tiistai 11. toukokuuta 2010

Huolella pidetyt kirjat

Huoh ja läählääh, nyt on kirjaimellisesti huolella pidetty kirjat, täsmäytetty ja kirjattu taseet. Koko päivän se vei mutta nyt on kaksi sievää pinkkaa valmiina jatkotoimia varten. Ja niitä minun ei tarvitse tehdä.
Viimeisen version kanssa piti takuta oikein antaumuksella mutta sitten selvisi syy... pienenpieni virheviittaus laskentaohjelmassa :-P

Enää en ala amatööritasolaisena veivaamaan moisia hommia. Tehkööt ne jotka hommasta oikeasti leipänsä saavat.

Kukka ahkeruudelleNI ;-)
Pihallekaan en joutanut punnertamiseltani. Äitikulta pyllyili pihankoristeena aamusta alkaen ja sai seuraa Iso-J:stä iltapäivällä. Kiviä siirsivät, maata mylläsivät ja käsittääkseni massiivinen röyhyruusurytö on nyt eliminoitu. Monen muun puuhastelun lisäksi.

Hieno ja todella lämmin päivä tänään ja onneksi jatkoa on luvassa. Pää kohisee pihasuunnitelmia, ei enää puutu kuin aika kaiken toteuttamiselle. Kevät on ihmisen parasta aikaa!

Nyt on oikeastaan ainoa oikea osoite loppuunväsähteneelle torpan tontulle oma peti. Buona notte amici.

5 kommenttia:

  1. Hahaa, tämän päivän kalorit ovat jääneet varmasti alle 500:n joten voinen kietaista yhden konjakin ahkeruudelle. Ei parane jäädä lipsuttelemaan sitä konjakkilasia pitkäksi aikaa, voipi olla että noutaja tulee Nukku-Matin muodossa varsin vikkelästi. Huomenna kyllä tarvitaan sekä fillarikymppi että iltapuhde pihatöissä. Päivä menee haaskiolle "virallisissa asioissa" :-(

    peeäss: näin unta mopsista. Labbikset ovat kadonneet unimaailmastani, tilalle lyllersi mopsi. Mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  2. Höpöhöpö mun konjakeilleni, hyvä kun sain hammasharjan suuhuni. Väsymys tuli kuin hyöky.

    Voiko olla ärsyttävämpää kuin tyhjiin imuroitu kahvipannu -just kun on mielestään ansainnut tukevat kaffemoukut?

    Kyllä oikeasti kevät on ihmisen parasta aikaa. Käet ovat tulleet kilpalaulantaan lähikuusikkoon, Kullervo mekastaa omaa aariaansa ja lehtikuuset alkavat vihertyä aivan huissin hienosti. Ihan päivien kysymys on sekin, koska salavat paukahtavat lehteen, koivut hyvässä tahdissa myös. Kyllä tätä ihanuutta kannattaa odottaa tuskaisan pitkät viikot helmikuun lopulta saakka...

    Ja sitten taas asiallisiin hommiin. Moi.

    VastaaPoista
  3. No huh huh, hokasin just; tällä viikolla taitaa kiertähtää matkamittari taas uudelle tuhatluvulle *voiluoja*

    Oikeasti?!

    Pitäisköhän mun vaikka jakaa tämä päiväkirjatilitys Ihan pihalla ja Melkein pihalla -osioihin? Näyttää nyt nuo pihajutut vievän isoimman osan tilasta... *ankaraa pohdiskelua*

    VastaaPoista
  4. Vuodatanko tähän entiseen... oli sitten ihan karsee päivä!

    Oulussa on kesäpihamessut, joille otamme osaa. Tänään oli tarkoitus laitella kaikessa rauhassa osasto valmiiksi. Vaan klo 12 hoksasin, että on 12. päivä. Siis alvin maksupäivä. Ja mulla oli kirjanpito tekemättä... Aaarrrrggg! Oli sukkela ja klo 12.47 olin kirjanpitäjän oven takana tililöity nippu kädessäni. Onneksi kirjanpitäjä on menettänyt täysin hermonsa, eikä hermostu mistään. Homma ok.

    Sitten kotona keksin, että herranjestas - mun huomisen luennon sisältävä muistitikku on hävinnyt! Hirveässä paniikissa etsin kaikki mahdolliset paikat. Tuli analysoitua jopa käsilaukun sisältö. Oli mielenkiintoista...! Mutta muistitikkua ei vain löytynyt. Jouduin lähtemään taas kaupunkiin ja valitin karua kohtaloa miehelleni. Hän sitten löysi kirkkaan punaisen muistitikkuni juuri siitä missä sen pitikin olla... Voi elämä kevät... tätä päätä!

    No - osasto puoliksi pystyssä, kamat tallella, alvit maksettuna ja kaikki ok. Mutta olihan päivä...

    VastaaPoista
  5. Phuuuuh, henkeä pidätellen luin Titan kauhukuvauksen... onneksi tikku löytyi ja verottaja on herkkunsa saanut! Reipasta mieltä messuille. Älä myy kaikkia päivänliljan jakosia, mulle lupasit vähäsen... ;-)

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com