maanantai 16. marraskuuta 2009

Pitkän päivän ilta

Täällä sitä ollaan, espoolaisuuden ytimessä, appivanhempien vierashuoneessa Mankkaalla.

Eipä mieli mettä keittänyt aamulla kun itseäni kiskoin tukasta nostaen ylös sängyn suloisesta lämmöstä. Huonosti nukuttu yö, kuten aina lähtöä edeltävä tapaa olla, ei sekään oloa helpottanut.
Mutta niin vain 6.40 käänsin auton nokan kohti etelää.

Lumiraja kulkee jossain Lappeenrannan ja Kouvolan välillä.
Sain ainakin ryppyjumppaa kasvoille kun haukotutti niin vietävästi. Mitähän mahtoivat ne onnettomat vastaantulijat ajatella jotka pääsivät näkemään leveimmät haukotukset. Ressukat.

Työilta meni lähinnä tilanteen kartoitukseen. Tässä olisi vielä 4 työpäivää jäljellä ja tekemätön savotta on saada osasto entiseen loistoonsa. Yritetään nyt jotain tekohengitystä edes.

Sanoin muuten itseni irti tänään. Ihan reteesti keskellä ns. lamaa. Jos tässä elintaso laskeekin rahassa mitattuna, on se kohonnut muilla indekseillä uusiin lukemiin. Ja ne aineettomat asiathan ovat kuitenkin melko tärkeitä. Itse asiassa ainoat, mitkä täältä lopullisesti lähtiessä mukaansa saa.

Pahus kun multa jäi ottamatta kuvatiedostot tikulle, nyt ei taida herua mitään ajankohtaista otosta.


No, tuossa juhlitaan synttäreitäni elokuussa. Äitikulta taivastelee tilannetta ja imuroi skumppaa paperimukista. Kello on noin puoli kaksi muuttoyönä.

Nyt kyllä puistattaa kun muistelee mistä sitä aloitettiin, laatikoitakin oli paljon, muistaakseni 150 kpl.

Ja nyt, etä-äiti kuittaa ja asettelee rääkätyn ruotonsa tähän viheliäiseen soffasänkyyn.

Aamulla on lystiä luvassa, menen käymään Nassemiehen (se meidän hönö koira) kasvattajan luona. Hyvällä tsägällä pääsen nuuhkuttamaan koiranpennun hajua. Tiedättehän se semmoinen Uuden Koiran tuoksu, vähän pistävä ja polvet veteliksi saava Puppy-odööri. Uskoaksen voin mennä riskittä, yleensä sen kasvattajan pennuset on varattu jo astutusvaiheessa. Otan varuilta kameran mukaan.

Heippa ja moikka.

2 kommenttia:

  1. Hirnu sää olet sitten supertsempari! Eilen päästin ääneni auki ja kyselin miksi Vaimoa ei voi koskaan kannustaa TAI edes kiittää. Olen mielestäni suurin ja piirtein raatanut arjen ja pesuhuonerempan kanssa. Mitään palautetta ei ole tullut. Ja kun aloin ajattelemaan, niin ei muuten ole tullut oikeastaan saatanan piiiiitkään aikaan. Tätä kun kysyin ihan ääneen (oppilaittensa supertsempparilta) niin vastaus oli, että eihän sua tarvi kiittää tai tsempata. Just joo. Jonkin verran jotain ihmeen palkokasvia on juuri nyt ylähengitysteissä. Olisko härkäpapua tai perinteistä hernettä? Jokainen edes JOSKUS kaipaa kiitosta tai jotain muuta huomioimista. Eikä se edes ole pikkusieluista. Olenko minä niin arkipäiväistä, ettei tarvi edes millään muotoa havaita?

    Mutta nyt sitten ONNITTELEN Hirnakkaa sipevästä liikusta elämässään - irtisanominen on ihan poikaa! Siitähän se sitten lähtee. Hyppy tuntemattomaan. Muista että elämä se vain kantaa. Luota siihen.

    Älä puolestaan luota siihen, että visiitti pentukoirien luo olisi mitenkään "turvallinen" tai että olisit jotenkin immuuni. Voi Luoja - pennuista voi tehdä varauksen, niitä tulevia pentueita on joko jo itämässä tai ainakin suunnitteilla. Tulossa eniveis.

    Ja mitä selityksiä ajattelit varata tulevaisuuteen? Tokihan Kunnaalle mahtuu toinenkin borderi. Ja olisihan siitä kaveria toiselle... jos ottaisi nartun, niin voisi ajatella vaikka kasvatustoimintaa... Voisi nuuhkia pentusia ihan pienestä pitäen. Ja pitäähän tyttöjenkin nähdä syntymän ja kasvun ihme. Lisää listaa tarvittaessa. Voin ideoida lisää jos oma mielikuvitus loppuu kesken :P

    Oi voi - taas Hirnua viedään kuin litran mittaa!

    VastaaPoista
  2. Tita, mä oikeasti tipautin tämän läppärin kun hihittelin jutuillesi ja tasapainottelin kuumaa kaffemukia ja yritin olla polttamatta näppejäni.

    Kieltämättä riskitekijöitä on ilmassa. Manailin eilen viestiä kirjoittaessani hymiöiden puuttumista työkaluista. Semmoinen rolleyes-naama olisi kuulunut ehdottomasti sinne koiranpentukappaleeseen. Ja pari muutakin.

    Noh, menen kohtaamaan pelotta sen mitä eteen tulee *virn*

    Tuota noin... siinä vaiheessa kun pariskunta pitää toisiaan itsestäänselvyytenä, niinkuin yleensä käykin, olisi hyvä ehkä palata perusasioiden ääreen. Se toinen ei välttämättä ole siinä ikuisesti. Ja ihmispolo tarvitsee kiitosta. Huomiota. Samaan syntiin sitä itsekin kompastuu säännöllisesti.

    Kiitos -sana ei paljon leukaluita kuluta mutta lämmittää pitkään saajan mieltä. Sä olet niin pahuksen vahva ja pärjäävä ja topakka, että miespolosi pitää sua Äijien Äijänä. Joka tuhahtelee kiitoksille ja kannustuksille. Potki nyt se mies pois sieltä pusikosta, sillä metsään on mennyt noine johtopäätöksineen.

    Mitenköhän mahtaa toimia käänteinen homma? Siis sinä huomioit toista, teet niinkuin itsellesi tahtoisit ja silleen? Ruokkiiko se ystävällisyyttä ja toisen huomioimista? Synnyttääkö hyvyys hyvää?
    Nyt onkin oiva tilaisuus tehdä ihmiskokeita.

    Hmmm, ajopuuteoriani mukaan tästä vielä johonkin uuteen uomaan ajaudun. Nyt pitäisi ajautua suihkuun. Ja sitten sinne kasvattajalle.
    Kovetan sydämeni ja pidän mieleni teräksisenä!

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!