sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Rouvasväen puuhia

Tämän päivän kisakuvat ovat vielä kortilla, ei mitään toiveita että tässä väsytyksessä jaksaisin niitä tuijottaa "silläkään silmällä" yhtään minuuttia.

Juu, oikein rouva-aktiviteeteissä vietin -sain viettää- pyhäpäiväni parhaat tunnit. No, ei meillä kellään Ascot-tyylisiä kukkahattuja ollut, värikkäin esitys taisi olla dumarin unikkohuivi.

Voi veljet kun olikin kivaa. Pitkä kuuma päivä hiekkalaatikon äärellä. Vieläkin narskuu hiekka takahampaissa mutta niin vain saatiin esteloikkarit ja kuvionypyttäjät järjestykseen, tämän päivän kunnon ja esitysten perusteella.

Eihän kisasuoritus kerro muuta kuin sen kisasuorituksen säädöt. Oli jännä nähdä miten verryttelypuolella tyrkkivät menemää oikein komeasti ja tuomarin pillin vislauksesta vetäisivät käsijarrun päälle ja jolkottivat arkaa ja varovaista sievistelyä. Voi kun teki mieli huutaa kannustusta (ja maiskuttaa hopihopitusta).

Kuten jo taisin aiemmin sanoa, parasta kisaamisessa onkin mielestäni sihteerikön hommat. Siinä saa kyllä ihan parhaan kurssituksen, näkee virheet heti ja saa tuomarin kommentit suorana selostuksena, privaattina. Tänään kohdalle osui hyvin laveasanainen tuomitsija joten yhdestä luokasta näin vain alku- ja lopputervehdykset, muun ajan kirjailin kiivaasti kommentteja ja numeroita pöytäkirjaan.


Jotenkin tuntuu, että säätiedotukset ja ennusteet tehdään ihan jollekin muulle maan kolkalle. Ei meillä ole saatu sateita pisaran vertaa. Ja tänäänkin piti sataa. Okei, helteitä ei ole, ehkä 6 astetta vähemmän lämmöissä. Mutta sininen taivas ja lempeä tuuli on kaukana sadekeleistä. En valita, pois se minusta. Pihallekin on jo vedetty keltainen järkkyruma letku ja sitä säestää toinen, ällövihreä letkuluikerrus. GNNNH.... esteettisesti aivan liian vaativia mimosanherkkään paluumuuttajan sieluun ;-)

Pitkän kisapäivän jälkeen todellakin vielä työstettiin Äitikullan kanssa mansikkamaata. Toinen, kymmenmetrinen kohopenkki on suojakangasta ja taimia vaille valmis. Oikeastaan eteentullut äkillinen ja yllättävä kastelujärjestelmässä ilmennyt bugi esti taimien istutuksen. Ja ihan suoraan sanoen, tulipa bugi kerrankin tarpeeseen. En olisi jaksanut enää yhtään.

Aivan helposti heittäydyin viikonlopun iltapäivälehtien antiin ja palkitsin itseni piristävällä punaisella rypälevalmisteella. Ei se kyllä piristänyt, jäytävä päänsärkyhän siitä tuli. Meni siis rosvosektorille sekin laiskottelu.


Toisaalta houkuttaisi kelmuissaan vielä rapiseva uutuusleffa, Wallander-sarjan tuorein. Toisaalta kaipuu tyynyn hoteisiin taitaa viedä voiton.

Antoisasta viikonlopusta saa väsymyksestä huolimatta virtaa. Ja hemmetin reteän t-paitarusketuksen... nyt jos koskaan olisi oikein katu-uskottava pubirusketus... ei puutu kuin aurinkolasipandat *OMG*
Mukavaa viikon alkua sinne ja sinne ja vielä sullekin sinne.

Keep in touch.

5 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!!
    Täällä Porvoossa alkoi omenapuu kukkia ihan täysillä eilen. Nyt on piha puolillaan valkoisia terälehtiä kun ukkoskuuro pyyhkäisi osan maahan ja reippaahko tuuli on pistänyt sen loppuosan liikkeelle. Kaunista on, kun jäihän niitä terälehtiä sinne puuhunkin.
    Palaillaan kunnon sepustuksella paremmalla ajalla.

    VastaaPoista
  2. Uuvuttava kurssiviikonloppu on takana. Jotain opinkin ja tulin hoidetuksi moneen kertaa. Melko stydiä hoitoa on tuo hempeä lymfaterapia. En keksi muuta syytä oman kroppani reaktioon. Perä paukkuu, en omakseni tunnista :) Ei se mitään, ääntä maailmaan mahtuu - mutta normitilanteeseen nähden melko mittavat pärinät kuuluu. Voi elämän kevät sentään, naurattaa itseäkin. Mutta reumaatikkona tiedän paksunsuolen olevan yksi heikoista kohdistani. On tässä tullut tuntuma siihen, että erittäin pehmeällä ja hentoisella hoidolla voi olla suuret vaikutukset herkkään elimistöön. Eikä ollenkaan pahat. Mielenkiintoista! Ehkä tästä on apua asiakkaillekin...

    Taitaa olla aika kallistaa pää petiin ja kohdata uuden viikon haasteet.

    Tuula tullenee huomenna käymään hakemassa taimiaarteistonsa. Kivaa!

    VastaaPoista
  3. Oijoi, heti laiskaa hiottaa kun ajattelenkin Paplun muuttorulettia *puistatus*

    Titalla viikko alkaa komeasti takapasuunafanfaarein ;-) Sulle onkin oiva motto: istun taikka kävelen, persus soittaa sävelen.

    Olisikohan lymfasta apua meissun aineenvaihdunnan vilkastukseen? Paino putosi kahdessa viikossa 3,5 kg kun karsin hiilarit minimiin. Nyt olisi hyvä saada lisää vauhtia aineenvaihduntaan.

    Seuraavalla nettipaussilla kurkkaan vaikka wikipediaan tutkimaan lymfatietoutta.

    VastaaPoista
  4. Sataa, sataa ropisee. Vettä tulee kuin saavista kaataen ja lämpötila + 9. Pikkasen muuttui tuo säätila : )

    Ja tiedetään. Siellä iräs on lämpöstä ja poutaa ; )) kattoin kelikamerasta.

    Nyt saa laidun uutta intoa kasvuun, tammamammakin pistettiin kuulemma kolmen vuosikkaan kanssa vihreälle lihomaan. Nyt kyllä saavat kylmiä suihkuja siellä...

    VastaaPoista
  5. Kelikamera on metka verkosto, meillä taitaa nytkin näyttää kelpo säätä. Kävin tänään illalla sen Nitankin katsoman apparaatin viereisellä tiluksella. Siellä oli sentään satanut päivällä.

    Meillä vain jyrisi pari kertaa, ropsautti pari pisaraa ja meni pois. Itse asiassa meidän Torpan mäki näyttää olevan semmoinen pilvenhalkoja, kahta puolen meni sadealue ja meillä pällisteltiin taivaalle kuivin nahkoin.

    Tammamammalle viime hetken silavasilaus vihreällä. Hyvähyvä. Alkaa olla kondis kohdillaan.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com