tiistai 8. joulukuuta 2009

Tiivis tahti tiistaillakin


Pikainen statuspäivitys tähän ikiomaan naamakirjaan.
Paitsi että yleisön pyynnöstä en esiinny naamalla ja muutakaan kuvaa ei nyt tähän kiireeseen ole.
[Muoks: nyt on kuva, Äitikullan Amazoninlilja tikistää kukkia tulevan Joulun kunniaksi. Nyt jo 8 kukkavartta...]

Kaupunkireissupäivä, joten aivan täysin hukattua aikaa tänään monta tuntia. Hoidettavia asioitahan me toki kaupungilla juostiin, mutta kotihommista sekin aika oli pois. Ja mikäpä tärkeämpää kun täällä torpalla tehdyt hommat.

Tänään pitää tarralaputtaa vielä pari laatikollista kirpparitavaraa. Sen mä vaan sanon, että halvalla lähtee meidän ylimääräiset aarteet. Tein tänään pientä hintavertailua samaisella kirpparilla... käsittämättömiä hintapyyntöjä ihmiset pitävät romuillaan. Jos niistä eroon meinaa päästä, pitää hinta olla sitten sitä myöten. Tai sitten joku ei ole ymmärtänyt kirpputorin ideaa.

Yritän tuossa toisella koneella saada webselainta toimimaan, latasin jo firefoxin mäkäräiseen. Mutta ei se firefoxi käynnisty. Mackäyttäjien foorumi on tietysti jumissa joten vertaistukea ei heru. Mikähän tuossa nyt oikeasti on vikana? Ei pysty elämään *GNNNNNH*

Taidan poistua kanalaan, saivat uuden kaalinpään lelukseen tänään. Entisen hakkasivat tuhannen tohjoksi parissa viikossa. Tuleekohan kanalle migreeniä kiivaasta nokkimisesta? Noi Alholaiset jotka sen kaalin tuhosivat näyttävät itseasiassa kärsivän ainaisesta migreenistä, aika myrtsiä porukkaa. Onkohan se joku maatiaisrotujen ominaispiirre? Outoja juntturoita kanoista hevosiin ;-)

Selvisi muuten se kirjamysteeri, lapsosten tekosia tietenkin. Olivat hyvää hyvyyttään ottaneet kirjastosta  äidille lukemista. Eikä pienempi yltänyt ylähyllylle joten otti ne joihin yletti. Ja joissa oli kiva kansi.

Kohta alkaa taas kuskausruletti joten poistun kanavalta muutamaksi tunniksi. Kenties huomiseen iltapäivään asti. Kovvoo hommoo ja kiirettä pittää.
Ajakaa tekin varovasti, siellä voi olla aika pliukasta.

6 kommenttia:

  1. Ou jee, auto on lukittu autohalliin, illan ajot on nyt ajettu. Lisäksi auto on pakattu melkomoisen piukkaan kirpputoritavaraa. Kyllä lähtee ;-)

    Marsupojatkin saivat illan tuoksinassa puhtaat purut. Piipittivät niin iloissaan ja juoksivat heinäkasaa ympäri hippasilla.

    Työlistaan kirjattiin, että pitää hakea sekä heinä-että purukuormat. Varastossa viimeistä viedään. Heinäkeikka on hyvinkin mieluisa, päästään katsomaan varsapihaton talviasukkaita, vuosikkaita hevosenlapsia <3 Ne on niin kivoja -kun eivät ole omia.

    "Kuorma" on sitten 2 paalia purua ja 3 paalia heinää. Vaikka meillon vaikuttava nuppiluku, on kuitenkin korsirehun ja purun kulutus hyvin kohtuullista jos laskee henkeä kohti kulunkeja ;-)

    Toista se olisi 16 hevosen heinien ja purujen hankintakuormista puhuttaessa. Luoja meitä siltä varjele, ehkä 1,6 hevosta vielä menee. Tuo 0,6 lienee sitten joku nilkku joutoponi.
    BTW, paikallislehden markkinoilla oli pari päivää sitten myynnissä Valopella -poni. Vimmatusti mielikuvitusta käyttäen tulkitsen Falabellaksi.

