lauantai 29. toukokuuta 2010

Joutenvaaran Poku


Siinä se on. Mummolan viimeisen hevosen harja. Minä löysin tuon paksun puntin Joutenvaaran eteisen kahverista, muu osa taloa on valitettavasti joko romahtanut tai odottaa romahdusta. Ainoa kulma joka talosta enää on pystyssä on tuo eteisen kaapin kulma. Ja siellä hyllyllä lojui tuppo.

Pitkään mietin jätänkö sen paikoilleen ja annan hautautua talon raunioihin mutta päätin kuitenkin ottaa sen mukaan. Jospa olikin joku tarkoitus että minä sen sieltä löydän? Ei voi tietää, voi vain arvailla. 
Äitikulta ei millään saanut mieleensä hevosen nimeä mutta kertoi hevosen olleen Erityinen. Se sai kuljeskella vapaana tilan pihalla, ihmiset ja muut eläimet väistivät hevosta. Oli kuulema melkomoinen ketku, teki kiusaa monella tavalla. Söi mummon pelargonitkin moneen kertaan.

Kotiin tultuani soitin oitis kummitädilleni, tilan nuorimmalle tyttärelle, isän sisarelle. Hän kertoi hevosen olleen Poku, Joutenvaaran Poku. Hallava harja ja muuten hyvin vaalea. Omalaatuinen hevonen.

Voi vain kuvitella missä mielentilassa tuo harjanippu on leikattu ja sidottu. Sidontanauhana on kauniisti letitetyt jouhet. En tiedä nipun sitojaa mutta voisin arvata, että edesmennyt setäni on tuon työn tehnyt, talutettuaan ensin hevosen Autoon. Suomenhevosia vietiin joukottain Autoon niinä vuosikymmeninä kun Suomi kaupungistui, maaseutu autioitui ja menneisyyden haamuista pyrittiin eroon. Suomenhevonen eli silloin historiansa ankeimpia vuosia.


Meillä oli auton perä täynnä pussukoita ja nyyttejä sekä mummon kirsikkapuun jälkeläinen. Minulla on nyt hyvä otanta isän lapsuuskodin pihapiirin jäljelle jääneitä kasveja. Kirsikkapuut ovat jo sammaloituneet ja vanhimmat täysin lahoja. Mutta muutama pirteä villitaimi sieltä löytyi ja yksi saatiin melko ehjin juurin irti maasta. Nyt sillä on hyvä sija torpan hedelmätarhassa. Juurella kasvaa samalta paikalta tuotua akileijaa.

Oli ihanaa saada nuo kasvit pelastettua, eihän niitä kukaan enää osaa kaipailla. Elävät muistoissa ja siihen se jää. Mutta meillä jatkavat jos jaksavat. Mummon ruusujakin tuotiin monta, pari vaahteraa, sinivuokkoa ja kieloja. Ja paljon vanhaa kulleroa.

Aion hakea sieltä vielä nätin tupsun sinivuokkoa ja viedä sen Annin ja Oton haudalle. Kenties otan mukaan pienen tupsun Joutenvaaran Pokun harjasta ja hautaan sen vuokkojen juurelle. Pääsevät vielä kerran yhteen, Maamo, Ukko ja Poku.

Elämä jatkuu, monella tavalla.

Nyt saunaan sulattelemaan tämän päivän käänteitä.

8 kommenttia:

  1. Niin, haen minä sieltä vielä villintyneitä mansikantaimia ja huimanvahvoja mustaherukoita, niitä siellä on paljon. Yritetään ruopia maasta pätkä mummon puutarhan aitaa, tai vaikka portin sarana. Ison laattakiven jo tänään sieltä retuutin.

    Loppu jääköön ja metsäksi muuttukoon.

    VastaaPoista
  2. Wau. Muuta en saa sanottua. Mutta monessa mielessä teillä on ollut Hieno Päivä. Ja menneisyys on turvassa luonanne tänään. Elämä aina jatkuu tavalla tai toisella. Henget kai puhuvat tavallaan.

