perjantai 19. maaliskuuta 2010

Niitä näitä kissanpäitä


No johan pomppas, mirrit boksista ;-)
Miukulaiset saavat vielä tänään kuvittaa päiväkirjaani, sitten siirrytään vaikka hevosiin tai sulavaan hankeen.

Se vähäpätöinen pikkuseikka, että yöllä satoi rutkasti uutta lunta, ei masenna pätkääkään. Satanut lumi on nyt jo painunut -ja painanut mukanaan vanhaakin kerrostumaa. Enää reilu metri kinosta etupihan kukkapenkin päällä, sieltä ne lumikellot ja krookukset kohta pinnistelevät aurinkoa kohti ;-)

Kuvan killi on muistaakseni Andy... olikohan Handy-Andy 
tai joku sellainen se virallisempi nimi. 
Hauska eläjä joka päästi huumorintajuiseen kotiin.

Tautikin tuntuu olevan kaukanapoissa ja kutakuinkin normaalisti pystyy jopa touhuamaan. Ruokahalua ei kyllä ole mutta se tulkittakoon positiiviseksi asiaksi. Lounaan kuittasin pikkupurkillisella Pashaa. Vain Lieksan Laatuherkkujen valmistetta voi kutsua pashaksi, muut ovat sitä mikä tulee kun vaihtaa h:n k:ksi.

Aamulla piipahdin koululla pullakuskina, eiliset leipomukset saivat tomusokerihunnutukset ja loppukoristelut. Tuli muuten hienoja -eikä tietenkään ole kuvaa. Perilliset kertoivat ylpeänä että meidän leipomukset loppuivat ekana koska ne olivat näteimmät ja maukkaimmat ;-) Niissäpä olikin voita ja kermaa eikä mitään korvikkeita.

Tämä valpas kissaeläin on Pecos Bill, affenanmaalle lennähtänyt punanaamio

Täytyy kyllä tehdä samainen kehut saanut suklaakakku itsellekin, oli erittäin mehevän ja makoisan oloinen vaan kun ei voinut korkata. Ei edes pientä maistiaista pihistää.
Tämä kuikelo on muistaakseni Boogeyman, aivan hillitön korvahirmu.

Mulle tulee oikeasti kohta ihan nostalginen olo kun katselen vanhoja kuvia. Olivathan ne pentueet hauskoja. Mutta olipa oikeasti naurussa pitelemistä kun viimeistäkin pentua pakattiin uusien omistajiensa kyytiin. Kyllä 12 viikkoa (ja ylikin) riivattuja kissanpentuja paimentaessa ovat piiiiitkiä ja kuluvat hyyyyvin hiiiiitaaasti. Ja niitä pentueita ehti kuitenkin olla jokunen.

Iso-J taitteli itsensä kaverinsa pikkubemariin vänkärin penkille ja suuntasi kohti Tuusulaa. Sääliksi käy isoa miestä kun semmoisessa klemmariasennossa pitää seuraavat tunnit viettää. Ja sikarinhaju siihen vielä kaupan päälle. Ei yhtään käy kateeksi.

Se on sitten pitkästä aikaa vapaa perjantai-ilta tiedossa. Siis sikäli vapaa ettei ole mitään oikeaa ohjelmaa. Ei edes kauppareissua. Kaiken kun ehtii huomennakin hoitamaan.



Tämä tyyppi on ekasta pentueestamme, Pipistrello (italiaa; lepakko). Kuvauspaikkana Helsingin jäähalli vuonna 2000. Eka ja varmaankin vika kerta kun olen vaihtanut vaippaa HIFK:n  pukukopissa ;-)


Nuorempi perillinen, se lauantaisin ponitunneilla käyvä, pitää nyt taukoa poninkurituksesta. Kunnioitan neidin päätöstä enkä hätyytä yhtään. Mikään ei tapa innostusta tehokkaammin kuin lastansa harrastamaan höykyttävä vanhempi.

Ehtii se lapsi persuksensa satulassa puuduttamaan myöhemminkin. Toivon sydämeni pohjasta, ettei hän hukkaa iloa ja hauskanpitoa, leukaperät kireällä posottavia ratsastajia kun on ihan riittämiin.


Tämä kaveri rekisteröitiin nimellä Reno Madcat. Oli pentuna paljon vinkeämpi, korvat nousivat turhan ylös ja turhan kapeina. Muuten ihan jees.


Yrttilaatikossa on jotain kasvustoa, en tiedä onko hometta vai jotain toivotumpaa. Timjamin kohdalla kuitenkin tapahtuu. Mutta ainahan ne hyvin itävät, sitten tulee taantuma ja muutaman viikon päästä saan viedä kompostiin taimenruippanoita. Ja hakea taimitarhalta kunnon taimet.

