tiistai 31. elokuuta 2010

Taas tietää tehneensä

Eipä tänään(kään) istuskeltu torpan nimikkopenkillä. Mielessä kävi, mutta sitten tuli jotain muuta...

Nyt onkin jo aivan liian viileä lähteä pyjamanpöksyissä höperehtimään pihaan saati istuskelemaan rautapenkille. Persus on hallanarka.

Tuvassa on niin ihanan lämmin, virittelin tulet Isoon Kiveen eli leivinuuniin. Viimeksi joskus vapun tienoilla on isoa uunia lämmitetty. Ja sehän oli ihan äsken?

Kieltämättä hetken aikaa piti googlettaa päänsisäisesti lämmityksen askelkuvioita, alkaen halkolaatikon inventoinnista. Lopputulema on kuitenkin toivottu, upea punainen hiillos ja torppaan leviävä pehmeä lämpö.

Tarkistin syksyn must -listalta; kyllä vain, puolimetrinen koivuhalko on tilauslistalle pantu ja toimituskin on nopea. Ennakkovaraajan etuja. Vähän vielä pitäisi kuutioida montako mottia tarvitaan talven tarpeiksi. Juu, en todellakaan muistanut muistiinmerkitä viimetalven puumenekkiä... Sitäpaitsi sitä oli vähän hankala arvioida kun poltettiin riihen peräseinän vuosikertapuita.


Syysvuokko katseli ilta-aurinkoon ja eräs syksyn energiasta terhakoitunut paluumuuttaja kynsi maaemon persusta antaumuksella. Aloitin yhden naisen taistelutiimillä valtaamaan lisää kasvipintaa, tällä kertaa keskipihan salavan juurelta. Eihän siinä kasva ruohokaan joten homma on sikäli ihan helppo.

Isompi urakka on roudata siihen riittävän paksu (metri?) kerros multaa, lantaa, ravinteita ja muuta hyvää. Verryttelyn nimissä kärräsin pitkälti toistakymmentä keikkaa multaa ja hevonmokkulaa. Huomenna ne olisi tarkoitus tasoitella -ja kärrätä lisää.


Kun mainitsin mullankärräyksen olevan verryttelyä, se on ihan totisesti vasta sitä. Meinasin nähkääs asetella tuonne puiden ja likakaivonkansien väliin järisyttävän hienon, upean ja typerryttävän kivimuurin.

Hitsin vaikeaa selittää visiota -joka on vielä ylen sekaisin omassa päässäni. Mutta joskus torpan tavernaan kuuluu kivimuuri (maltillisen matala) ja pöydän kohdalla kivetty lattia. No niin, naura nyt vaan siellä mutta joskus mulla semmoinen on!

Ja silloin minä kaivelen jostain esiin nämä kuvat ja katson mistä kaikki alkoi. Ja skoolaan ouzolla tavernassa :-)


Patsymummo kehitti itselleen mojovat moukujaiset, kuvassa ei siis suinkaan ole raivohullu kissapeto vaan vähän virttyneempi seireeni. Ilmeisesti Kithen Kukhaispojista lemahtaa miehekäs testosteronin katku kun mummokissatkin virittäytyvät juoksutunnelmiin *dislike!dislike!*

Hönö-Elli lekottelee sen sijaan autuaan tietämättömänä maailman viekoitteluista ja totuttelee torpan menoon kaikessa rauhassa. Korvista nousee rumaa ryönää ja huomenissa kilautetaan eläinlääkärille. Eihän tuota katso kukaan. Samalla tuikataan rokotteet nahkaan.


Lihaksiin hiipii väsy, kottarikuskin osa ei ole ihan kevyin. Etenkin kun se raskaampi kuorma pitää lykätä ylämäkeen. Seuraavat multa- ja lantakuormat otetaan ylätontille. Kätsempi kärrätä alamäkeen. Miksen tajunnut tuotakaan silloin keväällä kun kuormia tänne ajoivat? Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis... juuri näin!

Huomiselle onkin taas ihan omat ohjelmansa. Sinänsä ihan kaunis ajatus, autoton päivä, tuottaa täällä haja-asutusalueella omat haasteensa. Mutta sitkeys palkitaan, paikallisbussien aikataulut ovat netissä kunhan jaksaa sinnikkäästi tonkia nettitunkiota. Ja minä vien rallirassini pajalle huomenna huoltoon. Taksilla ei tarvitse ajaa metriäkään vaan siirtymäkyydit sujuvat toivottavasti sutjakkaasti julkisin välinein.

Nyt hieman lihashuoltoa venytysten muodossa ja siihen mennessä uunin hiillos lienee "pelti kiinni -kunnossa".

Jaa... olipa unohtua. Tallilta soittelivat ja nyt meille tarjottiin ponin puolikasta vuokralle. Samainen poniini toimisi perillisten harjoittelukappaleena... ei paha.

