maanantai 6. joulukuuta 2010

Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi


Joulukuun kuudes päivä on (onneksi) vielä arvossaan, aivan kaikkea ei ole myyty, ulkoistettu tai poistettu tarpeettomana. Ja hyvä niin. Paljon tekivät veteraanimme, paljon tekivät vanhat polvet ja sisulla nousi Suomi, nykyiseen markkinahumuun jossa kaikki on kaupan.

Ei sentään kaikki. Hyvä niin.

Tänään oli hieno päivä. Ja tarpeellinen vapaa-sellainen. Vailla velvoitteita. Ja niin paljon sitä saikin aikaan, kun ei ollut mikään pakko tehdä yhtään mitään. Monta pientä rästipuuhaa ja kaikenlaista jobbaa on nyt kuitattu suunnitelluista toteutuneisiin.

Tuvan verhot on pesty ja ripustettu paikoilleen, matot myllytetty lumikinoksessa ja vaihdettu talviversioihin. Rouvan tuoli sai uuden (punaisen) päällyksen ja tyynyt lumipesun. Kiikkustuoli sai vihdoin viimesilauksen valkoista maalia ja pääsee huomenna tupaan. Koira on juoksutettu metsässä. Tipubaarit tankattu piripintaan. Pyykkiä peseytyi useampi koneellinen ja perhe ruokittu rakkaudella keitellyllä pastakastikkeella (perus tomaattipohjainen lihakastike terästettynä kapriksilla ja oliiveilla).

Vain vapaassa maassa on vapaus tehdä kaikki tämä vapaapäivänä!


Iso-J on saateltu taipaleelle, päämääränä luminen Espoo joskus alkuyöstä. Vähän tylsä viikko luvassa niin hänelle kuin meillekin mutta onhan näitä läpieletty ennenkin.

Lumesta puheen ollen. Sitä tuli tänne meillekin ja koko ajan tulee lisää. Toivottavasti auramies piipahtaa aamulla tai sitten pienyrittäjä herää ankeampaan aamuun kun auto pitää keplotella pois tallista ja tielle asti.

Ennen illan kanalakierrosta herkutellaan vielä joulutortuilla (esikoisperillinen hoitaa nykyisin torttumaakarin puuhat) ja taidanpa tirauttaa glögiäkin pienen pannullisen.

Nyt taitaa olla kuitenkin syytä siirtyä televiissorin ääreen pukuparaatia arvioimaan. Onhan sekin eräänlainen kansalaisvelvollisuus ;-)

Mukava, antoisa ja muistorikas viikonloppu alkaa kääntyä iltaansa. Ja kolmipäivänen vapaa pitäisi kyllä saada lakisääteiseksi, edes muutaman kerran vuodessa. En minä näitä bonuspyhiä osaisi kylläkään läpi-istua hartaana ja vakavana kotisohvalla, mutta pienessä puuhastelussakaan ei liene mitään tuomittavaa?


Leppoisaa Itsenäisyyspäivän iltaa kaikille ystävilleni, missä sitten kuljettekin.

1 kommentti:

  1. Leppoisaa pyhien lopetusta itse kullekin lukijalle!

    Linnan juhlat jäi katsomatta (jälleen kerran - kun ei kerta kaikkiaan kiinosta) ja tein kirjanpidon kahdelta kuukaudelta. Näin tuplat tehden pääsen joka toisen kuukauden ähertämisellä. Paperihommat on vain niin syvältä. Nyt saan rauhan helmikuun alkuun asti. Tyylihän tämäkin!

    Ensi viikko on leppoisaa sairaslomalla lekottelua. Tosin pystyisin töihin... mutta lääkärin määräyksestä en haali enempiä töitä. Ajattelin valmistella joulua sangen aktiivisesti. Kuluuhan siinäkin aika.

    Nyt hyvät yöt tai huomenet (riippuen lukijoiden saapumisajankohdasta)

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!