sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Hirnakoita onhan noita


Tämä kaveri puhaltelee Titalle lämpimät synttärionnittelut. Hieno keväinen päivä juhlia synttäreitä!

Tänään on todellakin nautittu kevään haparoivista ensiaskeleista. Aurinko tuli esiin pilvien takaa ja paistoi niin kuin koko talven eteläisellä pallonpuolistkolla voimia varastoinut aurinko voi paistaa. Melkein tunsin kuinka ensimmäiset pisamatkin pyrkivät nenännokkaan.

Iltapäivällä pysähdyin torpan pihalla ja kuulin kauan kaivatun äänen: tip-tip-tip.... kyllä,  alas asti tippui räystään reunalta sulamisvedet. Jihuu!

Perillisten viettäessä tallielämää heppakerhon merkeissä minä kurvailin Metsänpojan tiluksille. Karvanlähtö on jotain niin järjetöntä. En paljoa valehtele jos sanon, että takahampaatkin on täynnä keltaisia karvoja.

Kävelyharjoitukset eivät olleet helpoimmasta päästä mutta jokunen kelvolliseksi luokiteltava hetkikin onneksi tuli. Tästä on hyvä jatkaa.

Sitten tapahtui jotain vallan kummallista. Menin vielä hetkeksi zuumailemaan pitkänaamoja kevätaurinkoon. Kolmen kopla tuli tietysti rapsutusten toivossa kuikkimaan, oma jupopää rehvasteli muille: hei kaverit, toi tappi on mun laumaa.

Mutta sieltä hevosenpoikasen takaa kurkisti lauman ujoin ja yritti ihan selvästi kertoa, että asiaa olisi.
Siirryin vähän kauemmas, parempien kuvakulmien toivossa ja hevosporukkakin hajaantui.

Tämä neiti tallusteli luokseni ja meille kehkeytyi oikein mukava juttutuokio. Minua rupesi kovastikin haukottamaan ja se tarttui tammaankin. Siinä me sitten rusketettiin ikeniämme kevätauringossa ja nautittiin olostamme.

Se, mitä tammaneiti minulle jutteli, on hyvin henkilökohtaista enkä aio asiasta enempää nyt jaaritellakaan. Hieno hetki kun ihmisenpätkä pääsee hevosen uskotuksi.

Käppäilin autolle vallan pöllähtäneissä tunnelmissa. Ja melkein unohdin hakea perilliset toiselta tallilta.

Kotitorpalla Iso-J mesoi lumenpudotushärvelin kanssa pelastamassa aittavanhusta lumitaakan alta. Samaan hyvään tahtiin tiputteli lumia vähemmäksi myös riihen harteilta ja kanalasta. Kanala olisi varmasti rysähtänyt taakkansa alle.  Voi kauhistuksen kanahäkki miten lähellä oli täystuho!

Iso-J on kuulema jo kolmesti nähnyt unta, että meillä on aitan eteläpäädyssä kesähuone ja siellä vaalea lankkulattia. Kuulema jos aitta kolmesti käskee, on silloin uskottava. Joten remppalistaan merkitään muiden kiireellisten lisäksi aittarojektin käynnistys.

Onhan se niin, että tuo hieno vanha aitta elää ehtootaan mikäli uudelleenkengitystä ei saada tehdyksi aivan lähiaikoina.

Se on sitten ihan turha nillittää romahtaneen perinnerakennuksen äärellä.

Saunakin kutsui vallan houkuttelevasti. Hevosenkarvainen ja huolella höplyytetty kuontaloni kaipasi kiireesti freesausta. Eikä hikinen pipokampaus ole varsinainen esteettisesti kohottava kokemus.

Sauna on kyllä sellainen terapiamuoto että harva menee edelle. Kiukaan sihinä rauhoittaa sihisevät ajatukset ja tyynnyttää kuohuvan mielen. Nyt on hyvä ja levännyt olo.

Seuraavaksi vanhempi perillinen kantaa pöytään runsain mitoin jäätelöä, vuorossa on perheleffa Itse Ilkimys. Oikein mukava tapa viettää sunnuntain alkuiltaa.

Tämä on ollut hieno päivä, toivottavasti sinullekin.