Pitää nyt kuitenkin fundeerata. Onhan siinä aikamoinen vastuu. Ja toisaalta aivan huipputilaisuus koulia penskoista päteviä käskassaroita tulevaisuuden hevoshommia silmälläpitäen... Meidän kylän tallilla kun penskat koulitaan kaikkiin hevoshommiin, ei pelkkään possujunassa köröttämiseen.

Ponniinin koeajo pyritään järjestämään lähiviikoiksi ja sitten pohditaan penskojen hevosalan opintojen kurssisuunnitelmaa oikein kunnolla.

Aika kiva kuva? *ehe ehe*
Ja nyt sitten moi! Nuku hyvin.

maanantai 30. elokuuta 2010

Bye bye bäbätin


Huokaus, syvä huokaus. Kesä on mennyt. Ja muuttolambit lähteneet.

Järjestivät meille kuitenkin riuskemmanpuoleisen iltajumpan lähtiäisbileiksi. Yksitellen ne piti ottaa tuntumalle ja nostaa kuljetusvälineeseen, ei ollut hevostrailereista tuttua siltaa käytössä. Ja ennenkuin päästiin lampaan kanssa ns. tuntumalle, oli tarvittu monta rinkelinpätkää ja taitavia harhautuksia. Ja lukuisia ns. hutisyöksyjä. Hiipivän intiaanin taktiikka oli paras -ja siistein. Perilliset voivat esittää demon kiinnostuneille seuraavalla laidunkaudella. Tältä vuodelta on kioski kiinni.


Aloitettiin ihan fiksusti hankalimmasta eli Liehusta. Sitten Hector, Helmi ja Tuhnu. Sitten ruskea nopsajalka Hanna, Paavo-pässi ja lopuksi helpoimmat Tyyne sekä Kyllikki.

Junioriperillinen jallitti ison pässin ihan käsittämättömän tyylikkäästi. Pääsi maksamaan ns. potut pottuina ja puskuripässi hämääntyi täysin. Ei varmasti vieläkään tajua miten siinä niin pääsi käymään!


Yritin vähän kuutioida torpan eläinten nuppilukua. Kissoja on nyt viisi, mukaanlukien mummolaan itsensä ulkoistanut Patsymummo. Kaino-Kullervolla on kahdeksan rouvaa. Marsujen nuppiluku täsmää, se on kolme. Lisäksi monitoimikoiria yksi. Huomenna on hiljaista -ja nopsempi aamukierros. Eikä kukaan buuaa vaikka kävelen pihalla ilman rinkelipussia.


Ennen syyskylmiä (kyllä kai ne viralliset kylmät kohta alkaa) pitää hankkitua papanaralliin ja haravoida Saskatoonien täsmälannoitteet talteen.

Oli kyllä aivan huippujuttu saada bäbättimeet kesävieraiksi. Ensi kesää varten onkin jo kolme lohkoa aidattuna joten kausi voidaan aloittaa paljon aikaisemmin. Toivotaan varhaista kevättä!


Hönö-Elli sen sijaan toivoo ihan jotain muuta... pesuhetki ei sopinut kissaneidin aikatauluun millään. Mutta mirri on nyt pesty, puhdas ja kuohkea. Testasin kissatulokkaamme rakkauden rajoja myös korvatipoilla ja matolääkkeellä. Kyllä siitä vielä kelpo katti tulee, kynnetkin on leikattu säädyllisemmiksi. Ruoka maistuu ja hiekkalaatikkoasiointikin sujuu jo rutiinilla. Olipa sitten Elli tai Ernesti, mahtikatti kuitenkin.


Tässä vielä nuorisorikollinen klassisessa housut kintuissa -tilanteessa. Tänään narahti kirsikkapuun kimpusta *gnnnh* Kissatkin tykkäävät näistä virkistävistä viileistä syyskesän päivistä, vauhtia ja melskettä riittää ihan vaikka kenen tarpeisiin. Onneksi nukkuvat yön, ainakin periaatteessa melko hissuksiin. Aamuralli alkaa aamiaisesta. Jäähyminuutteja ei ole, puhutaan tunneista.

Ylitin itseni kaupunkireissulla, olin nopeampi kuin uskalsin kuvitellakaan ja nipistin jopa vähän aikaa ottaakseni pikakatsauksen Carlssonin valikoimiin. Savon Stocka on nimensä väärti. Välttämättömät syysvaatehankinnat on nyt hakemista (ja maksamista) vaille tehty. Hyvähyvä! Loput releet hommaan entiseen tyyliin agrimarketista ;-)


Iso-J lähti hampaitaan kiristellen lykkäämään Pepelinon nokkaa kohti etelää. Aina ei mene nallekarkitkaan tasan ja joku joutuu lähtemään ihan Isolle Kirkolle saakka leivän hakuun. Puuhaa ja aktiviteettia riittää toki täällä maallakin, toki vähän erilaisia. Ja hiton paljon mieluisampia.