    Olen ihan sanaton...

    VastaaPoista
  3. "Vain vanha riimu on nyt tallissain
    ja nurkkaan jäänyt satula on vain.
    Kysyt: Miksi olen onneton?
    Vastaan sulle: Polle poissa on.


    Se päässyt on jo tiensä päätökseen,
    ei enää kuulu kopse askeleen.
    Polle muilla laitumilla käy,
    missä huolta, murhetta ei näy.
    Se reiluin kumppaneista ollut on,
    ja siksi sanoinkin,
    "Sä ystävä oot vailla vertaa."
    Ja Pollen ymmärtävän kaiken minä
    aina huomasin,
    sen silmistä sen näin niin
    monen monta kertaa "

    Tämä laulu tuli heti mieleen tuosta Hirnun nostalgisesta jouhilöydöstä.

    Niin se on kuten Tita sanoi. Elämä jatkuu ja entiset sukupolvet elävät paitsi meissä, myös muistoissamme.

    VastaaPoista
  4. Olipa kauniisti tehty, muistaen Pokua ja Maamoa. Kunnioituksella vanhaa kohtaan!

    Maamon ruusut odottivat Sinua.

    VastaaPoista
  5. No voi, taas silmiä hiottaa, Polle poissa on. Olin hyvin tyytyväinen päivän antiin ja saavutuksiin, tuntui jotenkin tärkeältä saada ne maamon kasvit multiin.

    En sitten illalla enää jaksanut konetta avata, olisi muutama kiva kuva pihalta. Omenapuut ovat valkoisia pilviä.

    Tänään on jo uusia puuhia työlistalla, katsotaan mitä sateen ja paisteen välillä saa aikaan.

    Kaksi pöhköpääborderia pitävät taas sikaraveja, ihmeen rauhallisia olivat yöllä. Miten ne jaksaa? Minä lähden pomoksi postilaatikkokatoksen asennustyömaalle, nyt se VIHDOIN saadaan paikoilleen. Viime syksynä routa tuli ennenkuin asentaja havahtui...

    VastaaPoista
  6. Tita/Tuula:
    siellä mummolassa on ennen sotia istutettu hernepensas, mikälie vanha, keltaisena nyt kukkiva pensasrytö. Siitä ei saa vesoja irti, uudet oksat nousevat sammaloituneen kantapuskan vuosikertaoksista. Mutta mahtaisiko juurtua ja vesoa uudelleen jos edes pätkän sahaisin juurakosta irti?

    Se on vieläkin ihan älyttömän hieno, Maamo toi niitä kuulema joskus nuorena tyttönä rajan takaisesta Karjalasta. Muut toivat lehmiä ja kotitarvetavaraa, Maamo retuutti kasveja.

    VastaaPoista
  7. Pistitpä visaisen ... yrittäisin ensin kaivaa reunasta juurakkoa esiin, sitten vaikka kirveen kanssa halkasisin pienen osan juurakkoa. Oksistolle tietysti käy huonosti siinä tiimellyksessä, mutta hernepensas kasvaa uusiksi.

    Tollaset kasvit on säilyttämisen arvoisia, taattuja pakkasen kestäviä, niiden historia jo tekee ne arvokkaiksi.

    Saas nähdä mitä Tita sanoo? Olisko joku helpompi keino?

    VastaaPoista
  8. Kierrätystä parhaimmillaan..Hienoa!
    Kyllä se lampikin pitäisi lohelle taas laittaa..sieltä joskus muistaakseni niitä haettiin ja enskahan niitä kylvi.
    Pokusta ei taida muistikuvaa olla mutta oli siellä joku heppa jota piti varoa.
    Muori ja Anja vois laittaa tuostä joutenvaarasta lisää pohjustusta..ja juttuja!

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!