perjantai 18. joulukuuta 2009

Ei hullumpaa


Olipa ihanaa luksusta nukkua pitkään, unta riitti kymmeneen asti. Kyllähän mulla herätys piippasi aamuvarhaisella mutta Iso-J könysi aamuhommiin joten minä sain kääntää kylkeä ja hautautua vällyihin vielä toviksi.

Miksiköhän peti on parhaimmillaan silloin kun sieltä pitäisi nousta pois?

Tänään minulla ei ole kiirettä mihinkään joten saan ihan kaikessa rauhassa lorvehtia kotona. Vähän voisin suunnitella ostoslistaa ruokien osalta ettei tarvitse sitten siinä infernaalisessa ryysiksessä tungeksia täysinäisten kärryjen kanssa. Itse asiassa aion välttää ruokamarketissa asiointia jouluviikolla viimeiseen asti.

Jos jotain ne vuodet kaupassa ovat opettaneet niin ennakointia. Kyllä ne rusinat ja servetit säilyy kaapissa vaikka ne ostaisikin viikkoja ennen joulua. Ei ole ihan pakko ängetä kauppaan aatonaattona kiukuttelemaan muiden hysteeristen sekaan. Ei oo pakko jos ei haluu...

Maitoakin saa huoltiksilta 24/7 joten sitä(kään) ei tarvitse hamstrata yhtään ylimääräistä litraa kotiin.

Maanantaina leivotaan piirakat, tiistaina tai keskiviikkona piparitalkoot. Torttuja paistetaan sitä mukaa kun niitä syödään, tuoreinahan ne ovat parhaimmillaan.
Jouluhan on aivan ihanaa aikaa kun ei tarvitse moneen päivään miettiä ruokia. Senkun kantaa tähteitä pöytään ;-)

Joo, nyt siis listan laadintaan. Kuka muuten keksi kuva-arvoituksen ratkaisun?
Pakkanen on lauhtunut jo -11 asteeseen joten nyt saa kanalan patteria käydä säätämässä pienemmälle. Ilmeisesti lauhtuminen tietää sateita, lumisateita. Ei paha ei... <3

7 kommenttia:

  1. Harakkako siinä on ilmaan lennähtänyt ja siivellä kuvan lumeen piirtänyt?

    Noista edellisistä kuvista epäilen lumikkoa tai kärppää pitempihäntäistä otusta... ehkäpä ihan jyrsijöihin kuuluvaa... Harvemmin näätäeläimet jättävät hankeen hännän kuvan - riippuu lumen paksuudesta sekin. Ei auta kun alkaa kytikselle.

    Mulla alko just nyt LOMA! Tai ainakin luulen/toivon niin. Kävin joulushopittamassa, osa lasten toiveista, samoin serkkupoikien toiveista on totetutettu. Ja alkosta hain yhteistyökumppaneille V.S.O.P glögiä. Joulunajan elintarvike. PääPuutarhurille toivotan helvetinmoista kankkusta Bailys kermaliköörillä. Vielä monta nyyttiä ja nyssäkkää pitää kääriä somiin paketeihin. Tästä se Joulunaika alkaa.

    Ensin ruokahuollon pariin. Nälkä on ikävä mourunta tuolla vatsanpohjalla. Palajamme iltasella!

    VastaaPoista
  2. Tita, kohotan virtuaalisen konjakin lomasi kunniaksi!

    Veikkasit aivan oikein, siipiveikkohan se siinä oli tehnyt täsmäiskun lumeen, ilmeisesti loikkariötökkämme perään. Mutta huti oli mennyt, ainakin loikkajäljet jatkuivat eteenpäin. Veikkaan siipiveikoksi yösaalistajaa eli jotain pöllöä. Kana se ainakaan ei ole.

    Rottabaari on valmiina, rottaroikaleet ei näissä nurkissa hillu. Kesällä tehtiin koeloukutuksia muttei saatu saalista.

    Ruokalevolle taidan minäkin kellahtaa, Iso-J jo pihisee tyytyväisenä.