Ihmetellään huomenna lisää, nyt ei jaksa mitään muuta kuin huokaista syvään. Lambit läks ja sushukkanen vetäisi mustapekan. Mitä mä sanoinkaan niistä nallekarkeista ;-)

Heissanheissan, kuulumisiin!

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Lepopäivän pyhitys


Lehmänhermot, mikä yltiöhyödyllinen kapistus, etenkin jos sen löytää omien korviensa välistä.
Tänään niille taas oli tarvetta.

Onneksi sitä on nykyisin niin pahuksen laiskakin, että se jo osaltaan suojelee pahimpiin kotkotuksiin ryhtymästä. Päivän agenda oli oikeasti niin paha, täysi ja kiivas, että sain jäytävän päänsäryn. Oli sen verran rampauttavaa, että elpyminen vaati parin tunnin vaaka-asennon ja Hönö-Ellin seuraa.

Loppujen lopuksi vetäisin kaiken ylimääräisen veks kalenterista ja keskityin kotitorpan asioihin.

Niitähän riitti ja riittää jatkossakin. Sen verran kiivaaseen tahtiin rappasin, että unohdin päivällisen! Onneksi perilliset osaavat käyttää mikroa ja tietävät miten syödään... äidin oma aika on joskus yllättävän tärkeää....

Häkellyttävän monta tuontikasvia sai sijansa torpanmäen multatilasta, ihan itsekin yllätyin miten kivuttomasti kukin sijansa löysi. Vissiin aika hyvin osasin kuutioida kasvitarpeen. Ja olihan mulla maailmanluokan tarhurihörhö apuna :-D Thanks Tita!

Tita on semmoinen velho, että kertaakaan täällä käymättä tietää kasvitarpeet!

Hymyt hyytyivät varsin täydellisesti sillä hetkellä kun saatiin susiuutiset. Tuossa kahden kilometrin päässä oli sushukkanen hätistellyt ratsukkoa ja vain kapea metsäkaitale erottaa meidän tilukset suden havaintopaikasta... lampaat lähtevät huomenna omaan kotiinsa.

Olisi turhan karu päätös ihanalle laidunlomalle jos sushukkanen kävisi puhaltamassa pelin poikki, kirjaimellisesti :-(

Täytyy kyllä tunnustaa, että kyllähän lammasisäntä yritti marssittaa laumansa kotitilalleen jo tänään. Liehu, se vapaaksi kaihoava lipesi riveistä ja loikki ojan kautta takaisin torpan mäelle -muu lauma perässään. Niin että lupaavan lähdön jälkeen lauma löytyi lähtöpisteestä. Ja matkaavat huomenna autokyydillä tuon parin sadan metrin matkan.


Toivottavasti susinen pysyy omalla puolellaan tietä eikä jolkota tänne fastfoodin toivossa. Ei nyt, eikä myöhemmin. Olkoon tuolla omassa metsässään ja me täällä meidän mäellä. Silleen se sopu säilyy.

Hönö-Elli on kotiutunut oikein hyvin. Hurinanappi on löytynyt ja Iso-J rassasi korvista kuluneen sanonnan mukaan kilon paskoo. Nyt meillä on kuuleva kissa! Huomisesta alkaa Ellin valmennus torpan täysivaltaiseksi asukkaaksi. Nyt tulokas asustelee vielä Junioriperillisen huoneessa omassa sviitissään. Pupunaamat, Kithen Kirkhasotsat, saivat syksyn alun kunniaksi matolääkkeet ja Ellin kuuri alkaa huomenna. Tavoitteena on, että ensi viikon aikana Hönö-Elli on kattilössin jäsen, ei pelkkä hangarounder tai prospecti.


Pupunaamat, nuo Kiteen kukkaispojat, siirtyvät tuotapikaa valmentajaportaaseen. Eli eläinlääkäri saa pian napsaista pojilta pari päätäviiraavaa tiehyettä poikki. Ennenkuin päästä viiraa.

Nasse pysyy kuitenkin puuhakkaana kissalaumansa kanssa, hyvä niin. Borderilla kun vyötärönseutu katoaa niin helposti... katoaa se tosin omistajallakin. Voi jösses, nyt alkaa olla oikeasti uusi elämä kuntoilunkin suhteen. Astuin tänään miinaan, siis vaakaan *puistatus*

Sitä ennen kuitenkin kiivasta uinailua lakisääteisen lepoajan verran ja uutta viikkoa päin.
Kanavan lähetys päättyy nyt tähän, huomenna lisää, ehkä.

lauantai 28. elokuuta 2010

Hönö-Elli


Hmmmm, häkeltyneenä, väsyneenä ja itseäni olalle hakaten, I did it!
Iron Butt -kisan lämmittelyajeluna kurvasin n. 36 tunnin aikana vajaat 900 km. Autosta löytyi menomatkan munakuorman sijaan harmaa hattaraturkkinen Hönö-Elli ja kontti täys viherthingsejä, grön saker. Älköön kukaan kertoko ikinä Iso-J:lle lastin arvoa!

