tiistai 9. helmikuuta 2010

Miukulaisia

 

Jatkanpa Sarikan synttärin kunniaksi kuvittamalla blogimerkintää näillä friikkikissoilla. Pitää joskus väsätä oikea kuvakavalkaadi hirvittävimmistä dumbokorvaisista menninkäiskissoista. Niitä mahtui aktiivisten kasvattajavuosien joukkoon joitakin. Mitä huikeimmat korvat, sitä parempi.
Perilliset reissaavat paraikaa kohti Joensuuta, partiolaiset hupailevat tänään sisähuvipuistossa. Itsekin vedän pitkää tikkua lähteäkö perään vai lykätäkö huomiseen. Siellä olisi sixpack matkahuollossa, saappaat Sokoksella ja leipääkin pitäisi ostaa. Ja furminaattori eräälle koiralle. Nyt olisi  muutama tunti tehokasta toiminta-aikaa tai ainutlaatuinen tilaisuus päivänokosiin.

 

Tuollaiset uniset kissannaamat minua hyvin syyttävästi mulkoilivat kun aloin pöllyttää aamulla petivaatteita, vakaana aikomuksenani pedata hyvin ja huolella. Vaan eihän se kissalle käy. Siellä ne karvapallot olivat niin sievillä kiepeillä etten minä hellämielisenä raaskinut poiskaan käskyttää.
Joten niin jäi peti petaamatta -ovatpahan kissat saaneet nukkua pehmeästi päivänsä. Jaksavat sitten yön mellastaa ja rampata portaikossa *gnnnnh* Miten tuommoiset vanhat mummokissat jaksavatkin riekkua aivan eläimellisellä energialla -ja aina öisin?? Aina löytyy joku pieni esine leluksi, myös kuviteltu lelu kelpaa. Pääasia tuntuu olevan mahdollisimman outojen äänien päästely ja jytistysjuoksu.

 

Jep, päätösten aika. Lunta sataa hiljalleen,  mennäkkö vai eikö mennä? Jos en tänään mene, huomenna on mentävä aamusta ja siltikin tulee kiire. Nyt ei suoraan sanoen huvittaisi lähteä... Odotanpa vielä sen verran, että saan uunista pellin pienemmälle. Shit, should I stay or should I go?


12 kommenttia:

  1. No, taisit sittenkin lähteä.

    Minä tulin töistä, laitoin sukkelaan ruuan ja itse syömättä viskasin kuopuksen kaverinsa kanssa uimahalliin.

    Viimeinkin kun aamukahvien jälkeen en mitään ollut pannut suuhuni, niin klo 18 tietämissä sain ruokaa. Sen jälkeen menin sänkyyn vähäksi aikaa vällyjen väliin. Arvatkaa miten kävi...?

    No niin, nyt on kahvit keitetty ja vois koittaa elpyä. Yli tunnin päiväunet ovat tuhoisia yöunille, mutta turha sitä tilanteen tässä vaiheessa surra mitenkään.

    Ihanan koinsyömän näköisiä, arvonsa tuntevia c.rexejä (cyrannosaurus rex?) Jos joskus vielä niitä pentukuvia vilauttaisit. Ne oli järkyttäviä, enkä ole ollut entiseni niiden katsomisen jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Eihän se Tita malta kunnon yöunia nukkua kuitenkaan joten ei ne päikkärit haittaa.
    Tilasin tammikuussa furminaattorin peten koiratarvikkeen nettikaupasta kun ne oli siellä puoleen hintaan. Maksaa mokoma vehje pirullisen paljon mutta lienee hintansa väärti. Karvanlähtöä odotellessa että pääsee kokeilemaan.

    Miusta toi yks kissa näyttää tosi vihaiselta, varsinainen cyrannosaurus.
    Lumet tuli sunnuntaina pudotettua talon katolta, eihän siellä ollut kuin sellaset 80 cm lunta. Nyt ne lumet on talon seinustalla, saa kätevästi juhannuksena kaljat kylmään. On sitä meinaan niin paljon ettei ihan hetkessä sula.

    VastaaPoista
  3. Joo kävin kaupungilla. Mehut ovat visusti tallessa omassa kellarissa. Äitikulta rokotti heti kuormasta yhden pullon. Kyllä mokoma kettu pullonkilinän kuulee vaikka minkä seinän läpi.

    Furminaattorin hain ihan Mustista ja Mirristä, 35 € maksoi se pikkueläimen koko. En jaksanut aloittaa ebayn selaamista ja Peteltä tilattuna olisi mennyt postikulujen kanssa samaan hintaan. Tehokkaan tuntuinen laite *shock* Kohta torpan rekku on skinnypig :-D

    Saappaat ovat yhä Sokoksella, en kertakaikkiaan halunnut hinautua liukuportailla yläkertaan vaan piipahdin ihan nopsasti alakerran ruokamarketissa.

    Nyt on puhelin hukassa. Veikkaan sen olevan autossa joten vielä pitää hiihdellä pihan poikki mokomaa kalikkaa pelastamaan.
    Eivät nuo nykyiset kestä pakkasta.

    Vielä, kissamummojen rotu on Devon rex. Se pienempi rexeistä. Cornish on isompi ja muutenkin eeeh... eläimellisempi. On niitä selkirkkejä, don rexejä ja germaneitakin. Minulle passaa hyvin nuo CRX ja DRX.

    Hähhää, juhannuskylmät turvattu Savulla ;-) Kaukaa viisasta!

    VastaaPoista
  4. Voivoi, nyt meni yhdeltä hönöltä helmet sekaisin... naapurin hevosmies kyseli munia ja kertoili suunnitelmistaan ;-I Joutuu miettimään eikä se tunnetusti ole vahvin lajini.