Siirryn virallisiin äidin hommiin ja yritän löytää perilliset. Kyllä  ne tällä samalla mäellä ovat, en vain tiedä missä. Ilmeisesti toinen harjoittaa tekstiviestiliikennettä, jostain kuuluu piippaus.

Ja katsokaas alakuvan kissaneitiä vähän aikaa, eikös rupeakin revittämään leukoja ;-) *haukotus*
Muistakaa levätä viikonloppuna, heippa!



16 kommenttia:

  1. Voi vitsit miten hienoja kattiloita :-). Aivan hurmaavia korvahirmuja!
    Minusta semmoinen ilta, ettei ole oikeasti mitään tekemistä on ihan juhlaa. Niitä vain on nykyään harmittavan vähän. Oma vikahan se on, ei kai kukaan ole pakottanut ikuiseksi opiskelijaksi ryhtymään.

    VastaaPoista
  2. Kiitti Hanna kehuista, ovathan nuo aika extreme-kissoja. Ymmärrät varmaan miksi nykyisin lepuutan silmiäni mielelläni ihan normaalin näköisissä kissoissa ;-)

    Handy-Andy olikin Real McCoy rekkarinimeltään. Aika kauan sain hakea mutta tulihan se nimi sittenkin mieleen. Andyn veljet olivat Reno Madcat ja Ronny Redneck.
    Sisäpiirin vitsejä jotka eivät naurattaneet muita kuin meitä ;-)

    Ihanan joutilasta, perilliset lojuvat telkkarihuoneessa, kissat ja koira ties missä ja minä yksin tuvassa. Autuas olo.
    Paitsi että marsukolmikko vaatii ponnella ruokaa, kauhea kurina ja häkin rämisytys, mokomat.

    VastaaPoista
  3. Ihan mykistyneenä katselin kattikuvia... tähän ei muuta voi tokaista kuin "kiesus noita korvia". Wau, ja tupla-Wau.

    Harmi että anoppivainaan rexeistä ei ole (minulla) kuvia eikä enempää tietoa.

    VastaaPoista
  4. Hirnu, tarina metsätyöhevoskurssista ja Totilas-wausasta haaveilevasta kasvattajasta KS:n sivuilla.

    Lataa näköisversio/pdf ja selaa esiin sivut 12-13. Sieltä enempi infoa.

    Mekin ollaan tyttöporukalla ja oj tätä elämisen ihanuutta. Rauhaisaa oleilua.

    Jatkan sitä, moro.

    VastaaPoista
  5. Hooh, täältä tuuletus oletetulle varsalle, upea yhdistelmä tuo olisikin.

    Hienoa, jos geenit loksahtaa kohdalleen. Mutta jokainen elukoiden kanssa vähän enemmän puuhastellut tietää, että ei se ihan niin helposti käy. Jotta ne parhaat osat yhdistyy.

    Toivomista, odotusta ja sitten vaan katsellaan sitä uutta tulevaisuuden lupausta. Kun se ensin on saatu terveenä maailmaan.

    Ravimaailmassa volyymissä aina löytyy joku yksilö, joka lunastaa perimän lupaukset. Mutta siellä sitä löytyy enemmän kuin meillä kotomaan ratsastuspuolen jalostuksessa. Joten tavallaan ymmärrän tiukat säännöt, ei kaikkia tammoja pidä varsottaa (eikä kaikkia narttuja pennuttaa).

    Mutta tuo unelmavarsa, kukahan sen saa koulittavaksi. Ja sen kehittymistä olisi mielenkiintoista seurata.

    Niin ne kissat, anoppi mieheni serkun kanssa rexejä toi maahan joskus kultaisella 60-luvulla....

    VastaaPoista
  6. Jahas, Extra Terrestrial-kissat herättävät tunteita, odottakaas kun Sarika havahtuu. Kaivaa oksennushymiön vaikka mistä ;-)

    Ihan ekaksi, Seija, puristelehan se serkun nimi mielestäsi, ihan varppina on ainakin nimenä tuttu. Ei noiden hörökorvien kanssa monikaan puuhannut silloin aikojen alussa.

    Oliko kyseessä Cornish vai Devon? Iso-J toi maahan pari hyvää cornaria silloin ammoin dinosaurusten aikaan.

    Mitä tuohon unelmavarsaan tulee, on aikanaan ratsuttajalla näytön paikkaa... tai kaikesta perillä olevat lähteethän tunnetusti niitä paineita lataavat.

    Onnea toivon matkaan ja sitten kymmenen vuoden päästä palataan toivottavasti tuloslistojen myötä asiaan. Annetaan työrauha niin tammalle kuin tulevan varsan taustajoukoillekin.

    Tuskinpa siellä vielä kellään kiiluu silmissä Suomen nostaminen dressyyrin ykkösmaaksi. Ei yksi varsa mainetta tee. Mutta alku se on sekin. Ja hiton hieno homma, että jollakulla riittää täppi ja pokka.

