torstai 23. joulukuuta 2010

Kierrätys -se vasta käy kalliiksi

Kylläpä käy lamantappotalkoot työstä. Ja kalliiksi. Ja kiirettäkin pitää.

Aikaa on nytkin käytössä todella rajallisesti, kellokin kipaisi keskiyöhön. Nukkua pitäisi tai aamulla menee nuokkumiseksi. Ihan vain ajatusten selventämiseksi kirjailen vähän muistiin päivän hailaitteja.


Perilliset hakivat välitodistuksensa ja hyvät arviot saivatkin. Molemmilla tasainen rivi siellä paremmassa reunassa. Kelpo tenavia. Isompi kantaa huolta (jo nyt??) onko todistus riittävän hyvä. Hän meinaa vaihtaa koulua ensi syksynä. Kaupunkiin mielii ja venättä lukemaan. Kunhan ei vain olisi potentiaalinen ylisuorittaja kympintyttö? No ei jos äitiinsä tulee ;-) Pidetään nyt silmällä ja mikäli huoliryppy kulmien välissä syvenee, on koetettava höllätä stressiruuvia.

Koskapa Iso-J on jo vallan pätevöitynyt puotipuksu, hän sai kunnian aamunavaukseen ja mie jäin vetelehtimään pyjamapartyihin. Eihän sitä kauaa tullut luppoaikaa koska aikataulu oli melkoisen kireä. Joten postin kautta tuhannen faartilla kaupungin kiireisiin. Sinne jäi kahvikin pöydälle jäähtymään kun pienyrittäjä singahti hankkeilleen.

Päivän aikana ehdin kuitenkin nappaamaan liki lennosta kolme lampaantaljaa. Nyt mulla on itäisen Suomen retein keinutuoli, kahdella taljalla pehmustettu. Ihana keinuva pesä. Äitikulta otti kuljetukseen kolmannen, veikkaan että Patsymummo nukkuu yönsä mukavasti.

Virallisen työsuoritteen jälkeen ajettiin renkaat soikeina elektroniikkamarkettiin kierrätyksen nimissä. Nähkääs päätimme antaa Äitikullalle telkkarin joululahjaksi. Ja sehän vaatii uuden hankintaa.

Iso-J perusteli 46 tuumaisen televiissorin hankintaa ikänäköteemalla. Että iso mies ja ikänäkö vaatii isomman kokoluokan telsun. Daah, ihan hemmetin huono tekosyy. Mutta niin omaperäinen että pakkohan se oli suostua.

Seuraava "kierrätyskohde" olikin läppärikauppa. Kas kun perilliset ovat Erinomaisen Hyvällä Käytöksellään ansainneet tämän vanhan läpykän. Ja minunhan on silloin pakko hankkia uusi.
Voi kuulkaa se onkin kaunis. Kuin koru. Valkea, ihana The Jouluomena. Apple Macbook *pusipusi*. Tänään sain mukaani vain kuitin. Huomenna voin hakea asennuspalvelusta viritetyt vehkeeni. Olo on kuin vastarakastuneella. Auvoisa.

Niille vehkeille pitäisi kuitenkin tehdä samat kuin Tita teki yllärikameralleen. Hellin kätösin kiedon  paperiin ja aattona sitten perin hämmästyneenä saan avata litteän pakettini.

Onko tämä nyt oodi itsepetokselle vai vain epätoivoinen yritys esittää täyspäistä. Ettei nyt ihan virkaholhoojalle tarvitsisi valtakirjaa antaa... 

Iso-J tuskin käärii omaa ylläriään yhtään mihinkään, helevetillisen paffiloodan sisältö vaatii pientä viilausta tv-huoneen kalustejärjestykseen. Sitten se todellakin on tv-huone. Hallitsevin elementti on tv. Huokaus... jatkossa leffojakin pitää katsoa ne daijut 3d-lasit silmillä.


Nyt olisi syytä suunnitella kuusensuojelustrategia, Elli kiertää kuusta kuin kissa uutta kuusta eikä tuo ilme Neiti Kaikkitaitavan kasvoilla tiedä joulurauhaa. Kuuselle ainakaan. Winston ja Milton ovat kuin kaksi Viidakon Ykää, valmiina tarttumaan liaaniin. Kimmeltävään köynnösliaaniin.

Uuneista leviää tupaan jo ihana laatikoiden löyhähdys ja pöydän yllä killuvat jouluappelsiinit neilikkaterästeineen tuovat omat tuoksunsa tuvan tuoksuilmastoon. Tää lähtis nyt, keikkaa pukkaa ja hommaa riittää. Onhan tässä vielä yötä jäljellä.

Heippahei ja huomenna lisää!

14 kommenttia:

  1. Juu kääri vain se läppäri pakettiin ihan jälkikasvun tähden - siitä syystä minäkin sen tein. Ne miettis, josko äiti ollenkaan on ollut kilttinä jos ei pakettia ole.

