lauantai 16. lokakuuta 2010

Kadonneen jäljille

Kuvassa eräs kotoaan poistunut, naapurin karvainen kolli (?) joka ilmeisesti aikoo olla eturivissä kun jonotusnumeroita Ellin kosijaisiin jaellaan.

Aina valpas Nasse-setä bongasi kosijan riihestä ja yhdessä hännänheilautuksessa katti oli parkkeerattu pihakoivuumme. Sinnittelee siellä vieläkin.

Sitten paljon paljon vakavampaan asiaan.
Reilut puolitoista viikkoa taakse päin täällä Pohjois-Karjalassa kotoaan poistui vakavaa muistihäiriösairautta poteva naishenkilö.

Hän ei ole suoranaisesti sukua eikä perhettä, mutta erään hyvin läheisen ihmisen sisar. Etsinnät ovat nyt Kolin maisemissa, vaikeakulkuista, haasteellista aluetta kuten monet ehkä tietävätkin.

Koska ns. viran puolesta tehtävät etsinnät on nyt lopetettu, etsintää jatkaa suku, perhe, ystävät ja vapaaehtoiset. Tältä illalta on sekin lopetettu. Iso-J liittyy huomenna rinkiin ja toivottavasti moni muukin paikallinen voi lahjoittaa vapaapäivänsä valoisan ajan tunnit tähän raskaaseen urakkaan.

Hiljaiseksi pistää ihmisen kohtalo. Painat takanasi kotioven kiinni, etkä enää muista missä koti on.

En oikeastaan ole keksinyt mikä olisi epäinhimillisempää. Kun ihmiseltä viedään muisti, muistot ja kaikki se tieto, kokemus ja oppi mitä elämä on antanut, ihmiseltähän viedään silloin kaikki.

Ajattelemisen aihetta tähän syksyn pimeään iltaan. Tuolla jossain ulkona harhaa nainen joka ei tajua olevansa eksynyt. Varjelusta ja suojelusta matkalleen, hälle joka pimeässä vaeltaa.

Toivottavasti etsinnät ja läheisten piina päättyy pian. Oli löytö sitten mitä tahansa.
Toivotaan parasta.

Nyt ei oikein irtoa enempää.

5 kommenttia:

  1. Toivon sydämeni pohjasta kadonneen löytymistä.

    Oma isoisäni on yksi niistä, joita etsittiin isolla porukalla, jopa helikopterin lämpökameralla kireänä tammikuun pakkasviikolla. Hukkuneena löytyi kodin lähimetsän järvestä, oli tuttua reittiä lähtenyt oikomaan muttei kai muistanut maisemien muuttuneen. Uusi sairaalan lämpölauhdutin pitää vedet lämpiminä ja jäättöminä.....

    Mutta ne etsinnän ja odotuksen päivät, kun ensin löytyi auto bensatankki tyhjänä eikä tietoa mistä etsiä. Vuodenvaihteen kovat pakkaset..... Oli rankkaa aikaa.

    Joten voin sydämestäni sanoa, että toivon pikaista löytymistä ja etsikää yölläkin....

    VastaaPoista
  2. Voih... vaikeita asioita.. ja läheltä liippaa tuska täälläkin. Yksi dementoituntu eksynyt on juuri haudattu. Just kun omaishoitaja hetkeksi käänsi selkänsä... hälle se suurin taakka on kantaa.

    Voi Luoja, jos tätä palstaa luet - niin vie kiitos liikuntakyky ennen aivojen rappeutumaa... Säästä läheiseni minun vahtimiseltani. Jos toiveita saa esittää, niin kiitos - saappaat jalassa ja kovassa vireessä pois tieni käyköön. Ei hitaasti makuuhaavojen kääntötahdissa vuodeosastolla...

    VastaaPoista
  3. Just samoilla sanoilla kuin Tita, yhdyn mielipiteineni asiaan. Rakas, rakas Isäni nukkui pois reilu kaksi vuotta sitten, maattuaan täysin liikuntakyvyttömänä ja muistamattomana terveyskeskuksen vuodeosastolla neljä vuotta kaksi kuukautta.

    Joka ainoa päivä häntä käytiin katsomassa, syötettiin ja luettiin lehtiä, juteltiin, kuunneltiin hänelle niin rakasta haitarimusiikkia ja valmiiksi luettuja kirjoja kaseteilta.

    Syvältä raapaisee kertominen vieläkin. En unohda sitä Isää joka hiihti kanssani, laski yhdellä suksella isoja mäkiä, opetti uimaan ja uimahyppyjä, runoili jutellessaan, näki mennenkäisiä metsässä, rakasti lapsista ja hassutteli heidän kanssaan, osasi ajaa polkupyörällä takaperin istuen ohjaustangolla, seisoi käsillään ja löi parhaimmat juoksut nelimaalissa ... minun Isäni.

    VastaaPoista
  4. Kauniita sanoja Tuula. Ihan itkettää.

    Saapasjalkalähtijöiden sakkiin haluan minäkin.

    Samalla tavalla hoidin kultaista äitiäni hänen viimeiset vuodet dementiaosastolla.

    Alzheimer vei perusterveen naisen laitoshoitoon liian nuorena.

    Itse menetin kertakaikkisen loistavan äidin ja lapseni rakastavan mummon. Juniorin syntymän ja mummon poismenon väliin mahtui ainoastaan viikko.

    Tällaista tämä elämänmeno toisinaan on. Silityksiä myötä-, mutta myös vastakarvaan.

    Toivotan onnea etsintäpartiolle !

    VastaaPoista
  5. Kirkas ja kaunis päivä mutta etsijöille askel askeleelta raskaampi.

    Tämänkaltaisia tarinoitahan mahtuu maailmaan paljon, omaisten hätä ja huoli on kuitenkin aina jotain sellaista johon ei oikein ole lohduttavia sanoja.

    Alzheimer on paha, niin paha :-(
    On niin julmaa luopua ihmisestä jonka käsi on kuitenkin vielä lämmin, hän hiipuu tästä tietoisuudesta pois omaan maailmaansa tajuamatta mitä on tapahtumassa.

    Lupasin aamulla perillisille että minuun saa laittaa jonkin mikrosirun jotta on helppo löytää kun harhailen torpalta liian kauas. Toinen arvuutteli olisiko tutkapanta tyylikkäämpi vaihtoehto. Lapsissa on toivo ja tulevaisuus.

    Sisareni pakkasi pesueensa autoon ja lähti kutostietä alamäkeen kohti Vantaan valoja. Tulevat Jouluksi tänne, huippujuttu!

    Tämä päivä menee hissutellessa, pyykkivuorta selättäessä ja kenties vähän pihalla tuumailussakin. Lunta on vielä vähän liikaa istutushommia silmälläpitäen.

    Lapsilla on koko viikko syyslomaa ja täytyy nyt yrittää ohjelmoida viikon kuviot optimaalisiksi. Ajokuntoisia autoja meillä ei juuri nyt ole yhtäkään, toinen pitäisi ajaa Espooseen renkaanvaihtoon ja toinen, ajokelvoton, pajalle laitettavaksi. Taidan ottaa taksin ja ajaa autokaupoille :-/

    Huoh, pitäisi kai nousta tästä alakulosta ja nähdä elämän valot ja värit, niin kauan kuin niistä on lupa ja aika nauttia. Päiviensä määrää kun ei voi tietää. Kukaan.

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!