    Näköjään ajatus ja teksti harhailee jo lupaavasti, taidan kuoria naaman naturelliksi ja kellahtaa vällyihin, sen pahuksen hevoskirjallisuuden seuraksi.

    Heipati!

    VastaaPoista
  2. HERRANJESTAS, tällä itsensäpaljastamisblogilla on yli 800 käyntiä mittarissa YHDESSÄ KUUKAUDESSA.
    Jos laskee pois omat huoltokäynnit, on määrä silti pelottavan iso. Ei mene teillä lukijoillakaan hyvin kun aikaa riittää tämmöisen jonninjoutavan jorinan lueskeluun :-)

    Koskahan mä saan ekan hatemailin *tsihihhiih* Niitä ei ole aikoihin tullut, ei sitten Hevostalli.net -aikojen.

    Poistun pohtimaan tilanteen vakavuutta (lasillinen viiniä yömyssyksi hermoja rauhoittamaan).

    VastaaPoista
  3. Moi!
    Kuittaan itseni lukijoiden joukkoon, kiitos vaan linkistä :D Siulla on niin mahtava kirjoittamisen lahja että näiden lukemiseen jää koukkuun. Anna tulla vaan lisää tekstiä ja mukavaa joulun odotusta koko teidän porukalle.

    T. Savu

    VastaaPoista
  4. Heipati Savu : )

    Ja olen samaa mieltä, nää Hjirnakan tarinat ovat vallan virkistävää luettavaa, vaikken ihan jokaista (haluamaani) ehdikään kommentoida.

    Nyt oli pakko asettaa nakit näppiksille ja pistää angstiviestiä tulemaan : )))

    Maatiaisrotujen edustajat eivät ole yrmykäisiä vaan omanarvontuntevia yksilöitä. Mitään turhannaurajia tartte olla...

    Meidänkin V-R on niin El-äkeläisen näköinen kun talliin menee. Vieraampi saattaisi jopa säikähtää ; )

    Täällä on nyt muuten pimiä. Ei taida päivä valjeta lainkaan. Tämän vuodenajan huonoja puolia.

    Hankaloittaa tuota hevoisharrastusta melkoisesti kun ei päiväsaikaan pysty niiden kanssa puljaamaan.

    Teini oli eilen jälleen ratsastamassa valkkunsa kanssa sillä nelivuotiaalla puokilla. On niin intoa piukassa taas tuon harrastuksensa kanssa.

    Ja saa ollakin kun tämän jakson ka. koulussa oli 8,3. Jos koulu sujuu noin, niin saa ratsastaa(kin) ; )))

    VastaaPoista
  5. Hahaa, Savukin on täällä! Muistatko sen viimekeväisen semihysteerisen ilopuhelun... täällä sitä nyt todellakin ollaan. Joka kerta kun kuutostietä ajelin ylös tai alas, puolimatkan kieppeillä totesin, että taas on turha kiire eikä ehdi stoppaamaan kahvikupposen vertaa.

    Seuraavan kerran kyllä varaan aikaa vasiten ja sovitaan treffit, vaikka Tirvan baariin ;-)

    Ja Satu H., aivan oikeutetustihan sinä "älähdit" maatiaisrotujen puolesta, kunhan härnäsin, lälläslää... piiis?!

    Pikainen statuspäivitys etusivulle ja sitten taas hommiin, tämä on sitä rentoa landelaiselämää.

    VastaaPoista
  6. Satu H:lle vielä, mä syötän salaa sokuria sun maatiaiselle, kyllä El-äkeläiselläkin suu sulaa iloiseen hevosenhymyyn. Ja opetan lisää pahoja tapoja sun alankomaatiaismustalle ;-D Aina kun voin, aina kun siellä käyn. Et sinä huomaa kun jallitan Ovaskan juustokakulla...

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com