perjantai 10. kesäkuuta 2011

Astetta enemmän haastetta


Helle senkus jatkuu, muttei sitä täällä ilmastoiduissa sisätiloissa juurikaan huomaa. Korkeintaan ihmisten ällistyttävän kevyt kesävaatetus antaa vihiä ulkona muhivasta lämmöstä.

Astetta enemmän haastetta tuli tähän päivään... laajemmalti ei ole korrektia asiaa täällä avata, mutta kaikenlaista nihkeää tulee elämään luurin läpi. Täällä sitä sitten jumitetaan ja harmitellaan.

Huomiseksi on pläänätty kalenteriin vapaapäivä, aamusta iltaan asti. Mutta onpahan huomiset ajokilometritkin taas sen mukaiset, että tietää olevansa vapaalla ja ajelevansa huvikseen.

Laidunkaksikko näyttää viihtyvän torpan tiluksilla (ja naapurin laitumella) oikein hyvin. Aamulla piti vähän vislailla ennenkuin metsänpoika nosti päänsä mättähältä. Rojotti kuin ruho, sorkat suorana. Tammalla oli aamuväijy kun nukkui seisaalteen.

Hitaasti mutta varmasti Tättärä -tamma siedättyy sumutepulloihin, on kirjaimellisesti kyllästetty fyysisesti ja psyykkisesti. Nyt voin jo pitää sumutepulloa vasemmassa kädessä ja sumuttaa oikeaan käteeni ja levittää litku tamman nahkaan. Suoraa iholle sumutusta ei vielä siedä. Noh, onhan tässä aikaa opetella ja totutella.

Metsänpoika on niin paljon suoranuottisempi. Kaikki käy, rennolla ruunan asenteella. Tamma venkuilee omiaan. Kuinkahan haasteellisen projektin saankaan hevosten pesusta? Pienet pojat eivät peseydy vapaaehtoisesti ja herkkislikat pelkää vettä.



Voi kun nyt saisi ajatukset yhtä keveiksi kuin puhalluskukan hahtuvat. Tämä on nyt niitä päiviä jolloin ei mieli mettä keitä. Mutta onpahan tämäkin tänne muistiin merkitty.

Mukavampaa perjantaita sinulle! Älä osu syöksyvirtauksen alle..

6 kommenttia:

  1. Ohoh, jo 25000 käyntiä matkamittarin mukaan! Olisi mahdottoman mukavaa saada joskus viestiä satunnaisiltakin kävijöiltä, teitä kun on ympäri maailman. Koetan keksiä joskus jonkinlaisen vieraskirjaversion. Sitä ennen kyhään kauan suunnittelemani linkkilistan. Sitten joskus.

    VastaaPoista
  2. Pitkänaamojen herrasväki on kyllä somat kuin kiiltokuvassa. Oikein poseerauskuva! Nemppa kurvaili kotiin n. 4 h kesäisessä ruuhkassa ja huomenna hyvien ystävien seuraa ja ehkä sitten kisoihin tapaamanna Mr. Happy Horse ja hänen taitava Pilottinsa-huomenna 140 radalla, jännittää, jännittää! Ensi viikolla Katen ja Williamin valtakuntaa kohti. Hirnakka-häntä pystyyn vaikka hakaneulalla, aamu on aina iltaa viisaampi. Jos olet hereillä, kipaise istahtamassa Nurkassa tai Torpan Tavernassa. Asioilla on tapana järjestyä.

    VastaaPoista
  3. Oiiih tuota metsänpojan vaaleutta! Ihan ikävää taas pukkaa, mutta nauttikaa elämästänne hevosten, bäbättimien ja kotkottimien kanssa. Ihan unelmaa!!!!

    Helle kuulemma luovuttaa otettaan pikapuolin. Se on suotavaa... mä ryydyn ihan kokonaan näihin lämpötilalukemiin. Huomenna vielä hiottaa, mutta sitten tulee kunnon työkelit takaisin. Niitä tarvitaan!