Olipa niin mainio reissu, että sulatteluun menee tovi jos toinenkin.

Selkäruoto on rustattu kuntoon, kiitos Timo, kiitos Tita. Molemmat jalat yltävät taas maahan asti joten loppuu se ärsyttävä kaariuran polkeminen ;-)

Lauantai-illan supertiikeriajelusta kerron kenties toisella kertaa, huikea homma!

Sarikankin tapasin mennen tullen. Menomatkalla sain ilmaisen lounaan (kyllä niitä vielä on) ja tulotiellä paljonpaljon kissanruokaa. Kiitoskiitoskiitos.

Mikä kätevintä, hämäsin perheen täysin kissayllärillä ja sain kaikessa hiljaisuudessa jemmata salavan alle kaikki kymmenet nyytit ja pussukat niitä viherjuttuja. Huomenna vielä vähän hajautan hankintoja, eikä kukaan voi esittää hankalahkoja kysymyksiä reissun kustannuksista *njähnjähnjäh*

Nyt jos koskaan on ansaittua pläjäyttää iron butt sohvan pehmukkeisiin ja keskittyä Wallander-leffaan. Yksi oli jäänyt välistä *dislike*.

Palajamme huomenissa ja silloin on kissaa karvoihin katsominen. Mitä ilmeisimmin sininen turkki pitää sisällään yhtä sun toista karkoitettavaa. Matokuuri, ensimmäinen seitsemään sukupolveen, kynsien leikkuu ja korvien rassaus noin ensi alkuun. Myöhemmin vielä punkkiliuos koko lössille.

Lienee myös syytä päättä kissaressun nimi, Hönö-Elli kuulostaa hieman... hönöltä.

Kiitos myös Nempalle ansiokkaasta taustatuestasi.

Pupunaamat ovat lievästi sanoen "pihalla" ja Justiina, vanha vosu yrittää vielä vikitellä Kiteen kirkkahia. Pitää nyt oikeasti siirtää Kithen Kirkhasotsat konsulttihommiin jottei Ellille käy köpsästi.

Ehtiväinen on kissa.

Nyt moi, huomenna lisää!

Kiitos vielä kerran kaikille asianosaisille. Erikoisterveiset välittäköön Tita, sinisen talon miehille ja Pää Puutarhurille.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Villapeitto vieköön

Voi kuulkaas kun omaatuntoa nyt korventaa. Minä unohduin, kertakaikkiaan uppouduin (ja ties mitä muutakin säälittävää perustelua) villalankoihin!

Jäi kotihommat seisomaan... noh, löytyy ne tuosta huomennakin. Silitettävät pyykit ja ruokavaraston täydennys.

Piti se tämäkin päivä nähdä. Meikätyttö kutoo silmät kiiluen (nyt jo harittaa ja likettää) villatilkkua, Elokuussa!

Miksi? Perusteluna esitän seuraavaa:

- verottajalta sain monta rahanarvoista neuvoa ja loppuvuodeksi   nollaverokortin. Siitä tuli vallan hyvä mieli :-D
- sain kahdelta luotettavalta taholta tipsit kirjanpitäjästä
- ja ostin puolet tarvittavista peittolangoista. Siitä se vasta riemu repesi!!

Ajopäiväkirjaankin muistin tehdä ensimerkinnät.

Tästä se taas lähtee, paluu elämän realiteetteihin; kalenteriin, taskulaskimeen ja mappeihin. Ja käsilaukusta pitää löytyä huulipunalajitelman lisäksi kyniä, muistilehtiöitä ja käyntikorttikansio.

Kaukana takana ovat ne ajat jolloin longchampin syövereistä kolahti pöydälle hevosenkenkä (käytetty), jalustinhihna (matkalla suutariin), vaippa (käyttämätön) sekä sekalainen lajitelma tutteja, pehmoleluja ja veskan pohjalla hyvä katekerros prix-kaura-elektrolyyttihuttua. Onko tämä nyt sitä keski-ikäistymistä?

Pitänee varmuuden vuoksi ja nolojen tilanteiden minimoimiseksi pyytää Nemin Tyylikoulusta pari yksityisvalmennusta :-)

Kuvituksena oleva peitto, sama jota itse kiivaasti yritän värkätä, on Sarikan. Onnenpossukalla on jo oma. Minä otin vähän ruskeampivoittoiset langat. Tietääpähän kutoneensa kun 3,5 puikoilla kilkuttaa aluksi 8x12 kpl tilkkuja ja päättää sitten ahnehtia vähän lisää ;-)

Puikkoterapia on kuitenkin sellainen ihanan toimivaksi aiemminkin toteamani pääntyhjennysväylä ettei parempaa oikeastaan ole. Joten puikot heilukoot ja kenties joskus loppuvuodesta saan jemmata kaamoksesta nuutuneen habitukseni villaloimen uumeniin.


