sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Ratkaisuun saakka pelataan


Peli on vielä kesken mutta minä pläytän hienon päivän kunniaksi lippukuvan. Kuva ei muuten ole omaottama vaan sisareni PW:n muistikortilta sen anastin. Käypää kamaa.

Aamulla olin jo kahdeksalta pyörittelemässä skodzillaa kutostielle, Äitikulta lähti kylpyläviikolle ja junalle oli meininki. Hyvin ehdittiin ja jätin Äitikullan odottelemaan ystävättärensä saapumista aurinkoiselle asemalle. Lempeitä löylyjä, pehmeitä kylpyjä ja mukavia kävelyretkiä Vuoksen rannoille. Äitikulta jos kuka on irtiottonsa ansainnut.

Anoppi komentaa ja Iso-J ajaa

Vähän väsytti euroviisujen jäljiltä mutta luomet puolitangossa sinnittelin päivän kiireisiin. Da da dam on hieno viisu ja loistaa omaa kirkkautaan silloinkin, kun balkanin synteettisten vuokkosten mekoista on viimeinenkin paljetti irronnut.

Patsymummo pyörii epätietoisena, meinasin jo jättää youtubesta Mertarannan nonstoppina taustahälyksi. Totesin kuitenkin, ettei kissaakaan sovi äärimmäisyyksiin kiusata.

Käytiin tekemässä päiväheinäkeikka tammatyttösen tallille. Siellä oli käynyt aamulla isojako hevosten suhteen, kaksi pomoleidiä siirtyi vihreälle tuohon melkein naapuriin ja meidän liinaharja jäi vielä ruunaremmiin. Seinäruusuhan se mutta nätti kuin mikä.


Kotona oli pikastoppaus ja seuraavaksi kiidätin perilliset ratsastustunnille. Metsänpoika elelee kuin alkueläin villipoikalaumassaan. Varsinaiset Vaahteramäen Eemelit. Kohta heillekin koittaa jengin uusjako kun kaksi lähtee orilaitsalle ja kaksi siirtyy omiin koteihinsa. Ajoharjoittelut sujuvat mallikkaasti, vielä pari viikkoa nättiä treeniä ja Skogspojke voi tulla kotilomalle.

Naapuri kävi kahvittelemassa ja saatiin enemmän laidunta kuin kahdelle hepalle tarvitaan. Lampaillekin riittää maisemoitavaa ja se on hyvä se. Saatiin lisäksi paljon kullanarvoisia yhteystietoja, vihjeitä ja käytännön kokemukseen pohjautuvaa tietoa.


Samaan aikaan kun Veli Milton eilen rymysi minttupöheikössä, Veli Winston esitti viatonta. Aivan varmaan jätkällä on joku minttumälli jemmassa tuohon viereiseen angervopuskaan, kunhan esittää. Oscarin arvoisesti.

Nyt minun on kuitenkin AIVAN PAKKO siirtyä televiissorin ääreen ja kuunnella viimeiset 10 peliminuuttia Mertsin hehkutusta. Tähän saakka olen kelliskellyt tuvan keinutuolissa radioselostuksen varassa. Ei verenpaine kestä kolmea täyttä erää Mertsin kanssa, on tässä niin kova jännäys päällä.

Kiitos Leijonat, hyvinhän se meni.

Hymy huulilla maanantaihin <3

8 kommenttia:

  1. Joo - teillä on kevät pidemmällä. Kiitos kuvista.

    Minä istun tyynenä läppärin näyttöön tuijottaen, kun kaikki muut huutavat ja hyppivät. En ymmärrä moista primitiivistä käytöstä... Minulle on tehty tiettäväksi, kuinka rajoittunut ihminen olen.

    Jestas - taas huudetaan...

    VastaaPoista
  2. JUMALEISSÖNI TITA!!!! NYT KITAPURJEET PULLEINA: WE ARE THE CHAMPIONS!!!

