lauantai 23. huhtikuuta 2011

Sieltä ja täältä

Arboretumin antia, kuvasi PW

Tänään oli aktiivipäivä. Työpaikka vaati läsnäoloa kaikki 6 tuntia, Iso-J:n kanssa rehkittiin ihan tosissaan.
Töiden jälkeen pikapisto kauppaan ja sitten kotiin hakemaan perillistä tallireissulle. En tiedä olisiko syytä vaipua epätoivoon, karvanlähdössä ei näy loppua sitten millään. Ainoa järkevä hevosen turkinhoitoväline on metallinen, sahalaitainen hikiveitsi. Näyttää keskiaikaiselta kidutusvälineeltä mutta puree pollenkankkuun hyvin. Ja karva irtoaa lauttoina. Loputtomia karvalauttoja riittää ja riittää kuin eteläisellä merellä merirosvoja.

Satulahuopaan siedätys, kuvasi PW

Valitettavasti tällä tallilla viime yönä syntynyt pienenpienen minihevosen varsa ei jaksanut aamuun. Sääliksi kävi kaikkia osallisia. Tamma onneksi otti asian lungisti, toistaiseksi. Pikkuinen se varsa tosiaan oli, hyvin pieni. Iso rotuisekseen mutta minun silmääni pieni. Ilmeisesti jotain ongelmia synnytyksessä, hapenpuutetta tai jotain. Täysiaikainen varsa kuitenkin ja päätti syntyä juuri niinä tunteina kun päivystystä ei ollut paikalla.

Kuljetussuojillakin kiusattiin, kuvasi PW

Kun tamma oli puunattu, oli syytä vaihtaa maisemaa ja tallia. Kiusattiin tammaa kietomalla kaikenlaisia rättejä hevoseläjän ylle ja ympäri. Ei ollut moksiskaan vaikka työläisruuna aidan takaa yrittikin ärsyttää primadonnaa parhaan taitonsa mukaan. Hassu ruuna, ihan tahallaan illisteli ärsyttääkseen. Kuljetussuojien koko Full todettiin ylimitoitetuksi, otetaan siis laaja ponikoko käyttöön. Onneksi hevostarvikevalikoima on kasvanut netin myötä aina vaan isommaksi, ei lopu sovitushommat ihan heti.

Kuka tämmöisiä haluaa pihalleen? Kuvasi PW

Pelottavien pihakuusien siimeksestä siskolikka bongasi kaikkea kummallista, nämä surukuuset (?) olivat omaa luokkaansa. Pitää itsekin hiippailla samaisessa arboretumissa joskus hyvässä valossa ja paljolla ajalla.

Tuolta keikalta kotiuduin vartiksi, vaihdoin vähän kamoja autoon ja karautin Metsänpojan luo. Sinne oli juuri parkkeerannut myös The Guru, auto näkyi olevan täynnä valjaita. Täytyypä viritellä visa iskuun, eihän sitä tiedä mitä tarpeita huomenna alkava treenijakso tuokaan... ;-) Äitienpäivälahjaksi länget!


Harjasin kakaran hyväksi ja pätkäisin hännästä hitusen. Harjaan ei kajota, se vetäistään klipperillä inttikuosiin jahka keretään. Metsänpoika meets the Navy ;-)

Ilta menikin ihan perussetin merkeissä. Kanalassa kuluu aikaa päivä päivältä enemmän. Ne tiput ovat niin salamannopeita, että kuvaamiseen tarvitaan pian kehittyneempää kalustoa. En todellakaan tiennyt, että kananpojat ovat niiiin vikkeliä. Kuin pingispalloja.

Nyt olisin todella viisas jos älyäisin läimäistä läppärin kannet kiinni ja löntystellä unille. Aamu koittaa ihan pian ja tallilla on syytä olla viimeistään kahdeksalta. Jotenkin joku de-ja-vu-thousand-times kertoo minulle, että tänään huolella puunattu varsa ottaa pyhäaamun hartaushetkensä kuramutaliejukylvyssä. Ja kuivattelu valjastuskuntoon ottaa aikaa enemmän kuin tunnin. Kaksi tuntia? Toivottavasti se riittää.


Näihin kuviin ja tunnelmiin, moido!

1 kommentti:

  1. Kärmeskuusia... PowWowille vain terqui... Siittä ekasta kuvasta voin vain pyröritellä silmiäin.. never seen... wtf...?

    Ja suloinen halikuva Metsänpojasta ja perillisestä... Liikutti kivisydäntä ihan tosissaan!

    Iloista pyhien jatkoa!!!

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!