Ohjeen mukaan urakka pitäisi olla noin kuukaudessa valmis. Jos kutoo yhden illan aikana KOLME palaa... jeah, tell me about it.... olenkin ulkoistanut palmikkosuikaleet Äitikullan osaaviin käsiin ja keskityn itse noihin oikeinväärinsekaisinmeni -tilkkuihin.

Olkoon tuo kutomisproggis nyt minulle se pakoväylä. Sille on varmasti syksyn sateisina iltoina tilausta.
Huomenna agendassa ei ole yhtään lomakesulkeisia, pari (virka-asia)puhelua vain ja muuten seurustelenkin patojen, pannujen sekä kakkuvuokien kanssa. Autolla en aja metriäkään vapaaehtoisesti.

Ja tra-la-laaa, perjantaina näen varikkopysähdyksellä puolivälissä Sarikan ja ruutulippua heiluttaa Tita!
Nyt lepo ja vertikaaliin mars!

tiistai 24. elokuuta 2010

Näitäkin päiviä tarvitaan


Eivät ole vielä valmiina jättiunikon siemenkodat mutta otanpa joitakuita mukaani perjantaina, Tuula voi hakea omansa Majakarilta. Näin se käy. Vie mennessäs, tuo tullessas... Saamistani ennakkotiedoista voinen päätellä, että pikkufarkun persus raapii asfalttia kotimatkalla.

Ja mitäpä sitä torpalle tänään?
No eipä just mittään. Ei niin mittään. Jonninjoutava päivä. Näennäisesti.


Heti perään on puolusteltava, tälle päivälle oli ilmeisesti jokin sosiaalinen tilaus. Veikkaanpa, että alitajunta tai mikälie teki isosti töitä koska nyt alkaa moni ajatus hahmottua ellei peräti kristallisoitua. Ja se on aika hyvin se.

Eikä sellainen päivä voi olla läpeensä turha jolloin torpassa tuoksuu pannukakku!


Laskin muuten tänään ihan huvikseni heinänhennon esikoiseni päivän liikuntasaldoa: 15 km pyöräilyä, 1 km juoksusuoritus iltakisoissa ja muu leikkiliikunta siihen päälle. Jää monelta isommalta tekemättä. Huonoa omaatuntoa omasta liikunnanpuutteesta potien hinaan bärsseni sohvalle. Mutta teen sen ripeästi ja ajatuksella ;-)

Huomisen tahtia sanelee kalenteri, siellä on MERKINTÖJÄ!!! Oumaigaad, böönautti tuloo.
Heissuli, see you sitten!

maanantai 23. elokuuta 2010

Sadepisaroiden laulu ja muuta mollivoittoista

Rauhoittava ja tyynnyttävä sateenropina olikin oikein osuva taustaääni tälle päivälle.

Järkeen ei mahdu kuka ikinä missään tarvitsee oikeasti ne kaikki lomakkeet, SWOT-analyysit, laskelmat, visiot ja muut pelsepuupin ideoimat kaavakkeet joiden parissa tämänkin päivän tuhlasin. Jumaliste ei vaan mene kaaliin.

Joku, jossain, on ehkä työllistetty ko. lomakkeita syynäämään, mutta mitään käytännön merkitystä niillä ei elämän perusfaktojen kannalta kyllä ole. Tasan varmaan ja aamen.

Innolla odotan tapaamista verottajan kanssa, sieltä tulee faktaa ja vain faktaa. Ja lopullinen oraakkeli olkoon tilitoimiston lainoppinut. Enää pitäisi löytää se helmi tämän kaupungin tarjonnasta. Paikalliset suositelkoot, kotka kuuntelee. Kerrankin.


Aamu oli ihana, kaunis, kuulas ja kasteinen. Kirmailin märässä heinikossa The Kuvaa jahtaamassa mutta aamuvalo oli ankara. Ensimmäinen kuva on iltavalossa eiliseltä ja huomattavasti paljon sävyisämpi.  Eikä ole photoshopattuu, ihan raakaa tavaraa suoraan muistikortilta.

Zeniläinen tyyni aamuhetki menikin suutariksi kun nuorisorikolliset kirmasivat yrttimaalle...


