sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Humalahakuinen pyhäpäivä


Ennen kuin avaan kieltämättä hihityttävää otsikkoa isommalle, näytän kuvan pikkupurosesta.
Semmoinen osui tänään linssin eteen. Tehtiin pienoinen pyhäajelu iltapäivän sateen kunniaksi. Kulttuurimaisemissa, sinisten vaarojen, alavien tasankojen ja mutkaisten teiden maisemissa. Just niillä kuuluisilla runonlaulajien kunnailla missä aikanaan Lönnrotkin kirmaili mummojen juttuja kuuntelemassa.

Nyt eksoottisimmat vastaantulijat olivat ranskalaisia pyöräretkeilijöitä, paikallisia viheltäjiä ja muuten vaan hyväntuulisia alkuasukkaita.


Viime yön sumussa seistä töpötti kaksi hevosenhahmoa. Aamulla usvan hälvettyä maa höyrysi kuumannihkeässä ilmassa ja jopa aamukahvi aikaansai lievää hikoamista. Uumoiltiin hellejakson alkamista. Mutta vielä se antaa odottaa.

Harri pakkasi pesueensa ja vei meiltä vanhimman perillisen mukanaan kaupunkiin. Me jäljelle jääneet pakkasimme ämpärillisen kasveja mukaan ja tälläsimme itsemme autoon. Ajettiin koilliseen kaupunginosaan, reilun 60 kilometrin päähän kunnostamaan maamon ja ukin hautaa. Vein ne sinivuokot, kullerot ja särkyneet sydämet mistä oli jo vuosi sitten suunnitelmaa. Halusin varmistaa siirrännäisten elinvoiman.


Siitäpä sitten ajaa karautettiin vuotuiselle visiitille Joutenvaaraan, vanhaan mummolaan. Sillä samalla hetkellä kun ajoimme heinittyneeseen pihaan, taivaalta roiskui aimo kuuro kesäsateita. Pakattiin kuitenkin autoon lisää vaahteroita, tuomia ja se humala! Jestas mikä riemu repesi kun kompastuin maamon humalaan! Vanha kehno sinnitteli vielä hengissä! Hellin kätösin kaivelimme roikaleen esiin ja talletimme vyyhdin kuljetusta varten. En edes uskalla ajatella miten vanha lajike kyseessä onkaan.

Ja tässä se ruippana on viriteltynä salavan oksalle. Juuret tukevasti torpan takapihan tavernan mullassa. Olkoon tuossa istumassa ja katsotaan sitten viihtymisasteen mukaan mitä hälle tehdään.

Varmuuskopio humalan historiasta.
Kallisarvoinen humala.
Oodi ja ylistys humalalle!

Kotimatkalla kurvattiin syvemmälle perinnemaisemaan, kotiin tultiin etelän suunnalta eli runon ja rajan tietä kävi reitti tänään.

Hevoset seisoivat sateessa mutta eivät suinkaan surkeina vaan ilmeisen tyytyväisinä sääskettömään keliin.

Alkava viikko tuo mukanaan monenlaista aktiviteettia. Sudburyn suomalaiset saapuvat vanhalle mantereelle ja muutakin mukavaa on odotettavissa. Viikonloppuna käydään kyynelehtimässä Pyhän Laurin kirkossa siskonpojan konfirmaatiota.

Tästä sitä mennään kohti uutta viikkoa.

Olen budjetoinut itselleni varsin armeliaan työviikon, nelituntisia työpäiviä ja kampaajakeikka. Varsaakin pitäisi käydä vilkaisemassa, on ilmeisesti konsultoitava koipitietäjää etujalan asennon takia.

Jännä nähdä tämä paikallisen väen omaan pussiin pelaaminen. Naapurikunnassa ansioitunut kengittäjä ei kelpaa tässä kunnassa lausuntoa sanomaan vaan pitää käyttää jotakuta muuta... huoh ja huoh. Kellä lienee lehmä syvimmällä ojassa.

Nyt mie sipaisen yöpalaksi palasen pannaria ja hilaan sitten bärsseni yöpuulle.

Heippahei ja palataan taas! Hieno päivä ja humalakin saatiin. Ihan kotiin saakka ja ikiomaksi. Äitikultakin heilui mukana humalanhakureissussa joten yksin en ole syyllinen. Perhe on paras!

2 kommenttia:

  1. Humala on sitkee eläjä. Vaan siirtäessä pitää tehdä vähän taikoja. Kasvupaikka on parhaimillaan puolivarjoinen ja kostea. Siis kaselkaa eka kasvukausi - juurista tulee hirviöitä.... kunhan juurtuu eka. Sitten se pärjää omillaan. Mutta alkuhuolto takaa tulevan menestyksen!

    VastaaPoista
  2. Sitä ihan äiti-tytär humalaa haettiin. Oj aikoja, oj tapoja ; )))

    Hyvä kun löytyi, täytynee tulla huppelia moikkaamaan ihan livenä...

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!