Dynaaminen Duo kinoksella

6 kommenttia:

  1. Hauskannäköset töllöttelijät kuvas, alimmaises... ;D

    VastaaPoista
  2. Voi tuota hallakkoa karvakasaa! Kyllä uskon ihan täpöllä ja himpun verran kokemusta asiasta hankkineena sen karvan paljouden. Mutta odotas vain, kunhan kevät etenee... irtoavan karvan määrä kasvaa kerta kerralta. Ja uskomatonta on löytää kiiltävä, sileä ja ns. ihmelaihtumisen kokenut hevonen sieltä karvan alta! Tosin elokuussahan se talvikarva alkaa taas tunkea esiin... sitä täysin sileää, kiiltävää hevosta on näkyvillä siis kesäkuun puolenvälin ja elokuun lopun välisenä aikana. Onneksi silloin on pitkät päivät...

    Miten minusta tuntuu ihan siltä, että voisin kerrankin koittaa olla ns. järjen ääni...? En ole ihan varma, mutta voisin yrittää...

    VastaaPoista
  3. Sinne se pyhäiltakin luiskahti, sohvanpohjaan ;-) Ei paha.
    Paljon ajatuksia tekeytyy, ne on vähän niinkuin pantu "muistiin" ja siellä jalostuvat sitten päätöksiksi. Tai perusteluiksi miksi jokin asia tehdään tai jätetään tekemättä. Yllättävän helppoa ja selkeää polkuahan tässä oikeastaan avautuu eteen. Nyt pitäisi vain päättää mille polulle lähtee.

    Elämä on valintoja.

    Nyt taidan valikoida pyjamabileet ja hyvän kirjan. Maanantaiaamu hönkii päälle.

    VastaaPoista
  4. Pakko tunnustaa.. kaipaan irtoavia hevosen karvoja... loputtomalta tuntuvaa hinkutusta karvakasojen äärellä... ei se lopu ikinä... suukin on täynnä karvaa (miten ei osaa harjata hevosta suu kiinni???) Jokainen asuste on täynnä hevosenkarvaa... fleecehanskat on tosi tyhmä keksintö... harjakivi puolestaan nerokas... kätevää kuivittaa karsina hevosen karvalla - sehän on ilmaista!

    Tilain jo meetingin ystäväni HevosNaisen talliin ruopimaan karvanlähtöisiä suomipolleja. Eiköhän se auta veiroitusoireisiin...

    VastaaPoista
  5. Bat & Ryyd; kantaako hanki jo killejä ?

    Karvaa lähtee meidänkin tiluksilla, pikku-ukko pitää sinnikkäästi kiinni omistaan mutta V-R on hövelempi ja jakaa omastaan ; ) Phyi.

    Mulla ja pikkuisella pellavapäällä oli kanssa eilen kallisarvoinen hetki: Nautittiin kevätauringon paahteesta ja toisistamme ; )

    Minä raavin lämmintä varsankylkeä harjoillani ja pieni hevonen seisoi hievahtamatta paikoillaan : )

    Harjaussession jälkeen harjoiteltiin yksinkertaisia juttuja; takaosan väistämistä pienestä kankun kosketuksesta ja peruuttamista.

    Ja voi sitä ilon ja onnen määrää kun pikku hevonen antoi oikeanlaista responssia toiveisiini : )))))

    Pienestä se on keski-ikäisen kukkahatutädin onni kiinni; varsa osaa liikuttaa takajalkojaan !

    Aurinkoista päivää kaikille muille yhtä hurahtaneille : )

    VastaaPoista
  6. Hiphei ja kukkahattu lentää ilmaan! Yhdyn täysin sydämin Nitan kokemaan iloon. Niitä pieniä hohtohetkiä tarvitaan.

    Hanki ei ole kissankantava, tuossa kohden on lumilingon lennättämää kovaa kinosta jossa Veljet Hulluudessa ilakoivat, pupunpapanoilla leikkien ja kinoksen herruudesta taistellen.

    Titalle voin kertoa, ettei karvanlähtökään anna elinikäistä immuniteettia. Luulin olevani täysin vastustuskykyinen harmaan hevosen karvanlähtöjen jälkeen. Ja hankin sitten keltaisen hevosen.
    Pari vuotta sitä iloitsee KARVATTOMASTA KEVÄÄSTÄ ja sitten se onkin menoa ;-)

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!