Kuvasta löytyy tarkkaan syynäämällä kaksi kelmiä itse teossa. Klassinen housut kintuissa -tapaus.
Ei tarvitse enää miettiä kuka pölli mustan unikon. Ja tottahan toki Nasse-Setä saapui kiireen vilkkaa paikalle:

Viisas rekkuseni sentään kulkee käytäviä pitkin, huligaanit vetivät himoloikalla suoraan ruiskaunokkipuskan yli lanttuihin hillumaan. Näkeehän tuhon laajuudestakin että ns. yrteissä on viihdytty aiemminkin... ihan täyspipoisen tekosia ei kissakultien työnjäljet ole ;-) Kiteen kirkkahimmat!

Seuraavan kerran yllätinkin riiviöt näin viattomissa tunnelmissa tuvan ns. sikaosastolta:


Vähemmästäkin riehumisesta rasittuu ja tarvitaan akkujen latausta. Tässä kyse oli ns. täyslatauksesta koska rauhaa ja hiljaisuutta torpassa kesti pitkälti toista tuntia. Mokomat koltiaiset ovat jo niin isoja että mätkähtelevät varsin äänekkäästi painiessaan, loikkiessaan ja ... liikehtiessään.

Sitten Milton paljastikin epähuomiossa todellisen luontonsa:


Venytys, haukotus ja täyteen ladattu kissapeto on valmis uusiin seikkailuihin!
Nämäkin kaksi retkua painelevat ulospäästyään Äitikullan luo syömään Patsymummon kinkut ja vasta sitten ns. kulmille hengailemaan. Ei ole hiirillä eikä myyrillä huolen häivää niin kauan kuin torpan kissat ovat tässä jamassa. Elleivät nyt sitten heikoimmasta päästä kuole nauruun.


Ei se kuulkaa ole ihme, että olemme koko perhe ajoittain hyvin hyvin väsyneitä. Ja että koirallekin on kehittynyt silmäpussit. Kyllä kaksi kiiltävää mustaa minipantteria tuo sykettä torppaan.  En tiedä mihin järkisyihin vedoten perustelen kolmannen biokillerin hankinnan kenellekään. Olkoon, menköön, tulkoon.

Lataamisesta tuli mieleen, viikonloppu on kohta kuin liemikuutio. Täynnä tavaraa. Kun lauantaina toivottavasti kotiudun pohjoisen reissultani, on syytä painattaa samoilla silmillä paikalliselle tallille kuvaamaan Isoja Hevosia. Ja sunnuntaina lisää. Meidän kylällä järjestetään vallan iso Hobune 2010 näyttely ja kantakirjaustilaisuus ja se on oikeasti hieno juttu. Sinänsä aika kuvaavaa, karjalan kunnahilla on hyvin aktiivista eestiläisten hevosrotujen kasvatustoimintaa.

Tässä se taas nähdään, tosirakkaus ei tunne rajoja!

Ja tokihan meillä on tulevana viikonloppuna myös kolme perillisten pikkuserkkua yökylässä. Oikeasti siitä tulee hauskaa! Eikä vähiten siitä syystä, että itse hengailen Majakarilla perjantai-iltana.

Mutta eletäänhän nyt ensin tämä viikko etiäpäin ja syvennytään viikonlopun antiin sitten kun sen aika on. Hyvältä näyttää ja huomenna uudella kiukulla paperihommiin. Iso-J osti mulle tänään elämäni ekan ajopäiväkirjan. Hurraa! *pontevasti*

Eiköhän tämä ollut tässä, vi ses! Vi hörs! Heissanheissan.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Uutta päin


Notkuu notkuu vaan ei katkea. Vanha oksa jaksaa satonsa kantaa ja hyvä niin. Totesin taas kerran, että omppupuiden uudistaminen on pantava alulle. Ja tuo kylän ainoa vielä elävä erikoismakea lajike pitää pelastaa jollain ilveellä sukupuutolta. Syksyn pimeinä iltoina on toivottavasti aikaa ja innostusta perehtyä varttamisen saloihin. Ja ainahan voi pirauttaa paikalliselle taimentuottajalle ja pyytää for dummies -opastusta.

Onkohan ihan kerettiläistä näin syyssateiden kynnyksellä iloita ensimmäisestä sadepäivästä?
Minä kyllä tunnustan nuuhkineeni nenä nyrjähtäneenä kostean mullan, vihreän ruohon ja kasvimaan aromeja. Sadetta saatiinkin, välillä riuskemmin, välillä hentoisesti tihuuttaen. Ja joka pisara tuli tarpeeseen.

Lampaat seisoivat tyynenä ja ilmeisen tyytyväisinä sateessa. Luulisi, että märkä villakuontalo olisi häiritsevän painava mutta taidan aliarvioida lampaiden säänkestävyyden... ei kai niitä siellä sateisella saarella olisi niin julman paljoa jos eivät jaksaisi villojaan kantaa. Eikä sade näyttänyt rassaavan kanarouviakaan. Ehkä jokunen  maanmatonenkin pungersi pintamaahan nuuhkimaan outoja tuoksuja ja tarkka rouwa nappasi herkkupalan. Kanatarhan suunnalla pulina oli ajoittain kova.