    Tosin taisin jäädä kiinni - jätettiin tuo elektroniikka meidän makkarin nurkkaan ns. lämpimään, ja johan kakarat ne hoksasi. Kysyivät sitten, että onko muka jännää avata ite käärittyjä paketteja... paremmat piilot ens vuonna....

    Huomenna aamulla pitää herätä ennen kukonlaulua. Kinkku muhii uunissa ja pakko tsekata lihalämpömittarin asetukset varhain. Joskus on paistettu erittäin ylikypsä kinkku. Siitä ei siivua saanut, pelkkiä murusia vain. Tätä välttääkseni veivaan herätyksen sangen varhaiseksi hetkeksi. Mutta osaan hilpoa takaisin sänkyyn ja simahtaa takaisin uneen vain pelkällä vatupassiasennolla nanosekunnissa.

    Joulun viimeistelyt on käsillä. Taatusti enemmän olis pitänyt saada valmista, mutta onhan huominen aikaa. Ja aatto kans. Pahin ruuhka on purettu, joten alan ottaa rennosti. Mietin samalla, kuinka nilkuttaisin sujuvasti: vasen nilkka tuntuu sököltä, mutta tasapainon vuoksi oikea polvi yhtä surkealta. Taitolaji nilkuttaa eteenpäin kahta jalkaa ontuen. On siis aika myös kunnostaa oma kroppa käyntikuntoon.

    VastaaPoista
  2. OIKEIN RAUHAISAA JA MUKAVAA JOULUA KAIKILLE TÄÄLLÄ HENGAILEVILLE JA ETENKIN TORPAN VÄELLE!!

    VastaaPoista
  3. Joulukuusta varten kannattaa ruuvata reilu koukku kattoon ja kunnon narulla ankkuroida se sinne kattoon latvasta kiinni.
    Nimimerkillä: Kun ne helskutin katit oli kaataneet sen havun kolmekertaa ja oli luututtu niitä vesiä sieltä lattialta...
    Koristeitahan ei kannata myöskään alimpaan kolmannekseen ripustella, ei ne siellä kuitenkaan kestä :-D

    Hauskaa joulua teille!

    VastaaPoista
  4. Oikein ihanaa JOULUA Torpan väelle sekä kaikille tutuille ja miksei myös tuntemattomille blogin lukijoille.

    Degerbyn peltoaukeilla auton lämpömittari painui -28 asteeeseen, joten kyllä se osaa pakkasia pidellä myös täällä meillä.

    Nautitaan tuvan lämpimästä ja lisätään karviaisille nuttua niskaan : )

    Voikaatten hyvin.

    VastaaPoista
  5. Postilootassa oli mielenkiintoisen näköinen kirje, jonka ylänurkkaan oli kirjoitettu että saa avata vasta 24.12. Siihen on aikaa tasan 8 tuntia :D

    Kiitoksia Torpan väelle, erityisesti Hirnakalle tästä blogin suomasta verbaalisesta viihdepläjäyksestä! Uudella läppärillä kiitos juttuja entiseen malliin!

    Nyt pitää maistaa ekat siivut joulukinkusta! Tästä se alkaa - vyötärön kadottaminen...

    Hyvää Joulua!!!!

    VastaaPoista
  6. Nemppalassa on järkyttävän kylmä, -28,5 astetta...hrr. Glögi on paikallisista Alkoista loppu mutta onneksi olen varautunut. Kuusi on jalassaan ja saa koristeita vielä tänään. Ohjelmassa lahjojen paketointia ja kyläilyä joulukahvittelun merkeissä. Mielettömän HYVÄÄ Joulua kaikille lukijoille ja Torpalle niin kaksi-kuin nelijalkaisille!!!

    VastaaPoista
  7. Hmmmm, kahdella jalalla nilkuttaminen kuulostaa varsin vaativalta suoritukselta. Hoidahan Tita-kuomaseni ittesi kondikseen.

    Pakkanen panee täälläkin. Meille kävi eilen illalla niin hönösti, että unohdettiin toinen autoistamme kaupunkiin kylmään parkkihalliin. Ihan vaan oikeasti unohtui. Olin niin mäccitäpinässä etten mokomaan kiulua muistanutkaan.

    Se töpseliin tottunut pikkukippohan ei tahdo liikahtaa ilman tekohengitystä. Ei varsinkaan näillä pakkasilla vajaat kaksi vuorokautta jäähdyttyään. Joten herrasmies Iso-J jäi kaupunkiin odottelemaan käynnistysapua ja minä karautin kotiin Tepelinolla.

    Nyt on joulumyynnit tehty ja muikeaa tulosta voi juhlistaa kohottelemalla glögimukia. Mutta ensin piparitaikina tekeytymään ja kinkku uuniin.

    Joulunviettoon tuleva sisareni ynnä jälkikasvunsa ovat jo Lappeenrannan tällä puolen joten kutostie vaikuttaa toimivan ihan hyvin.