    Palataan illalla.

    VastaaPoista
  3. Minä ostin itselleni joululahjan. Alice Cooperin kokoelman, jonka helmenä on Poison. Lapset kattoo vähän pitkään, kun äiti luukuttaa namikat kaakossa heviä... Soon kuulkaa hyvää siivousmusiikkia. Pitäis meinaa tarttua toimeen. Voiteluaineeksi ostin valkoviiniä, pysyy kone käynnissä ja jouluvalmistelut saavat vauhtia.

    Mutta ensin tallin kautta... siivottava sitä on sielläkin.

    VastaaPoista
  4. Hitsit Tita, sulla on ihan lomaotteet :-D
    Mulla oli joskus tapana varustautua silitysiltaan valkkupullolla. Siinä sitten illan kuunteli hyvää musaa, hörppi valkkaria, juorusi puhelimessa ja ihan huomaamatta hupeni tiukkaan poljettu kopallinen pyykkiäkin. Hupeni tosin valkkaripullon pintakin ;-)

    Iso-J on jossain pms-vimmassa häärännyt jo pari tuntia tenavien huoneissa, järkkäilee perillisten pleikkari-tv-löhö aulaa lomakuntoon. Voisikohan tuosta päätellä, että pukki saattaisi tuoda uuden pleikkarin... hmmm... meinaan jos ps2 joutaa lasten hakattavaksi saattaa pukin pusseista paljastua ps3 meidän käyttöön *hillitty tuuletus*

    Menen vaklaamaan. Ja ärisemään perilliset punkkaan. Huomenna heidän pitää olla särmänä koulussa pokkaamassa välitodistukset. Nuoremmalla on ratsastustuntikin päivällä.

    VastaaPoista
  5. Heh, teillä on oikeat otteet siivoamiseen! Kun silitysruuhka on liian iso, otan "It's a wonderful night for a moon dance" kuulolle ja annan raudan suihkia. Isomman siivoamisen suhteen mietin sen hetkistä mielialaa ja sukella levyhyllyn uumeniin, Roadrunnerista Lacmeehen.

    Viime aikoina olen keksinyt äänikirjat kaveriksi pimeille iltalenkeille. Nyt on menossa Raidia, lukijana Lars Svedberg.

    Se pitkä loma alkoi nyt, viimeiset kaksi päivää olen huhkinut aivokoppani nillille työpaikallani. Seuraavan kerran aukaisen työhuoneeni oven tasan kuukauden kuluttua.

    Siitä viis, upeat pakkaskelit ja ulkoiluilmat. Untuvatoppista päälle ja ei ku menoks. Hurtat on ihan yhtä innoissaan, vaikka mieli tekisi pukea ne yhtä hienoon kuosiin kuin Ärrieri. Muutama hepokin taitaa odottaa rapsutuksia.

    Savonmualtakin tuli joulutervehdys!

    VastaaPoista
  6. Hui kauhistusta, vähänkö olisin hermona jos pimeässä käppäilisin koiralenkillä, luurit korvilla ja niistä jännäriä... Noh, Savaksella on pari pykälää uskottavammat koirat joiden seurassa ei tarvitse pelätä.

    Asustepiskit ovat juttu erikseen ;-)

    Upeat ja etelässä harvinaiset hyvät talviulkoilukelit ovat onneksi ilmaista lystiä. Joten ota ilo irti ylimääräisestä lomakuukaudesta. Hoida itseäsi ja nauti asioista jotka jäävät työelämän kurimuksessa huomaamatta. Koiratkin taatusti kiittävät. Varsinkin sitä päivää kun palaat töihin ja saavat taas lojua laiskana päiväsajan ;-)

    Voi vie paljon terveisiä niille kahdelle ruunankehvelille. Syötä sille mustalle salaa sokuria ja kerro multa terkkuja.

    Nyt on aivan pakkopakko kierähtää petiin. Kello soi ihan just.

    VastaaPoista
  7. Notta mitään sokuria meidän mustuaiselle syötetä ; )))

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com