Mitä tulee säänkestäviin pieneläimiin, asenteet tuulettuivat paljonkin. Koira, sateeseen sovellettu sporttimalli loikoili tyytyväisenä tuvan pehmeällä soffalla ja Pupunaamat vaativat äänekkäästi ulospääsyä. Kyllähän minä kissanretkut nakkasinkin pihalle -josta hyvin hyvin huolestunut Iso-J keräsi mirrinsä kiireen vilkkaa takaisin sisään. Herra Hentomieli :-)


Alkava viikko tuo mukanaan paljon odottamisen arvoisia asioita. Loppuviikolla karautan Majakarin visiitille. Paperitöitä ja suuria päätöksiäkin pitäisi tehdä... yritin keskittyä pyhäillan saunassa päätöksiin, mutta nyt ei ollut saunanhenki yhteistyökykyinen.  Tai jos ihan rehellisiä ollaan, enää pitäisi perustella ratkaisu itselleen niin, että sen kanssa voi elää jatkossa. Jokatapauksessa tulevaisuudessa ns. leppoisat rouvanpäivät jäävät vähemmälle, mammonan alttarille on jokaisen jotain uhrattava.


Fiilistelystä ja downshiftaamisesta (siksi tätä rentoa elämää kuulema nykyään kutsutaan, kun kaikki pitää jotenkin tuotteistaa) maksetaan aika huonosti... Toisaalta, kaikkea ei voi hinnoitella. Eikä pidä. Mulle on herttaisen yhdentekevää paljonko äyritilastoissa löytyy omasta tulosarakkeestani. Saamapuolellahan tässä elämässä ollaan jokaisena elettynä päivänä.


Taidanpa käppäillä vielä pienen pihakierroksen tuolla omppupuiden kulmauksessa, sitten onkin hyvä kuitata joutilas päivä ja kellahtaa punkkaan. Taivaskin läväytti valot päälle, hieno keltainen kuunaama änkesi pilvien takaa esiin!

Jotta tälleensä tänään, moiemoie ja Iso Hali!

lauantai 21. elokuuta 2010

Grön saker / Vihreitä asioita

No olipa väri mikä hyvänsä, tästä aloitetaan:


Ei ole kyseessä kuutti eikä muukaan uhanalainen, korkeintaan tuo alla pönkkänä sinnittelevä kurkku on hätää kärsimässä. Pitäisi vissiin ottaa vielä uusi kuva jossa olisi joku ns. tunnettu mitta suhteuttamassa jötkäleen ulottuvuuksia. Eniweis, hiukka liioitellun kokoinen kesäkurpitsa, eikä tuo ole edes suurin. Hirviölajike muhii kasvimaalla!

Melkoinen kanuuna!

Päivä alkoi vallan ankeasti, niskasärky oli asteikolla 0-10 jossain +12 tienoilla... parasetamolista ei ollut apua, ei disperinistä eikä piikkimatosta ja vasta panasenkoodi toi riittävän rennon olon -ja vallan tokkuraisen olon. Olinkin oikein hövelinä kauppareissulla ja molemman perilliset tepastelivat kaupasta ulos uudet kengät mukanaan.

Onneksi olo korjaantui ja nyt olisi oikeinkin vetreänä. Taitaa kuitenkin olla viisainta liikahtaa yöorsien suuntaan ja lehahtaa lakanoihin.

Sitä ennen täytyy kuitenkin muutama kuva ja juttu päästä julkihöpisemään.

Se eilen alkanut vesiprobleema koski loppujen lopuksi tuhansia talouksia, vesitorni oli tunnissa kurahtanut kuivaksi ja pitkälle iltapäivään vesi tuli hanasta pienellä lirulla. Nyt on paineet normaalit ja tilanne ohi. Hyvä niin, kaikki eivät ole niin onnekkaita että heillä olisi omia kaivoja useampia. Paloasemalla ja terveysasemalla on varmasti ollut ns. kylmä rinki pidemmän aikaa useammankin ahterissa.

Tita tuolla eilisen kommenteissa puhui vallan viisaita... kompromissien tekeminen on oikeasti vaikeaa. Ihmiskurjan on välillä niin pahuksen vaikeaa muistaa omat rajansa. Vanha kunnon sääntö "ei mopolla mahottomiin" ei aina pysy mielessä. Epäsäännöllinenkin palkkatulo kieltämättä helpottaa elämää ja mahdollistaa monen unelman toteuttamista. Mutta toisaalta, yrittäjän elämä riskeineen on vallan houkuttava vaihtoehto.  Etenkin kun voi hallita itse aikataulunsa. Sikäli kun muistaa olla Kalenterin Herra, my prrrecioussshh...

Niin, harkita pitää mikä riittää ja mihin tyytyy.


