perjantai 19. helmikuuta 2010

Kevään merkit

Tra-la-laa... tuosta näkee sokea otsallaankin että kevättä pukkaa. Eteläpäädyn ikkunoiden lankuilla on sievät puikkorivit. Ihan varppina kuului jo tip-tip-tip, hyvin hitaalla tahdilla tosin. Eikä nyt kuulu muuta kuin jäätymisen kihinää sillä pakastuu taas muikeisiin lukemiin. Tuuli on poskettoman raaka, suoraan itärajan takaa, Siperian perukoilta.

Etelä-Suomea taas kuorrutetaan lumella, ovatkin saaneet nauttia ylenpalttisesta talvesta. Meillä on aika mietoa vielä, nämä pakkaset kyllä vähän hyydyttävät. Eivät juurikaan rajoita sillä säätilahan on pukeutumiskysymys. Lunta on kyllä keskimääräistä vähemmän.
Vähän huolettaa kuinka hiihtolomalaisten menoliikenne sujuu huonossa kelissä. Toivottavasti kukin pääsee turvallisesti perille ja pahimmat ratintakaiset räyhähenget jäävät sovulla pois liikenteestä. Näillä keleillä sinne ei tarvita yhtään änkyrää tai kyykyttäjää.

Iso-J:kin jurnuttaa kotia kohti, myöhään menee kotiinpaluu mutta menköön. Pääasia että pääsee perille.

Kävin sitten pikaisesti kaupungillakin, oli ässämiesten kanssa palaveri. Kyllä tässä vielä saattaa niinkin käydä, että työelämä kutsuu. Suotuisat ovat näkymät ja suhdanteetkin kohdillaan. 

-ja tietysti ne soittaa just kun alkaisi kevätkiireet puutarhassa ;-)

Alkuillan ohjelmisto näyttää ankealta. Aloittamista vaille valmis olisi mm. pienimuotoinen imurointiurakka (lapset hoitivat yläkerran), pölypalleroitakin päivän auringonpaiste heijasti esiin joten rätinheiluttelua vaaditaan. Ruoka on sentään valmis. Ja lapset hampurilaisbileissä kavereidensa kotona. Ihan ei nyt mennyt kysyntä ja tarjonta ns. putkeen.

Uuni sentään lämpiää jo ja ainakin yksi kuorma pitää polttopuuta riiheltä masinoida sisätiloihin. Hyötyliikuntaakin olisi tarjolla.

Kauppareissun lykkään kylmästi huomiselle. Tänään ei jaksa.
Kumman alavireinen päivä... ja sentään kevään merkit ilmassa. Kevätväsymystäkö muka? 

Pirteämpää viikonloppua teille muille ja hyviä hiihtokelejä lomalaisille.

MUOKS: Pakko laittaa tännekin muistiin linkki unelmien kasvihuoneisiin, tuossa on tuommoinen pieni vaan mutta hintaa ihan kiitettävästi tuollakin:
http://www.vanstatradgard.se/villa0.html




14 kommenttia:

  1. Peeäässi,
    kävin vähän kartoittamassa jänesten reittejä. Näyttävät pyörineen uutterasti myös saskatoonrivistöillä ja vattumaalla, pahuspahus. Eteläpellolta tulee polkuja monestakin suunnasta. Tämä meidän mäkihän näyttää olevan varsinainen Stockkan kello, kaikki haluu treffata sen alla.

    Täytyy nyt oikasti ottaa kantaa metsästykseen. Pakkohan tuota kantaa olisi harventaa, ilvekset lienevät juuttuneet kinokseen.

    VastaaPoista
  2. Ohhoh, tässä vähän luovaa paussia pidin ja kuinka ollakaan, klikkailin itseni kirjakauppaan ja nyt on postissa tulossa taas aimo pinkka tietokirjallisuutta. Kyllä minä ainakin teoriassa osaan ratsastaa... :-) Ei niinkuin jää manuaaleista homma kiinni.

    Pitäisikin viedä taas kassillinen kirjoja divariin että tulee tilaa hyllyyn.

    VastaaPoista
  3. Hirnakka, elämässä on paljon muutakin kivaa kuin siivoaminen. Tätä vakuutan ainakin itselleni yhden ystäväni sanonnan mukaan. Ja tihrusta suttuisista ikkunoista pihamaalle. Onneksi talvi on armollinen valoisan ajan puuttuessa.