    Perilliset linnoittautuivat kirjapinojensa kanssa huoneisiinsa ja minäparka jäin kaksin koiran kanssa. Omituisen hiljaista. Kyllä Iso-J:stä irtoaa läsnäoloa, ääntä -ja hajua.

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Tuo italian lepakko tarvis ryppyvoidetta decolte-alueelle! Aivan villin näköisiä otuksia!!! Päivä on pelastettu noita katsellessa.

    Kissatko yhdisti Hirnakan ja Ison-J:n?

    VastaaPoista
  9. Pii äääs: et saa jättää meitä kokonaan ilman noita viehättäviä Stitch-kissan kuvia!!!!

    Vaadin!

    Noissa kateissa yhdistyy niin uskomattomia elementtejä! Mieletön siro eleganssi, väärästä lajista lainatut korvat, karvoitus satunnainen - mutta ah niin viehättävä ryppyineen kaikkineen. Suuria persoonallisuuksia.

    JOS nuo katit ei olisi kilohinnaltaan huikeita, niin laittaisin tuommoisen tännekin. Mutta noin kalliin katin tarjoaminen pöllöille, kotkille ja ilveksille olisi aivan liian uhkarohkeaa.

    Saahan sitä haaveksia. Toivon minä joskus papukaijaakin. Sitten kun voimat ei jaksa hevosia. Isompi kaija maksaa sekin enempi kuin hevonen. Opettaisin sille verbaliikkaa :) :D

    VastaaPoista
  10. Ihan ekaksi, Tita ja puhumaan perso papukaija ovat sitten jollain lailla kiellettäviä yhdistelmiä. Vähän niinkuin traktorilla vetäisit kottikärryjä... tai jotain. Ei ei ei, ei papukaijaa Titalle. Pliis.

    Minä en ehtinyt reagoida aiempiin kommentteihin mutta oli hyvä syy. Seijan kanssa joristiin maailman asiat uuteen järjestykseen ja Iso-J on kokenut Happy Landigsit Tuusulan takametsiin.

    Kissat eivät yhdistäneet minua ja Iso-J:tä. Meinasivat erottaa...

    Yhteinen perheenjäsen meille tuli ruotsista, Quinilla niminen musta pirulainen. Kauhea kissa. Jos Iso-J:llä olisi ollut Gunne kun me tutustuttiin, ero olisi tullut ennen Joulua.

    VastaaPoista
  11. Ja me tavattiin perjantaina, 13.päivänä.... ;-)

    Oikeasti nuo Devonit ovat aika suloisia. Etenkin pentuna. Silloin kun ovat juuri muuttamassa uuteen kotiinsa.

    Ja joskus vielä oman naamiovärisen devonin halua. Yhden ostin melko isolla rahalla -ja se nukkui ikiuneen alle vuosikkaana, ei ollut Hertasta eläjäksi :(

    VastaaPoista
  12. Elämä on kovaa, ei voi muuta väittää...

    Mutta olishan se hauskaa räpättää papukaijan kanssa (yhtä älykkäitä) juttuja - sitten kun ei juuri ahteriaan saisi ylös kiikkustuolista. Ainoo vain että noi kaijat elää kymmeniä vuosia. Siinäpä sitten perikunnalle pohtimista mitä tehdään kiroilemaan oppineelle papukaijalle...

    VastaaPoista
  13. Meitin neiti 10v katsoi noita Hirnakan kissoja kävi hyllystä Gremlins Dvd:n ja diagnosoi, että ne näyttää ihan näiltä. Seuraava kommennti oli, että otetaan meille tommonen äiti!

    VastaaPoista
  14. Eikä ole kuin viides kerta tänään, kun toivorikkaana surffaan tänne odottaen Stitch+Gremlins kuvia!

    No vielähän tässä on iltaa :D

    Hyvää lauantaita! Täällä on tungettu yrtinpistokkaita ruukkuihin juurtumaan. Räntää on rätkinyt ansiokkaasti :( Jostain sitä pitää kevättä rintoihinsa repiä. Jos ei muusta niin mullan kanssa peuhaamisesta.

    VastaaPoista
  15. Hihhii, nyt on päivän teksti kuvineen etusivulla. Tita on kyllä liikuttavan uskollinen lukija, kiitos.

    Muistaakseni jollain devon-kasvattajalla oli kasvattajanimenä Gremlin´s ;-) Oikein hyvin Hannan juniori koplasi yhteen kissat ja riiviöt.

    Naamiodevon ja täysvalkea, ne on kyllä eläkepäivien iloksi hommattava.

    VastaaPoista
  16. Ai joo, Tita, mulla on yrttiyritelmässä ihan vihreääkin, ei pelkkää hometta!!!

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com