Milton viihtyy reissukassissa vallan mainosti. Saatiin yövieraita ja oitis pilkisti pupunaama uudelta työmaalta. Mokomat rakkarit, ovat ilmeisesti eliminoineet ainoa mustanpunaisen unikkoni. Sen monsterin kuviahan julkaisin muistaakseni toissapäivänä.

En voi kuvata sievin sanoin sitä vetutuksen määrää mikä kohosi ns. tappiin kun huomasin unikosta tököttävän vain lehtien ja varren. Kukka tipotiessään. Jos sen kukan kohtalo ei ollut Pupunaamojen käpälissä, rusakonryökäle nappasi buffeesta herkuista herkuimman. Kosto elää -onneksi myös toivo. Luulisin, että samaa sarjaa on toisessa penkissä valkoisena ja yksi mokoma ei enää väriään kerro, kota vain keikkuu ilkkumassa. Harmittava takaisku mutta tästä noustaan, kuin usva pskasta!


Onneksi näitä voittopuoleisesti ihastuttavia elämänosumia on enemmän, yksi kadonnut unikko ei ole vielä katastrofi. Katsokaas tätä pentuetta! Voiko olla vinkeämpää? Iso-J on onnekas ja saa tuliaisina Herra Nelsonin. Salamanaama olisi kyllä myös hurjan houkuttava mutta kattikiintiö on kyllä Nelsonin myötä toistaiseksi täysi. Sitten voikin pohtia tasapainon vuoksi koirapartion vahvistamista ;-)


Jesh, myötätuulta Herra Nelsonin purjehäntään ja tervetuloa kotisatamaan!

Ilta viilenee ja tämä kanava hiljenee. Huomenna sitten uusia asioita ja leppoisa pyhäpäivä. Eläkää viisaasti!

perjantai 20. elokuuta 2010

Haipakan kautta haikeuteen

Haipakkata piti tänäänkin. Onneksi illasta tahti rauhoittui ja nyt jo pilkittää oikein herttaisesti.

Voin niin helposti kuvitella itseni kultaisten ikävuosikymmenten aikaan, harmaahapsisena kultahammasmummona. Tässä samassa laiskanlinnassa nuokun, kuolatippa leualla helmeillen. Ja perillisiä harmittaa kun Torpan Vanha Armo on niin vaativa. Konjakille perso ja suulas tapaus... eihän sille voi antaa lapsiakaan vahdittavaksi, usuttaa ne älyttömyyksiin kuitenkin *takaan sen*

Noh, nyt ei ajatella geriatriajuttuja ollenkaan, uutta matoa koukkuun ja elämässä eteenpäin. Lasissa helmeilee ansaitusti kuivaa valkeaa. Hyvän viikon kunniaksi on ihan kunniakasta kohottaa malja.

Maljannoston ansaitsevat myös rakkaat ystävät, kivat kaverit, tutut ja tutuksi tulevat. Ilman teitä -ja eri reittejä teiltä saamiani viestejä- elämästä puuttuisi ihan valtavan hirmuisen iso osa. Vaikkei ihan viikottain yhteyksissä oltaisikaan, on hyvä tietää, että siellä jossain te olette. Ajatuksissa jokainen.

Toinen syy maljan kohotteluun vesilasillisen sijaan on ihan perusteltu sekin.  Vesi on katkipoikki. Tokihan meillä on omavaraisuuden nimissä kaivoja useampikin eli ei täällä vedettä olla. Kunnanvesi ei vain nyt kierrä putkistoissa, koko kylä tuntuu olevan kuiviltaan. Naapurin isäntäkin kipaisi tänne saunaan.

Ehkäpä ne aamulla ylilennon suorittaneet joutsenet eivät vielä lähdekkään, olivat verryttelylennolla? Kesä jatkukoon, onhan tätä ihanaa elokuuta ja keltaisen kuutamon iltoja vielä lähes puolet jäljellä.

Syyskuun kohdalla kalenterissa onkin jo melkoisesti merkintöjä. Vähän sekavin tuntein niihin suhtaudun... kunhan ei taas lähtisi ns. jopo keulimaan työkuvioiden suhteen. Sillä jos minä jotain olen maallemuuton myötä oppinut arvostamaan, on se mielenrauha. Ja se löytyy hitaasti elämällä. Ehtii katselemaan maisemiakin ;-)

 Sitä kun ei päiviensä määrää tiedä. Tärkeintähän ei ole päämäärä vaan itse matka.

Näissä väsyneissä ajatuksissa jätän miehet jatkamaan saunomistaan ja kaivaudun vällyjen väliin. Kylmä yö tulossa, huomenna voisi olla hieno päivä kerätä yrttijemmaa talven varoiksi.

Elä kauniisti, älä ole pienille paha ja taputa itseäsi olalle. Hyvä olet.