tiistai 19. huhtikuuta 2011

Näin se menee



... eikä se aina mene niinkuin Strömsössä. Ei todellakaan.  Huolella vaalittu, pääsiäiskoristeeksi tarkoitettu ruohoviljelys näytti tänä aamuna tältä. Ei tarvitse olla kummoinenkaan Ällipälli nähdäkseen, että tuohon on muutama kissa sovitellut ahteriaan ja muutamat maistiaiset on nyppäisty. Veikkaan sekä mustia että siniharmaita karvoja löytyvän mikäli joku viitsisi tarkemmin syynätä rikospaikkaa.

Justiinamummoa varmasti potutti myös, yleensä se on juuri mummokissa joka napsii ruohosta maistiaisia, maltillisesti. Tuohon on iskenyt supertornado Elli ja kaksi viheliäistä trombia.

CSI Torppa päättää tämän rikospaikkatutkimuksen tähän ja lisää syytteet eräitten nuorisorikollisten ennestään masentavan pitkään synti- ja rötöslistaan.


Tässä Veli Winston hiippailee muka viattomana. Kuitenkin on a) tulossa b) menossa ja tehtävän nimi on kuitenkin pahanteko, konnuudet ja heittiön hommat. Veli Miltoniahan ei ulkona saa kameran eteen, on aina jossain varjoissa vehkeilemässä. Tai mummolan soffalla.

Kuvassa olevaa aitan pohjoispäätyä ei kesällä näekään, mahtava ruttojuurikasvusto peittää lahonneet hirret ja riipinraapin retkottavan kivijalan. Aittavanhus ansaitsee kunnostuksen, ehdottomasti. Siihen saa aivan ihanan kesähuoneenkin. Olen tälläkin kanavalla pariin otteeseen mainostanut "ostetaan vanhoja hirsiä" ja uusitaanpa se mainos taas kerran. Hiljaista näkyy olevan hirsimarkkinoillakin ;-)

Toisaalla Iso-J tutustuu aitausmateriaaleihin ja erilaisiin veräjävaihtoehtoihin.  Naapuri kävi tänään kerimässä rullalle viimekesäisen lammasverkkoaitauksen, bäbättimiä ei hänellä enää ole kuin lemmikkeinä joten lainalaumaa ei meille kesällä tule.
Pitäiskö laittaa pari omaa?


Jokin sentään vihertää eivätkä tätä ole kissagangsteritkaan tuhonneet. Tikkutiput ovat rauhoitettuja eläimiä eikä muratti ole kissojen mielestä riittävän ns. kielletty hetelmä joten ne eivät kiinnosta. Hyvä niin.

Metsänpoika ei ole rauhoitettu eläin joten aamulla oli hevosenpoikasen ajokoulun toinen oppitunti. Karvamopo ihmetteli tuivertavaa tuulta ja karvat pöllyten kipsutti eteenpäin.  Todellakin irtokarvat pöllähteli, niitä on niin älyttömästi. Välillä kokeiltiin onko pakkia (löytyi) ja ihan ylämäkispurttiakin otettiin, kaksikymmentä raviaskelta hophop, kyllä nääs lähtee! Kuin telkkä pöntöstä, hauki rannasta ja rusakko pusikosta. Onneksi jarrutkin löytyivät eikä meidän sivuvarmistajien (ihmisjarruvarjo) tarvinnut vetää kantapäitä maihin. Hieno poni se on. Hyvin hieno.

Tuuli todellakin on tänään ns. antava. Jos karvamopo pysyi ns. lapasessa, Pesolito -kiesi oli vähällä lähteä näpistä peltosuoralla. Puistattava kokemus kun tuuli puskemalla puskee ja samaa se tekee vastaan tulevan rekan perävaunulle, puskee puskee. Hyi hitto.

Tässä kuvassa ei muuten ole mitään tuulenviskomia karkkipapereita vaan ihan ehdat Coral Sunset -nimisen pionin kevätsilmut. Pari muutakin tanskantuonti -pionia näyttää pukkaavan silmuja. Tokkopa ne tulevana kesänä vielä kukkivat mutta ainakin toistaiseksi ovat elossa. Ja se on hieno homma se!

Tämmöistä tänään, huomenna taas jotain ihan muuta.
Näin se menee! Ja kevät senkun etenee *awww*

9 kommenttia:

  1. Sissos, vilkaisin matkamittarin lukemaa: 22205! Hurjia lukuja. Olisi mukava saada kommentteja myös teiltä, jotka eksytte tänne googlen kautta. Olen huomannut, että aika moninaiset hakusanat näyttävät johtavan torpan blogiin. Eräs ressukka googletti metsäsian ja päätyi tänne, kuvassa kirmasi törkyinen tupaterrieri ja vähäpäinen kaverinsa.

    VastaaPoista
  2. Meijjä kissat syö kaike kasvillisuue, tai tiputtavat lattialle ja kusevat päälle. Nii se vaa menee!!

    VastaaPoista
  3. Jep - minäkin olen törmännyt jonkun hakusanan tyrkkäävän Hirnakan Torppaa tietolähteenä :D

    Kevät edistyy hiljalleen. Sulamista tapahtuu, mutta yöt on kylmiä. Vielä pitää lämmittää puuhellaa ja takkaa - mutta paljon kevyemmällä otteella.

    Ja ikävät teidän rairuohoillenne... Leikkaa lyhyemmäksi ja kastele - ne varmaakin toipuvat jos ei tule uutta hyökkäystä...