    Tähtelässä tuiskuttaa tänään kiitettävästi, kantatiellä ajaessa oli lähes unenomainen fiilis kun tie peittyi leijuvaan lumeen. Onneksi työmatka päättyi odotettuun lokoiluun luottokampaajan hoivassa. Ihan kiva saada siistitty kuontalo, huomenna tiedossa korpimuijalle shoppailua Sellossa, ristiäislahjaa metsästämässä. Ideoita, pliis.

    Jääpuikot on kauniita, mutta yleensä kuulee kommentin "joo, jostain vuotaa lämpö". Samperin turhantarkat pragmaatikot.

    Kirjakasa on kasvanut minunkin yöpöydälläni, jostain syystä aikaa ei enää ole lukemiseen yhtä paljon kuin ennen. Kirjaston kirjoja uskallan enää harvoin lainata, nytkin yksi islantilainen odottaa puolittain luettuna.

    Toisaalta, manuaaleja lukemalla voi oppia tietokoneista, mutta elukoista vain kokeilemalla ja IRL oppimalla. Eiks joo? Vaikka kuinka lukee vaikkapa koirista Raiseria, Milleriä, Mujusta ja vaikka mitä, menee vain sekaisin.

    Ah, jos se ratsastamisen hienouskin olisi vain kirjan lukemisella sillä selvä, me osattais vaikka mitä ;)

    Mitähän suokkipojulle kuuluu klinikkareissun jälkeen...?

    VastaaPoista
  4. Perskutan vinkka jäähdyttää taas pirttiä. Onneksi on Tuulan kutomat pitkävartiset villasukat! Ne pitää naisen vireessä. Vaan niska on jumissa vieläkin. Helpottamaan päin onneksi. Käärin niskani pitkään villakaulahuiviin ja voitelen Kipukalla. Maestro työsti kans, mutta omaa akkaa punotaan vähän vasemman käden otteella. Ikävä kyllä. Menen ehkä ensi viikolla maksulliselle miehelle....

    Hyvää viikonloppua! Ilmat on kirpakat, sunnuntainan luvattiin jo lumitöitä. Tietää lauhtuvaa.

    VastaaPoista
  5. Wanhojen tanssit tiirailtu pariinkin otteeseen. Ristus kun dorikset oli nätei ja poijjaat komei.

    Nyt jäivät kylille juhlimaan ja Mamma valvoo...

    Potilas Saarinen kärsii "närästyksestä". Vatsahapot kodeen valkoisella litkulla ja kuivaheinällä, niin hyvä siitä tulee. No hätä.

    VastaaPoista
  6. Täällä sitä valvotaan, saunarentona vaakatasossa soffalla, se on kuulkaa kisaviikot päällä ;-) Söpöjä noi ruåttin hokitwinssit, puss och kram.

    Seija, monta vuotta olen kuule odotellut että mua ölumppialaisiin kyseltäisiin, olenhan lukenut Kyran kirjan moneen kertaan. Että teoriassa haldaan homman, helposti ;-) Nyt pitää vissiin hommata uusin painos, ihan kannatuksenkin vuoksi.

    Ei, minä luen teoriaa mielenkiinnosta. On hyvä saada erilaisia ajatuksia ja ehkä joskus jokunen ideakin. Yksi painottaa yhtä, toinen toista ja käytäntö näyttää mikä toimii.

    Mua niin kylmäsi tänään (pakkasen ja viimatuulen lisäksi) etelän huono ajokeli. Ilmeisesti mitään ihan kansallisen tason katastrofia ei ole vielä tapahtunut?

    Iso-J tuli kotiin ja alkaa jo käydä hermoille ;-)

    Huomiseksi kaikenlaista jumppaa luvassa ja aamu alkaa seiskalta: aishoki aishoki, tottatoki.

    Ai juu, kanalasta kärähti lämpölamppu ja agri on lauantaisin kiinni. Menee mielenkiintoiseksi varalampun jahtaaminen. Tiedähäntä vaikka pitäisi Kiteelle asti ajella, maigaad.

    VastaaPoista
  7. Nita, potilas Saarinen nauttikoon helposta elämästä. Parempi olla Potilas Saarisena kuin esimerkiksi Pihti Virtasena, olettaisin.