    VastaaPoista
  3. TAIVAS VARJELE MIKÄ SIELTÄ TULEE !!!!!!

    Jihaa : )))))))))

    VastaaPoista
  4. Taivas varjele tosiaan! Iso Jytky tuli ja tuommoisesta jytkystä miekii tykkään. Ei meitä suomalaisia hemmotella tämmöisillä maanantaifiilareilla turhan usein. Nyt naatiskellaan.

    Pitäisi muuten varmaan masinoida jokin kansanliike. Käsittääkseni mm-lätkälähetykset siirtyvät nyt Yleltä maikkarille. Eikä Mertsi kuulu kauppaan.

    Eihän lätkää voi katsoa formulakommentaattorin mölytessä. Taivas varjele!

    Tänään on luvassa sadetta, vihdoin tänne meillekin. Koivujen hento vihreys on kohta keltainen mutta onneksi sitä vettä on nyt luvassa.

    VastaaPoista
  5. Ilman Mertsiä lätkä on kuin...lätkä ilman Mertsiä !

    Ja sellaistahan ei voi olla !

    Nyt kuitenkin naatitaan tästä euforisesta tilasta. Hyvä pojat.

    Kerrankin jotain positiivista tähän negaatio-kevääseen.

    Tykkää.

    Ja sateen saatte ihan mieluusti. Hush, hush.

    Täällä tullut viikonlopun aikana vettä maahan asti eli nyt taas voisi pistää lämpöä päälle, niin kasvu lähtee liikkeelle.

    Laitumella ja puutarhassa : )

    Pikkuinen orhipoikakin on hokannut kevään ja naapurin tammat. On niin miäs, notta terve...

    VastaaPoista
  6. Kevättä on rinnassa ja vuosikkaat orhipojat riemastuvat täälläkin. Yksikin juutas keuli kaikilla välineillä ja päästi penalty boxin asemasta omaan tarhaan. Könysi kaikkien niskassa :-( Eikä se ole aina ihan terveellistä, kenellekään.

    Mutta että pikkuinen tapiirikin jo niitä miettii? Puppepienoinen <3

    Nuorempi perillinen tuli kesken päivän koulusta pois kun ei voi pölyävän pihan takia olla oikein ulkonakaan. Se tuli nyt lääkityksen haku eteen ja tutkimuksiin. Että saisi sataa meillä. Kauppatorilla paistakoon aurinko juhlijoiden niskaan. Mua ei niin sade haittaa kun sisätiloissa aion fiilistellä kuitenkin.

    Olen lisäksi perehtynyt myös sahatavaran metrihintoihin... mielenkiintoista ja ilmeisen ahtaasti hinnoiteltua. Ei juurikaan hintaeroja. Kartelli?

    VastaaPoista
  7. Sahatavara tulee hintoihinsa. Arvokasta on... oletkos kyselly paikaillisilta pieniltä sahoilta?

    Voimia kuopukselle. Ei ole ollenkaan kivaa, jos henki ahistaa... kuinkas Hirnakan omat niskajumit jaksaa - joko kävit vanutettavana?

    Meillä tuli vettä! Huomenna on siis maailma ihan vihreä! Whee... pikakelauksena nousee maasta loputkin mullan alla piilottelijat! Elämyksiä jokaiseen päivään!

    VastaaPoista
  8. Huhuu, Nemppa sai vain kirjallisen huomautuksen,JEEEE!!! Nyt minusta tulee kunnon kansalainen ja aion pitää liikennesäännöt kunniassa. Niin suurta huolta aiheutti tuo kameran ikävä leiskahdus kauniina perjantai aamuna. Viikko on alkanut vauhdilla Isolla Kirkolla pyörähtämisellä ja kotiin pit stop ja huomenna matka jatkuu vaihteeksi Finnairin sinivalkoisin siivin. Selätin muuten body pump- kammoni sunnuntaina ja se oli oikein mukavaa, joo ihan totta. Kohti bikinikautta- ei tuloksia ilman tuskaa!

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com