keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Loppiainen (on hassu sana)


Tervetullut vapaapäivä keskelle viikkoa. Saisikohan näitä vaikka lakisääteisiksi? Kerran kuukaudessa vaikka keskiviikko vapariksi koko kansalle. Kaupat kiinni ja ovet säppiin.

Nyt olisi kyllä niin loistokeli hevoshommille. Puhdasta uutta lunta ja viitisentoista astetta kylmän puolella. Kaihoten katselin  takapeltoakin, kyllä kelpaisi päästellä höyryjä pois rivakalla mäkilaukalla. Huoh, ehkä joskus.

Kevät on tulollaan, kyllä se on uskottava. Vielä viime viikolla melkein nauratti kun ensimmäiset kevätesikot olivat myynnissä, viereisellä pöydällä joulukukat poistohinnalla. Eikä vuosikaan ollut vielä vaihtunut. Tässähän on tulppaanisesonki kokonaan aloittamatta.

Ihan selvästi huomaa, että auringossa on jo vähän enemmän tehoja kuin pari viikkoa sitten. Nousee korkeammalle ja paistaa kirkkaammin. Ja piirun verran pidempään.


Tita kertoi hevosensa ennustavan aikaista kevääntuloa, toivottavasti on oikeassa ja saat oikein pitkän kasvukauden. Hevosen karvanlähtö on kyllä sellainen ajanjakso jonka mielelläni skippaan, ainakin tänä vuonna.

Ei ollut pidemmän päälle kivaa kun takahampaatkin oli täynnä hevosenkarvoja. Eikä niitä valkoisia karvoja saanut aina nypityksi auton penkeistä -jäpätystä siis riitti. Kerran erehdyin pesemään kotona pari satulahuopaa ja lykkäsin Iso-J:n kalsareita samaan koneeseen. Arvata saattaa että kiinni jäin. Mutta olivatpa kalsaritkin vinhan näköiset, karvakuorrutuksella.

Taidan tästä hiippailla lehdenhakureissulle. Koira yrittää maastoutua tuvan soffaan ja vältellä ulkoilua. Kiinni jäi, hajun perustella, joten pihalle joutuu Nättipoikakin.


Tähän loppuun vielä Päivän Villi Veikkaus:
jättikö nuo jäljet supi vai kettu? Vai mörkö? Hyvin määrätietoisesti etenivät pihatietä pitkin, kohti kanalaa. Itse tyhmyyksissäni sotkin muut jäljet, ennenkuin tajusin, etteivät olekaan koiran tekosia. Nassen jäljet nimittäin olivat ihan vieressä ja nuo jäljet teki raskaampi/isompi eläin. Koiran jäljissä on sitä paitsi ihan erilainen rytmi, tuo ravasi tasaisesti.

Eräänä aamuna pihalla lemusi villieläimen pissa, eikä salettiin ollut naapurin pläski kolli. Tuttu kertoi, että täällä on sekä supeja että kettuja ja molempien kusimerkithän haisevat kohtuullisen pistävälle. Yöhiippareita kaikki tyynni.

Nyt hommiin, Satu T tuo tänään kaappivanhuksen, sille pitää raivata tilaa verstaalta. Kaappi saa valkoisen maalin ja pääsee tupaan hyvälle paikalle. Jaksaiskohan sen jo tänään maalata ekaan kertaan? Pitääkin inventoida maalivarasto.

10 kommenttia:

  1. Supi käsittääkseni nukkuu talviunta. Ei tosin aina varpisti, mutta se voi nukkua halutessan. Ketulla puolestaan jäljet menee yhtenä nauhana. Tuossa on vähän haritusta, jäljet ei ole ihan janassa. Mene ja tiedä mikä tuo on.

    Meillä kissat osaavat matkia jäniksen jälkiä, mutta takajalan painalluksen koko paljastaa. Yksi pupu on käynyt tänä talvena meidän pihalla. Ilves taisi syödä kannan aika vähiin.

    Raahessa leppeä -19 asteen pakkanen. Ilman viimaa. Ihan kivaa.

    VastaaPoista
  2. No niin, Satu perheineen kävi visiitillä ja kaappi pääsi suoraan tupaan. Maalaan sen sitten paikalla. Joskus. Mutta hieno on.