    VastaaPoista
  4. Nemppa kertokoon terveiset Happy Horselle ja pätevälle pilotille. Harmi, että Opera gamesit jäävät aina aikatauluongelmien jalkoihin.

    Hellettä riitti ihan iltahommille asti. Kärräsin laitsalta kaksi ylilastattua kottarikeikkaa kertaalleen syötyä ja korvasin viemäni parilla sadalla vesilitralla. Siinä saa pientilallinen jumppaa, etenkin vesisaavien nostossa saa olla tarkkana. Hyvällä tsägällä kastuu shortsit edestä, huonolla ottella lurahtaa märäksi takaa ;-)

    Sitten mönjättiin hepat ja hyväksi lopuksi niitin alalangan virrankulun maksimoimiseksi koko pituudelta kasvillisuutta matalaksi. Skodzilla luopui yön ajaksi akustaan. Enemmän sähköpaimen akkua tarvii kun mun kiesi ;-)

    Just kun olin parkkeerannut hanurini saunan lauteille, huomio kiinnittyi laitumella ravaileviin hevosiin. Joku melko iso kaippari rymysi takamettässä ja hevot seurasivat tilanteen kehittymistä innolla. Ei kai se nyt kovin iso karhu voi olla jos hevoset oikein juoksevat vastaan? Eihän? Ryminästä päätellen se oli kuitenkin ns. iso eläin. Naapurin ori tai villi ja vapaa hirvi.

    Hyväksi lopuksi Iso-J:n esikoinen saapui torpalle. Kiva nähdä taas!
    Nyt unille että jaksaa paahtaa vapaapäivän ohjelman läpi.

    VastaaPoista
  5. KiteKatrin legendaarinen häntäkipsi on hyvä keksintö aina silloin tällöin ! Itsekin olen joutunut kaivamaan mokoman kaapin nurkasta ja hyvin toimii : )

    Näiden tilusten hevosten nuppiluku väheni yhdellä täksi vkonlopuksi.

    V-R ja isäntä suuntasivat kohti kouluratsastuksen SM-kisoja Hyvinkäälle. Eskadroona hommissa patsastelevat palkintojenjakojen airueina yhdessä meidän ex-suokin ja tämän nykyisen omistajan kanssa.

    Kun samalla tallilla asuu vielä ISO musta, niin VeeÄrrällä onkin varsin tuttua väkeä ympärillään : )

    Pikkupojat ovat olleet hyvin rauhallisia vaikka lauman pomo lähti. Hyvä niin, eipä tarvitse pelätä, että loikkivat väärälle puolen aitaa yön tunteina.

    Itse palaudun rajusta vatsataudista, joka hyökkäsi salakavalasti kimppuun torstai iltana. Vielä vähän heikottaa, mutta eiköhän tämä tästä : )

    VastaaPoista
  6. Voi vimpain sentään, vatsatauti on katala! Etenkin näin helteillä mokoma örkkipöpö saa turhan paljon tasoitusta hautovista lämpöasteista.
    Onneksi se on rajuudessaankin lyhytkestoinen.

    Ja muuten kyllä nousi sapen maku kurkkuun, muistan hyvin senkin yhden kuukauden pituisen antibioottikuurin josta poiki vanha kunnon suolistotulehdus ja joka päätyi aikanaan sappirakon hätäleikkaukseen.

    Että enemmän kuin tsemppiä kesäisiin vatsatauteihin. Jos ei tokene, heti lääkäriin. Superhelteet synnyttävät superbakteerit.

    On se vaan hieno homma, että V-R ja Isäntä käyvät tekemässä vähän eskadroonan peeärrää. Eikä ihan vähää. Loistohomma ja aplodit sille.

    Ihan älyttömän paljon terkkuja Aurinkovuoren väelle <3

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!