    Seija, meili luettu, homma ok ;-) Onneksi ne vaaralliset pennuset ovat jo uusissa kodeissa. Fan club ok. Laita pihaasi pieni kanala niin hommataan sulle omat hohtokanat. Oikeasti ;-)

    Piis and laav terveiset lähetän mielelläni eräälle joka vähäistä blogiani lukee pipo ilmeisen piukkana. Relaa hei vähän tai jätä kokonaan lukematta. Tänne on turha klikata jos meinaa jokaisen sanan, virkkeen ja lauseen tulkita ns. lukee kuin piru raamattua -asenteella. Ihan varppina luiskahtaa papu nokkaan ja tulee paha mieli.

    Muille hali ja hyvää yötä! Sille yhdelle toivon tehokkaat sappilääkkeet, kiehuu ilmeisesti kohta pohjaan ja sehän sattuu, nimim. sappi poistettu kokonaan.

    VastaaPoista
  5. Aika paha - saa kaljat kylmäksi Juhannuksena... kyllä ne on sulaneet ennen sitä.

    Sitten soooriiiit karseasta mokasta sekottaa Cornish ja Devon. Mutta isot korvat kummallakin sortilla. Ja nuukasti karvaa.

    Pitänee lähteä hakemaan puita liiteristä. Mies parkkeeraa joka ma ja ti itsensä sohvalle telkkarin eteen tasan klo. 21. Testosteroniohjelmia silloin. Sitten se kattoo kymppinyytiset, sään ja ulostusruudun, joten puita on jonkun vain roudattava sisälle.

    Karsea havainto omasta maakellarista. Viimeinen mustaherukkamehupullo on nyt käytössä! Pitää lanseerata taas mehumaija työhönsä ja ensin sulatella parit ämpärilliset marjoja tuolta pakastimen kätköistä. Onneksi on marjavarastoa muodossa jos toisessakin.

    VastaaPoista
  6. Aijaijai kuinka makoisasti nukutti juuri kun puhelin aloitti aamuhelinänsä.

    Tita on fiksuna älynnyt varastoida marjoja muussakin muodossa. Mulle ei tullut moinen mieleen viime syksyn hässäköissä lainkaan. Ja mehut lopussa :-/

    Mitenkä isoja/monta pakastinta sulla onkaan?

    Torpassa levotonta liikehdintää, kissat norkovat aamukinkkujaan, koira piippaa nälissään ja pitäisi lähteä kohta viemään yhtä lapsosta koululle, keskiviikkoaamuna ei pääse koulukyydillä kun on tämä itse aikaistettu aamu. Hmph, olisi kyllä ollut mukava vetelehtiä vielä tunti kahvikipposen ääressä.

    VastaaPoista
  7. Tita, nou hätä, ei noi kissat tiedä ovatko he CRX vai DRX ja minäkään en jaksa asista niuhottaa. Hauskoja ovat. Ja omia. Ja Luojan kiitos niitä on vain kaksi.

    VastaaPoista
  8. Pohjosen postipoika oli tuonut meidän tytölle Särwintä Suhmurasta-kirjasen,kiitoksia ! Vielä joku päivä meinataan testata , oli muuten tyttö onnellinen kun oli hänen nimellään kirje,nykyään kun melkein kaikki posti kulkee virtuaalisesti.

    VastaaPoista
  9. Meilläkin on semmoinen karva-naattori. Tehokas on. Vähän liiankin.

    Viime syksynä meinasin nylkeä labukan kun intouduin sitä jynssäämään...

    Savu, kyllä meilläkin sidukat pysyy kalseena, mutta ihan juhannukseen en uskalla luvata. Lunta on ja pakkastakin taas tänä aamuna - 20.

    V-R lähtee ens viikolla Hyvinkäälle syynättäväksi. Tutkitaan pollen sisälmykset, josko sieltä löytyisi syy näille viime aikojen kummallisille ähkyilyille.

    Nyt taas ihan oma itsensä, pirteä ja reipas mutta silti kandee katsoa onko sisuksissa "ämpärillinen hiekkaa", mahahaava tms.

    Onneksi on joskus tullut hankittua vakuutus, ehkä klinikkalaskusta saa sieltä sitten jotain takaisin ?

    VastaaPoista
  10. Sarkka, vanhanaikaista postia on niin kiva saada. Siksipä sitä on myös kiva lähettää. Hauskoja kokkailuhetkiä. Onnistuivatko muuten ne piirakat??

    Nitan kuulumisia luen sydän sykkyrällä. Toivottavasti löytyy jokin hoidettavissa oleva asia. Tai edes jokin selitys mystisille vatsavaivoille. Luoja totisesti piti rokulia sinä päivänä kun hevosen suolistoa suunnitteli. Turhan paljon bugeja :-(

    Poistun pihahommiin ja sukellan kanalan syövereihin. Siitä se päivän urakkalista alkaakin... hiottaa jo etukäteen.

    VastaaPoista
  11. Ihan rauhallisin mielin tässä Hyvinge-keikkaa vartoillaan. Tsekataan nyt perusteellisen selvityksen myötä mitä sieltä masusta löytyy. Jos löytyy ?

    Sekin mahdollisuus aina on. Mutta tutkitaan ny ennen kuin hutkitaan.

    VastaaPoista
  12. Hola: tienes un blog genial, lleno de buenos e interesantes datos y quiero compartir contigo y tus lectores más información sobre la raza de gato Devon Rex y un video de fotografías del Devon Rex.

    Espero que te guste mi espacio y dejame un comentario si te apetece

    Saludos

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!