    Palataan myöhemmin, nyt on niin paljon puuhaa että äly loppuu. Ja tuo pakkanen on ihan katala. Olkoonkin, että Herra Pakkanen oli kyllä paras

    Kiitos kaille lukijoille, ystäville, tutuille ja tuntemattomille. Paljon teitä on, tänään on taas vaihtunut uudet lukemat matkamittariin, nyt jo yli 15000 käyntiä!!! Uskomatonta. Kiitos *snif*

    VastaaPoista
  8. typotypo, dislike dislike:

    "Olkoonkin, että Herra Pakkanen oli kyllä paras
    ....."

    Pitäisi kirjoittaa lauseet loppuun...

    että se Herra Pakkasukko siis oli paras myyntimiehemme tämän joulumyynnin tekijöistä!

    VastaaPoista
  9. Olkoonkin, että Herra Pakkanen on kyllä paras panija. Näinkin se menee. Ja lisää pakkasta luvataan, huomiselle on tiedossa vilpoista reissua hautausmaalle kynttilöitä asentamaan.

    Joulu on täällä kuusen sisään tuomista ja koristelua vaille valmis. Nyt sitten lötkistellään koko loppu vuosi. Syödään ja oleillaan ilman kalenteria, aikataluja ja menemisiä. Tämä kylmyys taitaa kannustaa pysymään sisätiloissa - lämpimien ruokapatojen äärellä.

    VastaaPoista
  10. Mulle ei ihan selvinnyt, että miten niiden autokauppojen kävi...? Saisko selvennystä - palaatko fabiaatikoksi (kuulostaa joltain diagnoosilta...) vai pääsetkö Sutturan kuskiksi?

    Sisään kannettu kuusi tuoksuu sitten vahvasti! Ei aiempina vuosina ole näin stydillä aromilla varustettua kuusta ollut. Oliskos se, että heti kaadon jälkeen kuusi vietiin viileään sulamaan tyvi vesiämpärissä? Mene ja tiedä - täällä tuoksuu joulu.

    Yksi syy miksi meille ei tule muovikuusta. Tuoksu. Kaivelen ihan tyynesti vielä toukokuussakin niitä neulasia lattialistojen raosta, no problem. Aito on aitoa. Ja ekologista. Meille nämä joulukuuset on aina ns. harvennuskamaa. Ne jouduttaisiin ottamaan eniveis pois.

    Kissoilla on elämyksiä. Kuusi nurkassa ja joulukalat lautasella. 2 viikkoa pakasteessa olleet muikut (loiset kuolee pakkasessa) on nautinnassa. Mutta miksi - oi miksi - niitä ei voi syödä siististi ruokakiposta? Ne pitää ensi tappaa ja vetää jonnekin nurkkaan syötäväksi.

    VastaaPoista
  11. Herra Pakkanen jatkaa panemistaan. Vähempikin riittäisi.

    Saatiinpa sitten joulunviettäjätkin turvallisesti perille. Ja auto letkunjatkoksi. Se tässä lomailussa on hyvä, että glögiä riittävästi törpötellyt toimii autossa sisätilalämppärinä. Vähän hönkäisee niin lasit on sulat :-)

    Huomenna ei pitäisi olla muuta pakollista liikehdintää kuin kynttilöiden vienti. Tänään on jo osa viety, huomenna lisää ja Joulupäivänä loput. Matkaa on kuitenkin kymmeniä kilometrejä per suunta joten mieluummin siellä haudalla käy ajan kanssa ja ajatuksella kuin kiitolaukkaa "pakko hoitaa" -asenteella.

    Kinkku köllöttää kiertoilmassa, anturi sojottaa persposkesta. Ei ehkä ihan se perinteisin näky. Noh, ajat muuttuu ja me joustamme tarvittaessa. Mie asennan omat kinkkuni ihan just vaakaan. Pienyrittäjän luomia väsy painaa.

    Kuten juniori sanoi, tänään on viimeinen tilaisuus olla kiltisti ;-) Huomenna on turha tontulle selitellä.

    VastaaPoista
  12. Ajatteles Hinakka - ikä tuottaa kärsivällisyyttä yli äyräiden. En ole avannut kirjettäsi, vaikka on jouluaatto...!

    Hyvä minä!

    Eilen oli viimeinen tilaisuus olla kiltti. Jatkan samaa rataa vielä tänääkin. Loppuvuodesta ei ole mitää takeita...

    VastaaPoista
  13. Pistinpäs tassuni joululahjaan ja * rolleyes *
    Jestas, sissus... voi mahoton...

    Kiitokset Torpalle lämpimien halausten kera!

    - Tita & co -

    VastaaPoista
  14. Tita Taikanäppi, tuo vähäinen lahjus on kiitos valuvikaisilta ystäviltäsi. Meitä on monta. Kiitos kun jaksat parantaa. Ja Maestrolle huikka kans ;-) Pidä taikanäppisi vireessä. Hommat hanskassa ja hanskat tallessa <3

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com