    Tita, niin ne suutarin rouvat paljain varpain kirmailee. Juuri noin se menee, valitettavasti.

    Nyt vielä hetki penkkiurheilua ja sitten Nukku-Matin tarinoita.

    VastaaPoista
  8. Aamulla kello 06.30 elohopea jökötti -31 lukemissa. Nyt on vähän lämmennyt, enää -26.
    Tää on niin talvi niin talvi :-D Onneksi nykyisin on goretexit sun muut tekniset vermeet kylmän maailman ja pienen ihmisen välille suojaksi.

    Koira piti viskata portailta hankeen, ei olisi pissalle -mennyt mokomakin kissimirri.

    Suomen leijonat näyttivät kiekkoilevalle maailmalle kuinka sitä hokia oikeesti pelataan ja mitä on toimiva yv-peli. Hyvähyvä. Pitää ne hurmoslasit kyllä löytää ennen totista paikkaa.

    Nyt päivän ohjelman pariin. Tai siis päivän ohjelmasta sopimaan.... Iso-J hohoiiii!

    VastaaPoista
  9. Nitalta piti kysymäni, onko teillä ollut säilöheinää tähän asti? Paalejahan teillä oli ainakin syksyllä se yksi boksi täynnä. Onko ruokavalio pysyvä vai hoidon ajan vain?

    Muistuta Nita myös lantala-asiasta, pitää joskus jutella :-)

    VastaaPoista
  10. Kyllä Timppa eilen ajatuksen kanssa rusikoi minun niskaa, mutta se ei nyt ota oikein antautuakseen. Onhan mulla aina ollut jäykät mielipiteet, mutta pitääkö niiden kiivetä kohti kattoa ja juuttua niskan kohdalta kiinni???

    PääPuutarhuri tulee kahville. Saan uuden katalogin pensas ja kärhösivut kans. Siis köynnössivut... Menen raivaamaan keittiön pöydän näkösälle!

    VastaaPoista
  11. Pysyväksi käytännöksi jää. Kuiva heinä. Ihan ok. Mä en koskaan ole oppinut pitämään tuosta säilön imelästä tuoksusta.

    Keli ollut täälläkin hhhyvin viiltävä. Aamulla -20 ja tuuli sieltä irästä niin, ettei villapöksytkään enää meinanneet piisata.

    Saisi jo hellittää. Ensi yöksi uhkailevat lumimyräkällä, katsotaan millaiseen aamuun sitä huomenna herätään.

    VastaaPoista
  12. Just tollanen pitää kasvihuoneen olla. Siispä seuraavasta eläketilistä aloitamme säästämisen. Sitten satavuotiaana istun nauttimassa iltapäiväteetä ansarissa!

    Meillä miehisyys taas koettelee ihmisten hermoja. Pönö päätti merkata parisängyn takajalat ja likapyykkikorin. Kuivettunut keltainen rinki paljasti homman. Lähistöllä kaksi juoksuaikaista narttua!

    Pesin sängynjalat fairyvedellä ja sitten lotrasin Neuvoa Antavan 'säästämää' Tabac originalia (ostanut joskus vuonna -70 Amerikasta eikä ole raaskinu käyttää) paksulla pumpulitupolla jokaiseen pystyyn maalipintaan.

    Koira inhoo hajua! Nähtäväksi jää saanko nukkuakin yksin kun en saa tökötin hajua pois käsistä!

    VastaaPoista
  13. Kemiallista sodankäyntiä...

    Jos Pönöä ei ole tarkoitus käyttää siitokseen, niin pieni kauneusleikkaus voisi helpottaa kiihkeän uroksen elämää. Ja koko muunkin talouden elämää.

    Neuvoa Antavan kanssa asiasta on jo keskusteltu alustavasti. Miehet kun ottavat tämmöisen aiheen usein ah niin tunnepitoisesti... mutta ihan jees tuntui perustelujen jälkeen asia.

    VastaaPoista
  14. Onks Hirnakka hautautunut hankeen tai hyytytyt pakkaseen?

    Meillä voitto kotiin, tallin jäätyneet vesijohdot on sulatettu kotivoimin. Jeees!

    Lunta tulee vaakasuoraan pirullisen tuulen kanssa. Ei ole hotsittanut ulkoilla ihan välttämätöntä lukuun ottamatta. Hrrrr...

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com