    Marsupojat muuttivat yläkertaan, alkaa takkatuvan lämmitys olemaan aika turhauttavaa. Ja puuta palaa hukkaan. Joten nyt on Nassella taas oma luontokanava kytättävänä ihan sisätiloissa.

    Eivät nuo jäljet minunkaan mielestäni ketunjälkiä ole, semmoinen sievä helminauhahan se ketun vana on. Kunhan ei ole susihukkanen. Menköön muualle pyörimään. Vaikka kettutyttöjen kokoukseen tai kukkahattutätejä kiusaamaan.

    Paikallissanomien välissä oli moottorikelkkaliite. Sellainen olisi kyllä kiva lelu. Mitään käytännön syytähän semmoisen hankintaan meillä ei todellakaan ole.

    VastaaPoista
  3. Ai niin, jänikset hävisivät meiltäkin yhdessä yössä. Niitä oli valtavan monta ja eri kokoista. Metsäjäniksiä ja rusakoita. Mellastivat tuolla omenapuiden alla. Sinne vietiin marsujenkin häkin ylijäämäheinät syötäväksi. Nyt ei ole pupun pupua näkynyt, ei edes jälkiä.

    Mikähän pupunsyöjä täällä oikeastaan hengaileekaan?

    VastaaPoista
  4. Ilves olis ihan potentiaalinen jäneksen tuho. Sen jäljet ovat jättisuuret, pyöreät katin tassunjälet. Fyllin päikkärissäni on kuva. Suden jäljet on kuin nöffin tai muun ison piskin jäljet, mutta menevät suoraa ravaamalla. Tarkempi erotus koiranjälkiin on teräväpäiset polkuanturat. Koiran polkuantura on pyöreä.

    Talven pakkasennätys meni rikki, nyt on -26 tasan. Hepat sai ulkoilla vain kuutisen tuntia. Saavat pitää vesijohtonsa sulina. Onhan tallissa termostaattiohjattu 3 kw:n puhallinkin. Mutta tuo vanha tamma kangistuu selvästi pakkasella, vaikka loimi päällä onkin ulkona. Linurilla ei ole mitään hätää, kunhan ruokaa riittää. Ja lämmintä vettä. Talliinkin laitan aina juomakuppeihin lämmintä vettä ennen kuin otan hevoset sisälle.

    Pitääkin lähteä viemään ilta-apeet tarjolle. Se on päivän suosikkinumeroita hevosten mielestä.

    VastaaPoista
  5. Tita, mie bongasin sen sytkärinsä tipauttaneen ilveksen tassukuvan ;-) Pitää ruveta tarkemmin seuraamaan pihan jälkikarttaa aamuisin. Ja päästää koira ulos vasta sitten. Koira parka on aivan hiki päässä kyylännyt marsuhäkin elämää. Nyt makaa tuossa jaloissa ja haisee aivan törkeän pahalle. Pahoja henkiä piskissä?

    Naapuri, se hevosmies, pörähti pihaan illansuussa. Ja oli avioerokanat peräkontissa. Ja peräkärrystä kuului bääääää. Kanat kannettiin meidän kanalaan, lampaan lähetin tietä pitkin naapuriin, siellä on lajitovereita. Eihän sitä nyt viittä nättiä Isa Brownia voi pölkylle laittaa pyhäiltana. Jääkööt meille.

    Hyvin tyytyväinen pulina kanalasta kuului kun kävin valoja sammuttamassa. Pitää asentaa vielä yksi orsi... Ja kesällä kanalanremontin yhteydessä tutkitaan laajennusmahdollisuuksia.

    Pitää käväistä jonain iltana naapurilla katsomassa lampaita -ja niitä hevosia *viheltelee*

    Se alkaa kohta olla niin, etten minä enää oikeisiin, palkattuihin töihin taida joutaakaan. On tätä kotitorpan puuhaa ihan kivasti. Ja jumaleissöni, nyt sitä munaa vasta pukkaakin, OMG! Ei kun kyltti kutostien varteen: Munaa poikkeaville.

    Tarvitsen konjakkia. Sitä ei ole. Pitää tullata sillanalus, siellä sitä on ennenkin löytöjä tehty...

