torstai 18. maaliskuuta 2010

Kiesus mitä misuja...


Tässäpä päivän piristyksen puutteessa illan iloja, Titalla ainakin lienee suu messingillä kuvan vuoksi, onko?
Kuvassa yksi kasvattamamme pentue, muistaakseni B-pentue tuokin oli. Meillä oli useampi B-setti, kertoiko se laadustakin jotain... en tiedä. Valitusosoitetta ei annettu ;-)

Pitäisi joskus kaivella kissalan arkistot auki ja selvitellä miukujen nimet ja sijainnit.  Tuosta pentueesta muistaakseni yksi meni Tanskaan ja yksi Eestiin, loput jäivät kotimaahan.

Päivä meni kärvistellessä, vatsatauti teki väkevän paluun ja pari encorea. Että antaisko Joku nyt ne woodoonukkeleikit osaavimmilleen... Kertakaikkisen katala olotila ja ulkonakin oli varsin muikea keli. Aurinko tykitti parasta paistettaan, tirpat sirkuttivat ja hanget sulavat humisten. Siis täysi kevät. Ja minä möllötän sisällä vartioiden viemäriverkoston syöttöpistettä vessan tuntumassa. Aivan täysin epäreilua.


Sain kuitenkin hoidettua Äitikullan ajelutukset ja kirjastostakin hain toisaalla kehutun Riikosen Pihakirjan. Tita, onko se tuommoinen kuin Pihan ja puutarhan pikkujättiläinen? Laitan tilaten jos vaikuttaa käyttökelpoiselta.

Ja ettei ilta pitkäveteiseksi kävisi, perilliset ystävällisesti ilmoittivat iltapalaa mussuttaessaan huomisesta leivontavelvoitteesta. Nyt on suklaakirsikkakakku uunissa, kuorrutan ilkeyttäni sen vielä suklaalla. Ja teen aimo satsin muffinseja. Tikahtuvatpahan pullaan ne, jotka vielä voivat jotain kiinteää syödä. Minä en voi.


Nyt ovat vehkeet ehkä kuivahtaneet sen verran että voin heittää uudet munavaahdot kippoon... joo, siis leivonnasta on edelleen kyse :-)

Heippa.
PersÄääs, näitä kuvia on nyt joitakin kymmeniä varattuna, torpan blogin kuvateema on lähipäivien ajan killipainotteinen. Eihän tuota sulavaa lunta jaksa hullukaan kuvata. Enkä muuten yritäkään väittää olevani kaikkien näiden historiakuvien kuvaaja, osa on varmasti pentujen uusista kodeistakin tulleita räpsyjä. Muistaisi vaan mikä... Joten copyright´seistä ei nyt puhuta enempää.

6 kommenttia:

  1. Jessus... mium banana... järkyttävän ihania pentukuvia! Juu ilman muuta lisää noita!!!!

    Riikosen perennakirja keskittyy ihan täpöllä ja tarkasti pernnoihin. No on siellä myös sipuleista. Pikkujättiläiset pitävät sisällään laajemmin ja yleisemmin puutarhaa. Suosittelen Riikosen kirjaa lämpimästi. Hyvä mikä hyvä. Mutta kaskinauriin käyttöohjeita siinä ei ole. Perennoista siinä on tarkasti ja monipuolisesti. Osta pois. Tarvit sitä vuosikausia säännöllisesti.

    Säiden herralla on kiero huumorintaju. Paiskoo lunta jälleen. Kirottua...! Juuri kun aamulla hehkutti kevättä niin täysillä. Ilta paiskoo taas 10 senttiä lisää lunta.

    * poistuu mököttämään *

    Koitahan nyt saada se suolisto rauhoittumaan. Kamomilla- ja piparminttuteetä. Propolista jos sattuu olemaan. Maanantaina lähtee paketti karjalan suuntaan. Jos mahas ei asetu, liin pitää laittaa Masukka-yrttiuutetta mukaan kans.