    VastaaPoista
  4. Voi jösses... oikeasti voi tapahtua niin, että joku onneton guuglaa tohkeissaan jotain juttua ja päätyy tänne, harhaopin ja hörhellyksen tyyssijaan. Noh, vastuu luetun ymmärtämisestähän on savolaiseen tapaan lukijoilla. Olisipa kiva saada puumerkki googlettajien harharetkistä.

    Pihalla haravoitava alue senkun laajenee ja yö on kylmä. Tuulisen kolea päivä mutta aurinko jaksoi paistaa.

    Olen menettänyt toivoni tuon rairuohon suhteen. En tohdi nuuskia sitä, siellä voi olla JYTKY mullassa piilossa :-)

    Kaikki taimien esikasvatuksetkin olen ulkoistanut Äitikullalle. Hänellä on aikaa ja kärsivällisyyttä vaalia niitä ja ennenkaikkea, hätistellä huligaaneja kauaspois kylvösten luota.

    Ystäväpariskunta etsii borderpentua, valitettavasti Nasseja ei valmisteta enää (paitsi jos tupaterrieri itse pääsee ns. pykälään) joten hankalaa on löytää toista moista loistoyksilöä. Onneksi ei mahdotonta ja toivottavasti ystävillä tärppää.

    Nassehan on tuonut lähipiiriin runsain mitoin borderfaneja ja kylilläkin jo tietävät kenellä on kylän rennoin rekku. Mummot kuikkivat sauvakävelylenkeillään pihaan näkyykö apuisäntää. Kuikkivat ne muutenkin mutta nyt on pr-koirakin kiinnostuksen kohteena.

    Just tänään yritin miettiä koska meillä on viimeksi lämmitetty... oiskohan ollut viime viikon alussa? Tänään tuulen ulistessa nurkissa tuntui vähän vilakalta mutta se meni ohi kun haki villatakin niskaansa :-)

    VastaaPoista
  5. Jep, Pohjois-Pohjanmaalla on aika vilakkaa, tuuli puhalteli kauniin aurinkoisen päivän jälkeen. Hirnakka, soitellaan kuulumiset anytime Päästiäisen aikaan, suunnitelmissa on vain pallojahtia...rangella, kirjoja, muutamia lasillisia punaviiniä, lepoa ja rauhaa ehkä vähän sisustukseen liittyviä hankkeita. Nyt kohti Höyhensaaria!

    VastaaPoista
  6. Täytyy kuitata itsensä olevaksi : )

    Viikonloppuna saatiin nauttia tyttöjen serkun pojan ristiäisistä, oli erittäin mukavoo. Teini pääsi jopa kummiksi : ))))

    Muuten elämä soljuu viimeisimmän kässärin mukaan, sieltä saralta ei uutimia.

    Titalle pikakyssäri; vieläkö irtoaisi tyrniä ?

    Huitasin eilen aamulla viimeiset kitusiini ja tämä aamu oli enemmän kuin ankea ilman vitamiinipommia : (

    VastaaPoista
  7. Nitalle pikavastaus: pääsiäisen jälkeen lähetän. Pitempi vastaus tulee illalla meilillä :D Nyt kipaisen ulos nauttimaan auringonpaisteesta.

    VastaaPoista
  8. No niin, ehdinhän minäkin tänne tämän vuorokauden puolella. Juuri parkkeerasin saunarennon habitukseni soffanpoimuihin. Tästä pitäisi vielä hinautua omin jaloin yläkertaan yöorsille.

    Työpäivä oli lyhyt mutta onneksi tuottoisa. Siitä sitten kotiin ja kamppeiden vaihtoon, romuryysyt riittävät pihaton putsaustalkoisiin. Kolme täyttä traktorinkauhallista jaksoin tehdä litimärästä hevonpeestä, sitten oli pakko poistua toiselle työareenalle.

    Kauppareissu Pääsiäisen alla on totinen työmaa. Äitikulta harhaili omilla ostoksillaan ja minä perillisten kera nakkelin kärryyn sitä sun tätä. Mielenkiintoiset pyhäeväät. Enpä toisaalta ehdi juurikaan ruokapöydässä möllöttää, aktiviteetteja on luvassa. Ja onneksi Pekka Pouta hekumoi hienolla kelillä. Kerrankin suosii hevosharrasteita.

    Nitallekin heipatus. Hyvä että kässäriin ilmestynyt mitään uusia, outoja tai kummia käänteitä. Kovastipaljon olette ajatuksissa, ihan koko porukkanne. Kulkeekoon tyrnin myötä toimintatarmoa.

    Nemppa, soitamme perjantaina? Illalla? Kaikessa rauhassa!

    Nyt hei kimppahali ja kivat kaikille, mie poistun unille. Ihan kohta.

    VastaaPoista
  9. KivaKiittiHei Titalle : ) Jään innolla odottelemaan !

    Meillekin paukahti yllärinä mahdollisuus The Hassen ajolleopetuskurssin kuunteluoppilaaksi ryhtymiseen lördaxina.

    Siellä Mjuulin kotitallilla : )

    Uhkailivat toden totta makoisalla kelillä, joten mikäs siinä on gurun oppeja kuunnella, tulee enempi kuin tarpeeseen tällä kertaa.

    Inkoosta Hasse sitten rantautuu sinne Phjois-Karjalaan mm. Hirnun metsänpoikaa koulimaan.

    Aikas kivaa : ))))

    Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille lukijoille, kohta me pistetään putiikki kiinni ja suunnataan Degerbyn Igor-museoon Porkkalan vuokra-ajan historiaa ihmettelemään.

    Sieltä sitten Westerby Gårdiin lounaalle.

    Oj tätä elämisen sietämätöntä keveyttä ; )

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com