    VastaaPoista
  6. Voihan muna! Hirnakka on tehnyt ystävän teon ja pelastanut ruskeat kanaset. Ne tekee ruskeita munasia. Tsiisöös kun nyt ajattelen Isoa J:tä - on sillä kanalaumaa kerrassaan!

    Samalla olen miettinyt, että onko Karjalan vanhat pojat jo hoksanneet kopsakan muorin ilmestyneen Hammaslahteen? Joko äitimuorin ovelta saa käydä häätämässä lemmenkipeitä, Menneniltä tuoksuvia uroita? Pikkukylillä uudet asukkaat ovat "TAPAUS". Joka pitää selvittää. Milloin minkäkin tekosyyn varjolla.

    Ja vielä - terve ruumis ei oikeita töitä tarvitse. Nauti Hirnakka kotielämästä puuhineen. Sen aika on rajallinen. Vain laskut ja muut velvoitteet saavat meidät tekemään työksi kutsuttuja pakkoliikkeitä. Minunkin aikani kuluisi täysin kotona, mutta kun siitä ei makseta. Ja elämäntapani ovat kalliita. Nytkin on listat hankittavista kärhöistä ja pioneista. Keväämmällä...

    VastaaPoista
  7. Heh, Iso-J pyysi minut pihalle kun hevosmies ajoi pihaan. Ja kanalauman nuppiluvun lisääntyminen oli ilmoitusluonteinen asia. Heti meni itsekin kurkkimaan uusia rouvia.

    Just pohdittiin iltakahvivieraan kanssa, miten totaalinen elämänmuutos on tullut. Eipä olisi vuosi sitten (kun iltakahvilainen viimeksi nähtiin) uskonut, että tässä sitä vaan kanoja kahvikupposten välissä vastaanotetaan. Ja ostoslistaan kirjataan toinenkin kananrehusäkki.

    Niin, sehän rahantulohan tässä onkin suurin kysymysmerkki. Tästä elämälläherkuttelusta kun ei häävisti makseta. Onneksi on lainat balanssissa ja mitoitettu nykytyyliin äärimmäisen tarkasti, pankin toimesta.
    Huomenna on kuitenkin pakko ottaa kertynyt laskupino kauniiseen käteen ja kuitata pois. Kyllä se sitten taas motivoi palkattuunkin työhön... tai lottokuponkia täyttämään.

    Ja kyllä vaan, visiitti sillan alle (tuvan kellariin) tuotti tulosta. Siellähän oli Sarikalta vuodenvaihteen biletyksestä jäänyt valkoviinihana. Holy shit, melkein iskemätön!?! Eipä olisi teinivuosina uskonut, että viiniä jää juomatta. Silloin ainoa "valkkari" joka tunnettiin oli jotain stolitshnajaa. Hiphei, näin me vanhetaan... Luojan kiitos ;-)

    VastaaPoista
  8. No nythän tässä ilta kuluu... Tita, perehdyin siihen kahden kasvin -topsuun. Ja oma hankintalista on pelottava, suorastaan jo hirmuinen.

    En oikein usko, että minun on järkevää vierailla kesällä yhdelläkään taimistolla. Niin paljon kasveja, niin vähän aikaa...

    VastaaPoista
  9. Meiltä löytyy taimia ilmaseksi. Matkahuolto ei paljoa peri palveluistaan. Helppoa. Pionisi saat itte hankkia :D

    VastaaPoista
  10. Tita, kohtuushan se on kerjätessäkin ;-)
    Mutta jos sulla on vaihtoehtona jollekin yrtille komposti tai matkahuolto niin laita siihen matkahuollon pinoon. Niitä kyllä haetaan joko suoraan teiltä tai matkahuollosta.

    Pionit saavat minun puolestani kasvaa kokoa taimistoilla, semmoisiin ylellisyyksiin en nyt sorru. Ja kärhölistallakin taitaa olla vasta yksi. Siperiankärhö.

    Mahtaapa olla huomenna mielenkiintoinen värikartta munakennossa, on monta sävyä ruskeaa ja eri kokoisia valkoisia. Äkkiä kansalaisopistoon joku Muna tutuksi -kurssi.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com