    VastaaPoista
  2. Se on Premium Bananas!!! Olen kutakuinkin ylpeä, jokaikinen meille syntynyt propellipääpentue syntyi banaanilaatikkoon. Varsinaista Viidakon Ykää sieltä sitten löytyikin ;-)

    Mulle on niin moni tietäjä/tuntija/näkijä/kokija osannut kertoa, että sisuskalut ovat se Akilleen kantapää. Ja johan sillä osastolla on mestaroitu useampaan otteeseen.

    Jorvissa lupasivat laittaa vetskarin navan viereen ensi kerralla. Jännityksellä odotan seuraavaa kertaa, en oikein ole vieläkään toipunut saamastani kohtelusta...Jorvilla näytön paikka ;-)

    Nyt on torpassa aromit kohdillaan... ei haise pieru, hiki tai tuohivirsu. Suklaakakku ja ihanat kuohkeat muffinsit tuoksahtelevat kuohkeana. Siirryn sulattelemaan suklaakuorrutteita ja sitten pakenen vuorille... eikun nukkumaan. Aamu alkaa weeceellä :8

    VastaaPoista
  3. Tuskin maltan odottaa huomisia kuvia! Priimabanaaneista :D

    Ne Probiootti plussan maitohappobakteerit ei olis nyt hullumpi idea. DDS plus on kans pätevä tuotemerkki tällä saralla, vähän kalliimpi tosin. 3 kapselia aamulla ja 3 illalla. Riskisti enempi kuin mitä etiketissä on annosteluohjeena. Ei haittaa ylidoupppaus tässä asiassa.

    Muitakin konsteja löytyy, jos vaiva meinaa pitkittyä. Mulla tuo Noro kesti kolme päivää ennenkö rohkeasti edes kuvittelin uskaltavani pieraista housut jalassa :) Ja pari päivää extaa siihen että pakki alkoi olla normaalin oloinen. Kerrassaan paskavirus.

    VastaaPoista
  4. Noron uhrina näännyn minäkin. Ei ole herkkua elämää ... tästä puuttuu joka ikinen nautinnon hippu! Ei tunnu maitohappobakteerit auttavan, pullollinen keltaista jaffaa on parhaiten pysyny sisällä, mutta sekin haisee pahalle.

    Noi kissavaavit on häkellyttäviä, mutta niin on äitimuorikin ... Paras kaikista on silti Nasse!

    Meillä jätkä oli lurauttanu pitkät merkkikuset makuuhuoneen paneeliverhoihin sillä aikaa kun olin Helsingissä. Nyt tajuan että tämä mielenosoitus kohdistuu suoraan minuun, lellittelen sitä liikaa ja sillä on vara näyttää mieltään kun poistun paikalta.
    Eilen illalla nosti jalkaa käsityökorin kohdalla, mutta homma jäi kesken kun älähdin isosti. Ensimmäinen kerta kun sain sen kiinni itse teosta!

    Ostin Alku ja Juuri kaupasta sappisaippuan, jonka vaahdolla pesen kaikki tahrat mitä mökistä löytyy ... teen sen heti kunhan tokenen taudista.

    VastaaPoista
  5. TOTILAKSEN wausasiemeniä saadaan kirkkonummelaiseen tammaan !

    Siinä päivän tärkein uutispläjäys tältä sektorilta. Hieno homma, kertakaikkiaan.

    Ja noi pikkukisulit ovat mielttömän hellyttäviä pakkauksia. Banaanilåådaan pakattuinakin ; )

    Koettakaapa saada massut kuntoon, ei kuullosta kovin kivalta tuo tauti, ei : (

    VastaaPoista
  6. Herranjestas, ihan oikeastiko Totilas pian itää kirkkonummelaisessa tammassa??? Jestas. Onnittelut omistajalleen -oli kuka hyvänsä.

    Mikä unelmageenistö olisikaan varsalla jonka emänä olisi BH Matine ja isäorina Totilas. Ei vain ole mahdollista :-(

    Tuulalle myötätuntoiset terveiset, kyllä siitä selviää, ennemmin tai myöhemmin. Itsellä ollut tänään varsin "varma" päivä *tuuletusta, eikä enää perinteisesti eli kirjaimellisesti...*

    Pönölle virtuaalitukistus, omaan pesään ei pissitä.

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!