lauantai 4. syyskuuta 2010

Päivä perheelle


Tämä lauantai joka alkaa käydä melko vähiin, on mennyt ihanasti perheelle.
Aamusta pöräytettiin isommalle kirkolle eikä paluumatkalla auto kalvennut yhtään itänaapurin shoppareiden kieseille, lastin perusteella. Lidlin pihalla piti jo tuumata miten kaikki mukaan tarttunut asetellaan kyytiin.

Nyt meillä on mm. tarvikkeet kolmeen keppihevoseen! Ja se on aika hieno homma.

Kotona torpalla kissat toimivat kunnollisina tullimiehinä ja askaroivat autossa ettenkö sanoisi antaumuksella. Hassuja pieneläimiä.

Tässä oli jo hupailun makua, koiran kyytiboksi herätti iloa, huomatkaa Winstonin häkinrakosessa roikottama takajalka... "kato mä melkeen yllän pohjaan" Ja Milton konsultoi.

Milton kunnostautui sen onnettoman riihenvalloitusreissunsa jälkeen ja retuutti kotiin ekan päästäisensä. Jyrsijä sekin. Pointsit Miltonille. Winston harrastaa ilmeisesti jotain hiirten salakuljetusta, en oikeastaan tahtoisi löytää jemmaa... :-(

Iltapäivällä piipahdettiin lähinaapurissa ja se oli hieno reissu. Ansaitsee joskus oman tarinansa. Katri-rouvalla on 54:n vuoden historia näillä kunnailla ja tietää paljon myös meidän talon historiasta. Puolisonsa on jo 7. sukupolvi samalla asuinpaikalla.

Meille tulee heiltä luumupuu, semmoinen sortti joka on tullut joskus vuonna Bobrikow Sortavalasta ja jota ei valmisteta enää. Pienet tummat hedelmät. Maistiaisia saanen parin viikon sisään. Kuulema rusinaakin makeampia!

Hedelmäpuut kuuluvat muutenkin näiden mäkien historiaan, on kuulema ollut aina erittäin suotuisat olot kasvatella kaikenlaisia kotkotuksia. Hyvä homma. Oikein hyvä.

Muutamasta nyt jo nimettömästä omenalajikkeesta tilasin poikaset ja sovittiinhan me meidänkin uniikkiompun varmuuskopion ottamisesta. Otetaan usempi. Jos vaikka joku kiinnostuu elvyttämään lajiketta.

Maistoinpa elämäni ekan kerran mustikkakukkoakin. Erikoista mutta makoisaa.

Meille esiteltiin myös erittäin laaja puhelinmuseo sekä näiden mäkien perintöä erinäisten tarvekalujen muodossa. Meidän torpalta lähtöisin oleva hieno vanha Singerikin oli niin kauniisti tallessa.

Kovasti toivoisi naapurin vanha isäntä näkevänsä vielä näillä mäillä hevosia, lupasi suotuisan laitumensa meille. Ja vuokrana on kuulema hevosten rapsutteluoikeus. Diili!!

Illan kruunasi kesän viimeisiin väistämättä laskettava grillausilta ja pihasauna. Leppoisat löylyt ja tähtitaivas. Paljon lyhtytulia ja kaikki aika niiden ihasteluun.

Nyt syksyn eka paisti odottaa Ison Kiven lämpöjen tasaantumista ja uuniin pääsyä.

Minäkin menen ihan just muhimaan tuulenraikkaisiin vällyihin.

Life is good!

Huomenna on ohjelmassa autoilua Lieksan korkeille vaaroille, Iso-J on tipukuumeessa ja saanut vainun... lataanpa kameran akut ihan varuilta.  Onneksi autossa EI ole vetokoukkua vielä...

Palajan raportoimaan kunhan ehdin. Elämällä voi herkutella, kokeile vaikka.

5 kommenttia:

  1. Mielenkiinnolla odotan mitä Torpan kuulumisiin kirjataan! Nyt kiskon itseni vatupassiin...

    Onnea uusille kasvihankinnoille ja tuleville kans!

    VastaaPoista
  2. Eilen liirum laarasin tänne vaikka mitä, mutta rosvosektori pahalainen vei mennessään.

    Pikakelauksena uudestaan; Wausa oli eilen ensimmäisellä Ypäjän retkellään Mofa-Priorin jälkeläisryhmässä.

    Retki oli mennyt erittäin hyvin, itse en valitettavasti debyyttiä päässyt näkemään kun olin töissä. Toki videolta vakoilin ne hailaitit ; )

    VastaaPoista
  3. Voi veljet :-)
    Hetki aikaa istahtaa kunnes uusi työmaa kutsuu ;-)
    Kuvia ei taida herua tänään, pimeä tulee ennenkuin saadaan valmista. Joten päivityskin tulloo huomenissa, jos ehdin.

    Pidetään nyt tätejä jännityksessä.

    Onnittelut Wauselon ensidebyytistä isoissa kehissä. Veikkaanpa, ettei taatusti jäänyt tähän kertaan. Sen verran komia hevosenpoikanen on kyseessä. Onnittelut siis vielä kerran, kuveja ehkä jossain linkissä?

    VastaaPoista
  4. Viikonloppu vetelee viimeisiään, tuntui kovin lyhyeltä ehkäpä siksi että perjantai-illan ja lauantain Nemppa ahersi koulutustilaisuudessa. Tänään sitten vähän pallojahtia ja hiphei birdie yksi alle ihannetuloksen oli saaliina ja pallot lentelivät ajoittain tosi hyvin, siispä iloisin mielin kohti uutta viikkoa ja loppuviikossa häämöttää Torpan pihaan kurvaaminen, joten on mitä odottaa.

    VastaaPoista
  5. Jahas - Nemppakin oli uudelleen koulutettavana. Niinhän ne huonosti käyttäytyvät... niinkö minkäkin. Nyt on leima taas EA1 kortissa. Siihen sai taas viikonlopun satsata. Leima persiiseen ja todetaan että on taas tuore ja terveellinen jatkokäyttäjälle. VaiMitenSeOli...? No ainakin tuoreesti elvytyskelpoinen. Siis voi elvyttää uusimpien oppien mukaan, jottei tule väärinkäsityksiä.

    Pottua on nostettu, samoin valkosipulisato. Piruusti satoa korjattavana, mutta kelejäkin on luvassa. Jatkokesää - siitä nauttikaamme!

    Sauna on lämmin - teen taktisen vetäytymisen sen löylyihin kera perillisten!

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com